”Jouduin hyväksymään, etten selviä tästä haasteesta edes kovalla tahdollani”
Ihmisen pahuus on aina kiinnostanut Teija Koskenmäkeä. Hän näkee runsaasti esimerkkejä pahuuden seurauksista työssään Helsingin poliisin väkivalta- ja seksuaalirikosyksikön rikoskomisariona ja tutkinnanjohtajana.
”En voi ymmärtää, että joku haluaa tehdä toiselle ihmiselle pahaa ja vielä nauttii siitä. Se on niin luonnonvastaista”, hän sanoo. Mutta hän haluaa tietää syyt tekojen taustalta.
Teija syntyi ja varttui Härmässä nelilapsisessa perheessä. Äiti oli kokki, isä insinööri. Kotona oli välillä myrskyisää. Vanhemmat olivat älykkäitä ja kovatahtoisia, siinä tanner joskus tömisi.
Mutta Teija sai kotoaan selkeät elämänohjeet: arvosta itseäsi, ole rehellinen, ole ihminen ihmiselle. Valehtelua, varastamista ja lunttaamista ei hyväksytty.
”Pikkujutut menivät muutamalla perkeleellä ohi, mutta tärkeissä asioissa rehellisyys oli aina ehdoton vaatimus. Vanhemmat painottivat myös, ettei raha tuo onnea. Sanottiin myös, ettei maassa makaavaa saa potkia. Ja että uusi mahdollisuus tulee sille, joka on rehellinen.”
”Isä hoki tiuhaan, että aasi on se, joka tyytyy pelkkään olettamukseen. Faktat pitää aina tarkistaa, itsestäänselvyyksiä ei ole.”
Kapinaa ja pahantekoa
Teijan vahvan naisen malli on tullut vaasalaislähtöiseltä taiteelliselta äidiltä.
”Mutta on minussa myös paljon isäänikin. Muun muassa taito kuunnella hiljaisuutta. Häneltä opin, että hiljaisuus voi olla iloista, surullista, odottavaa.”
Kotona Teija otti usein yhteen pikkuveljensä kanssa, fyysisestikin. Myös koulussa riitti energiaa liiankin kanssa, toisinaan naurusta ei tullut loppua: ”Olin vilkas ja sosiaalinen, välillä häiriöksi asti. Jos jokin asia oli mielestäni väärin, en suostunut olemaan hiljaa.”
Opettajiin Teijalla oli tietynlainen viha–rakkaus-suhde. Hän epäilee, että tunne oli molemminpuolista. Koulunkäynti oli Teijalle helppoa.
Murrosikä oli melkoista myllerrystä. Hän liikkui useimmiten itseään vuotta, paria vanhempien kanssa. Teija teki kaikenlaisia tyhmyyksiä ja kokeili rajojaan ihan kunnolla.
”Minulla oli tytöille ominaista itsetuhoista käytöstä. Olin ylpeä kapinallinen ja minun oli vaikea tunnustaa, että jotkin asiat olivat vaarallisia. Mutta jotenkin säilytin kuitenkin jonkinlaisen terveen järjen mukana”, hän kertoo.
Peruskoulun yhdeksännellä luokalla Teija meni leipomoon töihin ja jatkoi siellä lukion loppuun asti. Työssä oli se etu, että se rajoitti ”pahanteon” mahdollisuuksia.
”Joskus opettaja huomautti tunnilla ranteestani kyynärpäähän saakka kovettuneesta hillovanasta”, Teija nauraa.
Hän pysyi hereillä kahvin ja tupakan voimalla. Hän saattoi mennä yöksi työhön ja jatkaa suoraan aamulla kouluun. Koulusta otettiin yhteyttä Teijan vanhempiin.
”Vanhemmat antoivat minun käydä työssä sillä ehdolla, että hoidan kouluni hyvin. Olen todella kiitollinen, että he antoivat minun jatkaa – että he luottivat minuun.”
Työ antoi Teijalle itsevarmuutta. Tunteen siitä, että hän on pystyvä ihminen. Itsestään vastuun ottaminen oli tärkeää. Ja oma raha. Osa hänen nuoruudenkavereistaan valitsi lain toisen puolen. Teija ajattelee heitä usein vielä nykyäänkin.
Poliisi, psykologi, toimittaja?
Miten Teijasta sitten tuli poliisi?
”Ensimmäinen haaveammattini oli toimittaja. Villeissä kuvitelmissani halusin jännittäviin tehtäviin maailman sota-alueille.”
Aikuisiällä Teija onkin tarttunut kynään. Hän on kirjoittanut pitkiä ja avartavia artikkeleita poliisin työstä lehteen nimeltä Murharyhmä: Tosiasiaa törkeästä väkivaltarikollisuudesta. Hän on myös ollut vastaavana päätoimittajana poliisien POKU-järjestölehdessä. Mutta yläasteella opinto-ohjaajan luona poliisin ammatti ei tullut edes vaihtoehtona esiin.
Sen sijaan opinto-ohjaaja suunnitteli Teijasta psykologia, ja siihen Teija pitkään tähtäsikin. Hän kävi psykologian pääsykokeissakin, mutta ei saanut niissä riittävästi pisteitä. Eräänä päivänä isä heilutteli Teijan nenän edessä lehteä, jossa oli mainos poliisiammattikorkeakoulusta.
”Isä käytti käänteistä psykologiaa. Hän sanoi, etten varmaan pääsisi fyysisistä kokeista läpi.”
Teija haki sekä poliisiammattikorkeakouluun että armeijaan. Molemmat näyttivät vihreää valoa, mutta valinta oli helppo. ”Poliisiammattikorkeakoulu tuntui ensin hiukan aivopesulta, mutta vähitellen se alkoi tuntua oikealta. Ja siellä oli tosi upeita tyyppejä.”
Teija valmistui vuonna 2000. Suoritettuaan työharjoittelun Kajaanissa hän sai työtä Helsingin poliisissa, jossa hän siirtyi pian massarikostutkintaan. Teija pääsi ensimmäisenä naisena mukaan tutkintaosaston ”autoryhmään”.
”Minun on jostain syystä helppo tehdä yhteistyötä miesten kanssa. Minusta ’poikien’ jutut ovat hauskoja ja heitän hurttia huumoria takaisin.”
Seuraava askel uratikkailla oli väkivaltarikostutkinta, jossa selvitellään pahoinpitelyjä, murhia ja seksuaalirikoksia. Teija oli jo poliisikoulussa miettinyt, että tämä olisi hänen oma juttunsa.
Kotiäitinä vieraalla maalla
Kyseenalaistaminen on Teijan luonteessa: ”Analysoin ja käyn koko ajan pientä dialogia itseni kanssa. Yritän ajatella asioita eri näkökulmista.”
Teijasta tuli äiti kymmenen vuotta sitten: ”Olen tietysti kyseenalaistanut äitiyttäkin. Kaikilla rakkaus lapsiin ei synny automaattisesti lapsen ensihenkäyksestä. Rakkaus kasvaa vähitellen. Vanhemmuuskin kasvattaa, se on vastuullista työtä.”
Vuonna 2007 Teija muutti silloisen aviomiehensä ja heidän yhteisen lapsensa kanssa kolmeksi vuodeksi Japaniin miehen työn vuoksi. Nuo kolme vuotta olivat Teijan elämän onnellisinta aikaa. Hän viihtyi kotiäitinä ja opiskeli arkiaskareiden sivussa japania. Kielitaito kasvoi niin, että Teija pärjäsi japanillaan hyvin arkikeskusteluissa.
”Nautin, kun sain tehdä asioita rauhassa, vähän vapaammin ja omalla tavallani.”
Mutta jos japanilaiset miettivät Teijan kummallisia tapoja, esimerkiksi lapsen nukuttamista ulkona vaunuissa, niin toki Japanissa oli myös Teijaa ihmetyttäviä asioita.
”Japanissa naisen arvostus ei ole kohdallaan. Oli esimerkiksi ihan tavallista, että japanilaismiehet lukivat avoimesti pornolehteä junassa tai puistonpenkillä lasten leikkiessä vieressä.”
Naisen arvostuksen puutteen näkeminen varsin avoimesti oli yksi niistä harvoista asioista, jotka saivat välillä Teijan pohjalaisveren kiehahtamaan.