Perhe on pitänyt yhtä Gustav Hägglundin uran ajan. Ritva-vaimon lisäksi myös lapset Sami, Marianne ja Christel olivat usein ulkomaankomennuksilla mukana.
”Se antoi heille kansainvälistä osaamista. He oppivat täydellisen englannin Yhdysvalloissa, kun opiskelin ensin Yhdysvaltain komentaja- ja esikuntakoulussa ja sitten Harvardin yliopistossa. Minua kuitenkin pelotti, kun Marianne tuli mukanamme Damaskokseen. Pitkä, blondi ja älykäs tyttö sai siinä ympäristössä valtavasti kosijoita.”
Christel vaikutti osaltaan historialliseen päätökseen.
”Hän kysyi 15–16-vuotiaana: Isä, miksen minä saa käydä armeijaa, mutta veljeni saa? En keksinyt ainuttakaan järkevää syytä miksi ei. Sen sijaan minusta tuli naisten asevelvollisuuden kannattaja, ja ensimmäiset naiset pääsivät varusmiespalvelukseen ollessani puolustusvoimain komentaja. Jokaisella ihmisellä sukupuolesta riippumatta tulee olla oikeus puolustaa perhettään ja maataan.”
Gustavin perhe ei ole kuitenkaan säästynyt suurelta surulta. Sami-poika kuoli vatsasyöpään 49-vuotiaana v. 2010.
”En pääse siitä ikinä yli. Sami oli paras ystäväni ja juttukaverini. Pidimme molemmat metsästyksestä ja kalastuksesta ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Meillä oli myös sama ammatti. Sami oli everstiluutnantti, ja hän olisi aivan varmasti ollut nyt kenraali, jos olisi saanut elää.”
”Sitä tietää, että vanhemmat jonain päivänä kuolevat, myös puoliso, toinenhan joka tapauksessa kuolee ensimmäisenä. Mutta että lapsi kuolee, tulevaisuutesi ja perintösi, sitä ei oikeastaan voi käsitellä”, Hägglund sanoo.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut esille monia kysymyksiä, joita Hägglund on vuosien mittaan pohtinut. Niiden joukossa Nato.
”Olin puolustusjohdossa, ensin pääesikunnan päällikkönä 1990–1994 ja sitten komentajana 1994–2001, kun Suomi aloitti sotilaallisen yhteistyön Naton kanssa. Pian sen jälkeen pidin Brysselissä Naton sotilaskomitealle esitelmän Suomen puolustuksesta. Sain kunnian olla ensimmäinen komitealle puhunut Naton ulkopuolinen puolustusvoimain komentaja.”
”Puheeni herätti huomiota, sillä en anellut tukea, vaan kuvailin ylpeästi, kuinka Suomi oli mantereen ainoana sotaakäyvänä maana toisessa maailmansodassa kyennyt torjumaan miehittävän armeijan. Lisäksi pystyimme edelleen mobilisoimaan yli puoli miljoonaa hyvin koulutettua sotilasta.”
Samoihin aikoihin EU:ssa sovittiin vihdoin Maastrichtin sopimuksen kohdasta, jossa säädettiin, että EU:lla tulisi olla yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja puolustuspolitiikka, joka voisi ajan myötä johtaa yhteiseen puolustukseen. EU asetti ensimmäisen sotilaskomiteansa v. 2001.
Gustav Hägglundin nimi nousi esille, kun komitealle mietittiin puheenjohtajaa.
”Nämä ovat ainoat vaalit, joihin olen osallistunut. EU:n puolustusvoimien komentajat tekivät päätöksen. Tanska ja Saksa pyysivät minua asettumaan ehdolle. Kysyin presidentiltä [Tarja Halonen] ja puolustusministeriltä [Jan-Erik Enestam], oliko peliin liittyminen velvoittavaa. Olin nimittäin ajatellut jäädä eläkkeelle ja ehkä astua liike-elämään. He vastasivat, että se oli minun velvollisuuteni.”
Gustav Hägglund asettui ehdolle ja voitti äänin 8–7.
”Vaalien jälkeen 11 komentajaa väitti äänestäneensä minua. Se kertoo jotain politiikasta. Italialainen vastaehdokkaani haukkui Nato-kumppaninsa, koska he olivat valinneet ehdokkaan Naton ulkopuolisesta valtiosta ja pettäneet hänen maansa.”
Gustav Hägglundin kolmivuotisen puheenjohtajuuden aikana luotiin EU:n kriisinhallinnan työkalut: 100 000 sotilaan joukkoluettelo jäsenvaltioiden sotilaista kriisinhallintaa varten, neljä esikuntaa valmiina johtamaan heitä sekä 1 500 sotilaan korkean toimintavalmiuden joukko.
”Vuonna 2003 oli kaksi kriisinhallintaoperaatiota: yksi tarkkailutehtävä Makedoniassa ja yksi rauhanturvaoperaatio Itä-Kongossa. Seuraavana vuonna aloitimme Bosnian Nato-operaation siirtämisen EU:lle.”
”Tämän jälkeen sotilaallisessa kriisinhallinnassa on ollut aika hiljaista. Nopean toiminnan joukkoja ei ole aktivoitu kertaakaan, ja operaatiot ovat olleet merellisiä tai pieniä toimia Afrikassa.”
Hägglundin ehdotus EU:n ja Naton fuusiosta ei myöskään saanut tuulta alleen.
”Eurooppalaiset uskoivat ikuiseen rauhaan eivätkä olleet kiinnostuneita puolustuksesta. Sen sijaan he halusivat nauttia täysin rinnoin rauhan osingoista Yhdysvaltojen sateenvarjon alla.”
