Kielitaidoista on Gustav Hägglundin pitkällä sotilasuralla ollut suurta apua: hän puhuu suomea, ruotsia, saksaa, englantia, ranskaa ja latinaa.
”Mutta ranskani on aika huonoa. Asuessani Brysselissä minulla oli ranskan yksityisopettaja, mutta vaikka ymmärrän kieltä hyvin, sen puhuminen on ylivoimaista”, hän puolustelee.
Entä venäjän kieli?
”Venäjä oli Kadettikoulussa kaksi vuotta pakollinen kieli, mutta me pitäydyimme periaatteessa, että sananvaihtoon venäläisten kanssa riitti kaksi lausetta: Stoj, ili budu streljat! (Pysähdy, tai ammun!) ja Ruki verh! (Kädet ylös!). Vähän samanlainen asenne kuin silloin kun venäläiset yrittivät venäläistää meitä 1900-luvun alussa.”
”Olen katunut tätä myöhemmin, sillä oli typerää hutiloida tällä lailla kahden vuoden koulutus.”
Gustav Hägglund on tehnyt Pohjoismaissa poikkeuksellisen upseerinuran. Pohjoismaissa on ollut noin 60 puolustusvoimien komentajaa toisen maailmansodan jälkeen, mutta yksikään heistä ei ole ollut EU:n sotilaskomitean puheenjohtaja sekä kahden suuren YK-operaation komentaja Lähi-idässä.
Gustav uskoo menestyksensä johtuvan pitkälti hänen vanhemmistaan: ”Se pohjautuu varmasti kodin ja erityisesti äitini asenteeseen. Hän aina sanoi, että selviät tästä varmasti!”
Gustav esimerkiksi lähetettiin 15-vuotiaana Saksaan maatilalle töihin kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki puhuivat vain saksaa, ja vanhempien ajatuksena oli, että poika saisi tehokkaan kielikylvyn.
”Äiti antoi minulle 300 D-markkaa, joka siihen aikaan oli maataloustyöntekijän kuukauden palkka. Ihan varmuuden varalta, jos joutuisin pulaan ja minun täytyisi päästä kotiin.”
Velvollisuudentuntoa voidaan pitää toisena Gustav Hägglundin elämän ohjenuorista: ”Jos jotain annetaan tehtäväksi, se suoritetaan. Kun työskentelin YK:lle, tapasin sanoa: Name it, we do it. Täytyi saavuttaa tuloksia, mikä puolestaan loi luottamusta.”
”Olen myös aina ajatellut niin, etten edusta Gustav Hägglundia vaan Suomen puolustusvoimia, enkä silloin voi rellestää Esplanadilla. Ulkomaankomennuksilla tämä on tarkoittanut sitä, etten käytökselläni tuota Suomelle häpeää.”
Gustav asetti riman korkealle jo ensimmäisellä ulkomaankomennuksellaan Siinailla, Suomen pataljoonan komentajana. Hänen edeltäjänsä ei ollut huolehtinut tehtävistään.
”YK:n silloinen Lähi-idän rauhanturvaamistoiminnan pääkoordinaattori Ensio Siilasvuo ja kaksi muuta kenraalia soittivat tunnin sisään ja sanoivat, että nyt minun täytyy lähteä Siinaille. Mitä minä siellä, minunhan piti juuri aloittaa Dragsvikissä pataljoonan komentajana? Sinun täytyy mennä sinne ja pelastaa Suomen kunnia. Pystyin vastaamaan vain Yes Sir.”
”Paikan päällä Siinailla v. 1978 aloitin selittämällä suomalaisjoukolle, että ensiksikin ette sinuttele minua, toiseksi ryhdytte pukeutumaan ja käyttäytymään kuin sotilaat. Täällä on yhdeksän muuta kansallisuutta, ja he muodostavat mielipiteensä Suomesta teidän perusteellanne.”
Gustav Hägglundin johtajuus teki vaikutuksen YK:ssa, joka vaati häntä Golanin Force Commanderiksi v. 1985. Joko Suomi vapauttaisi Hägglundin tehtävään tai sitten kunnia siirtyisi Ruotsille.
Hägglund kuuli asiasta, kun hän Uudenmaan Prikaatin komentajana sai soiton kesken lounaskeskustelun Ruotsin suurlähettilään kanssa.
”Mietin, kuka oikein uskalsi keskeyttää meidät. Se oli puolustusvoimain komentaja Jaakko Valtanen, joka kysyi, olinko valmis uuteen YK-komennukseen Golanilla. Vastasin, että minun täytyy miettiä asiaa ja puhua vaimoni kanssa. Aivan, ei mitään kiirettä, aikaa on iltaan asti, Valtanen selitti. Hän lisäsi, että uusi operaatio toisi ylennyksen kenraalimajuriksi. Olin silloin ollut everstinä puoli vuotta.”
”Olin päättänyt, etten lähtisi uudestaan ulkomaille ilman Ritvaa. Hän suostui yhdellä ehdolla: ’Saat luvan elättää minua loppuelämäni.’ Sen lupasin, ja hän piti kotirintamasta huolen. Yhteiselomme ei olisi onnistunut ilman tätä järjestelyä.”
Golanista Hägglund siirrettiin YK:n pääsihteerin pyynnöstä Libanoniin ”selvittämään siellä ongelmat”.
