Lennart Koskisen ansioluettelo on värikäs. Hän syntyi ja varttui Helsingissä ja kävi koulunsa Lönkanissa (Nya Svenska Samskolan) lukuun ottamatta yhtä lukuvuotta Vörå samskolanissa – tavoitteena oli, että hän levottomana oppilaana keskittyisi paremmin opintoihinsa.
Sotilasarvoltaan hän on laskuvarjojääkäri ja Suomen puolustusvoimien kapteeni ja palveli upseerina esikunnan turvallisuusyksikössä. Hän on myös kolminkertainen syöksylaskun suomenmestari ja valtamerten yksinpurjehtija.
Lennart Koskinen toimi Seos-metallin ulkomaanpäällikkönä, kunnes ymmärsi haluavansa elämältään jotain syvempää. Hän kouluttautui Ruotsissa papiksi, teologian tohtoriksi, ja hänellä on professorin pätevyys etiikassa. Hän johti Ruotsissa kirkon työelämäinstituuttia 12 vuotta ja nousi valtakunnalliseksi julkkikseksi radio-ohjelmallaan ”Aamukeskusteluja Jumalan kanssa”.
Lennart Koskinen oli Tukholman tuomiorovasti ja v. 2003 Ruotsin ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa 200 vuoteen – hänen hiippakuntansa kattoi Gotlannin ja ulkomaankirkon. Koskinen on myös jäsen Jerusalemin World Religious Leaders -verkostossa, ja nykyään hän työskentelee Ruotsin hallitukselle arvopohja-asioiden parissa.
Lennart Koskinen keskustelee tässä Katternö-lehden Svenolof Karlssonin kanssa uskonnon ja tieteen suhteesta, tuomiopäiväajattelusta sekä luonnon ja ympäristön uudesta roolista modernissa yhteiskunnassa.
Koskinen on kirjoittanut itse monet työhuoneensa teokset, mm. Mikä on oikein? – Etiikan käsikirja, Usko tulevaisuuteen, Villimies ja susinainen ja Livspuzzlet – vad ska jag göra resten av mitt liv?
Seinällä kuva Ruotsin jalkapallomaajoukkueesta ennen EM-kisoja v. 2008, Lennart Koskinen oli juuri siunannut joukkueen.
Isoisän isä oli Kokkolasta ja nimeltään Forsberg.
Miten selittäisit uskonnon ja tieteen välisen suhteen?
Lennart: Jos pitää uskontoa yksioikoisena totuutena tietyistä asioista (ja erityisesti luonnontieteellisistä asioista, kuten maapallon iästä tai litteydestä, miltä taivas näyttää, mistä ihmiset tulevat), silloin uskonto ja tiede ovat selkeästi vastakkaisia. Tämäntyyppinen uskonnon fundamentalistinen tulkinta johtaa järjettömiin vastakohtaisuuksiin ja eräänlaiseen persoonallisuusskitsofreniaan, koska elämme kuitenkin maailmassa, jossa tiede sanelee maailmankuvamme.
Me teologit näemme uskonnon eri tavalla: se vastaa moniin kysymyksiin, antaa elämää selkeyttäviä malleja ja tietynlaisen lähestymistavan olemassaoloon. Yksinkertaistettuna: tiede selittää miten, uskonto miksi.
Minulla ei ole ikinä ollut ongelmia tämän vastakkainasettelun kanssa. Olen tutkija, joten luonnollisesti käännyn tieteen puoleen halutessani selvittää, miten maailma toimii. Uskonto opastaa minua elämääni, lähimmäisiini ja luontoon liittyvissä asioissa.
Edellisessä Katternö-lehdessä oli artikkeli Vöyrin seudun peikkokertomuksista. On kiehtovaa huomata, kuinka nämä tarinat muistuttavat raamatullisia kertomuksia. Saimme negatiivista palautetta tyrmistyneeltä papilta siksi, että kirjoitimme peikoista näin ja koska pappeja ei näytetty niin hyvässä valossa…
Lennart: Ei varmaan ole sellaista ammattiryhmää, josta pilailtaisiin yhtä paljon kuin papeista. Ihmiset ovat aina ‒ ja erityisesti Suomessa ‒ vitsailleet esivallasta, johon papit ennen kuuluivat. On mielenkiintoista, että ruotsinkielinen sanan kyrkoherde on suomeksi kirkkoherra, eli siis hierarkkinen ”kirkon herra”. Kyrkoherde (suom. kirkon paimen) kuitenkin tarkoittaa jotain aivan muuta.
Onko luonto/ympäristö aikamme uskonto?
Lennart: Uskon, että ihmisillä on luontaisesti tarve sitoutua johonkin meitä suurempaan. Tietomme eläinten aivoista viittaa siihen, että niiltä puuttuu osin otsalohkoon liitetty abstraktiokyky. Olemme ainut eläinlaji, jota askarruttaa, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa, hyvä ja paha, oikea ja väärä, tavoitteet ja tarkoitukset. Meillä on siis tarve löytää vastauksia tai pseudovastauksia.
Jollain tapaa ympäristöstä on muodostunut uskonnon korvike. Kirkossa käy säännöllisesti vain suhteellisen pieni ryhmä. Sen sijaan meillä on terveys- ja ympäristötrendi. En edes tiedä, kuinka monta kertaa päivässä radiosta ja tv:stä tulee säätiedotuksia. Olemme erittäin kiinnostuneita säästä ja pohdimme pienintäkin muutosta. ”Eikö nyt olekin harvinaisen kylmä kevät? En ainakaan muista samanlaista.”
Tällainen käynnistää spekulaatioita, joita paisutetaan sekä asiallisella että epäasiallisemalla tiedolla. Mediat kirjoittavat aiheesta ahkerasti, sillä se kiinnostaa ihmisiä. Kyse on puhtaasti kaupallisuudesta − mediat ovat sekä populistisia että opportunistisia. Saksalaisilla on sanonta ”man ist was man isst” (”olet mitä syöt”), ja tämä koskee ruoan lisäksi myös silmien ja korvien ravintoa.
Monet etsivät elämälleen tarkoitusta ympäristöstä, ekologiasta, terveellisestä ruoasta ja koko terveystrendistä. Voidaan sanoa, että kristinuskon tilalla on nyt terveysusko. Oma ja luonnon terveys sekä ruumiin hyvinvointi ovat saman järjestelmän osasia, uskonnon korvikkeita.
Samaa nähdään monissa muissakin uskonnoissa, joissa on jonkinlainen luojahahmo. Omaa sitoutumista pidetään hyvänä luonnolle tai luomakunnalle. On olemassa täysin maallinen ympäristö- ja terveysliike mutta myös puolikristillinen liike.
Luonnon personifiointi sekä tunteiden ja mielipiteiden liittäminen luonnon ominaisuuksiksi on minusta outoa. ”Ympäristö kiittää, jos teet näin” tai ”tämä on hyväksi ilmastolle” lukee monissa pakkauksissa…
Lennart: Ehkä niin voi silti ilmaista vertauskuvallisesti? Terveys merkitsee lisääntymistä ja selviytymistä, harmoniassa elämistä, eri toimintojen liittämistä Gaiaan (Äiti Maahan). Luonnon personifiointi on vanha perinne, ja Gaia mainitaan kreikkalaisessa mytologiassa jo 600 eKr.
”Vaakunassa on heraldisen perinteen mukaan neljä kenttää, joita jakaa keskiaikainen risti ja alaosassa ankkuri (uskon symboli). Karitsa kuvaa Gotlantia mutta viittaa myös ’Agnus Dei – Jumalan karitsaan’. Piispan tehtävähän ei ole pelkästään paimenena toimiminen vaan myös paimenten paimenena, vaikkakin viime kädessä karitsan vuoksi. Alus on hansalaiva, jollaisia käytettiin Gotlannin ollessa Itämeren suurvalta ja Hansan johtavia toimijoita. Laivassa on kolme kilpeä (puolustuksen symboli), joka symboloi kolmiyhteyttä. Hiipassa (piispan lakissa) näkyy Pisara, vanha merimieskirkon symboli, SKUT, joka myös sisältyi vastuualueeseeni.”
Luontoa kuvaillaan myös Eedenin puutarhana, jossa kaikki kasvit ja eläimet elävät sovussa toistensa kanssa. Mutta eikö totuus itse asiassa ole, että luonnossa kaikki sotivat kaikkia vastaan? Kaikessa on kyse suvun jatkamisesta mahdollisimman tehokkaasti – silloin ei välitä pätkääkään muiden kuolemasta.
Lennart: Voi sen tietysti kuvata niinkin, mutta voidaan myös ajatella, että eloonjäämiskamppailu luo luonnollisen tasapainon, jossa jokaisella lajilla on paikkansa. Jos leijonat eivät söisi seeproja, seeprojen määrä kasvaisi liikaa, jolloin ne söisivät kaiken ruohon jne. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että ihminen on tuhoamassa tätä tasapainoa.
Tästä on uskonnollinen tulkintakin: jännittävä myytti syntiinlankeemuksesta, joka merkittiin muistiin 3 800 vuotta sitten (ja on varmasti sitä ennen kiertänyt pitkään suullisesti). Myytti kertoo Aatamista, ihmissuvun ruumiillistumasta, joka syö hyvän ja pahan tiedon puusta. Toisin sanoen: aivot kasvavat ja ihminen käyttää kykyään valita hyvän ja pahan välillä ja valitsee pahan, egoistisen.
Tästä syystä Jumala ajaa ihmisen pois paratiisista, luonnon ulkopuolelle, sillä ihminen ei hyödynnä tietoa luonnon kanssa yhteiseloon vaan kehittää aseita ja tekniikkaa, jolla hävitetään metsiä ja tapetaan eläimiä ja muita ihmisiä.
Monet eivät ole ymmärtäneet, että syntiinlankeemus on vahvaa kuvakieltä. Muistan, kuinka minulta ensi kerran kysyttiin syntiinlankeemuksesta, kun olin päivystävänä pappina. Minulle soitti kolmelta yöllä päihtynyt henkilö, joka kysyi sammaltaen: ”Kumman Aatami ja Eeva oikein söivät, omenan vai appelsiinin?”
Tarina ajatellaan hyvin konkreettisesti, vaikka meillä on paljon vastaavia kielikuvia. Kun kirjailija kuvailee rakastavaisten ”vetäytyvän syrjemmälle nauttimaan rakkauden hedelmistä”, kukaan ei kuvittele heidän menevän syömään rypäleitä. Raamatun tekstit muotoiltiin hyvin rikasta kuvakieltä sisältävässä seemiläisessä perinteessä, jossa kokonainen kertomus voi olla kielikuva.
Luontosuhteesta saa mielenkiintoista tietoa tutkimalla Lofooteilla ja Pohjois-Norjassa 1800-luvun puolivälissä kirjoitettuja matkakertomuksia, joita on runsaasti, sillä kalakauppaliikenne Etelä-Eurooppaan oli silloin vilkasta. Villiä vuoristomaisemaa kuvailtiin noin v. 1850 asti rumana ja pelottavana ‒ luontoihanne oli englantilainen puutarha. Naisia ja lapsia jopa varoitettiin matkustamasta Norjaan. Yhtäkkiä kuvaukset kuitenkin muuttuivat: Norjan kesyttömiä vuoria ryhdyttiin ylistämään luonnonkauneuden huippuna, koskemattomina, maailman kauneimpina. On ilmeistä, että ihmisten suhtautumista luontoon ohjaa kulttuuri. Romanttinen luontokatsomus löi läpi 1850-luvulla, mutta ei luonto siitä muuttunut.
Lennart: Tämä varmaankin liittyy siihen, että ennen luonto nähtiin vihollisena ‒ mm. kylmyyden, pimeyden ja villieläinten takia. Kaupungistuminen oli ennenkuulumattoman nopeaa 1800-luvun lopussa. Me kaipaamme puhtautta ja koskematonta luontoa, mutta sata vuotta sitten tilanne oli päinvastainen: silloin ihmiset kaipasivat järjestystä ja valoa ja mielellään asfalttia.
Nuoruudessani tiedettä pidettiin itsestään selvänä menetelmänä totuuden etsimiseen. Nykyään valloillaan näyttää olevan päinvastainen suuntaus. Luullaan, ettei tarvitse nähdä vaivaa – sen kun vain valitsee sen totuuden, josta pitää eniten, joka antaa eniten tykkäyksiä Facebookissa tai on jollain tapaa hyödyksi uralle…
Lennart: Heiluriliike on toistunut koko historian ajan. Valistusaika oli vastareaktio taikauskoiselle 1600-luvulle. Moderni valistusaika sai alkunsa 1968-liikkeestä, mutta pian heiluri taas heilahti toiseen suuntaan. Uusi fysiikka oli niin monimutkaista ja abstraktia, että sitä oli hankala ymmärtää. Syntyi kaipaus mystiikkaan ja selittämättömään.
En tiedä, kumpi on muna ja kumpi kana, mutta tämän jäljessä tulivat hirviöleffat ja fantasiagenre. Harry Potter on hyvä esimerkki todellisuuden ja fantasian välillä liikkuvasta genrestä. Ja eikö venäläisten propaganda- ja disinformaatioperinteenkin taustalla ole jotain samanlaista? Joku kuvaili nyky-Venäjää maana, jossa ”mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista”.
Meillä on nykyään kaksi ääripäätä. Ensimmäinen on ehdoton relativismi, jossa totuus päätetään itse ja sanotaan ”minun totuuteni on yhtä hyvä kuin sinun” − perusteluista riippumatta. Toinen on liiallinen luottamus siihen, että tiede korjaa kaiken. Mielestäni molemmat ovat harhapolkuja, ja totuus on jossain niiden välillä.
Ajattelen kuitenkin niin, että tiede muodostaa perustan niillä menetelmillä ja kriteereillä, joita se käyttää totuuden vahvistamiseen. On kuitenkin olemassa ylempi taso, jota myös tarvitsemme, sillä siellä on tilaa omille tulkinnoille, kannanotoille ja tieteen rajat ylittäville asioille: myyteille, taruille, symboleille ja riiteille, jotka ovat osa ihmiselämää ja auttavat meitä käsittelemään ja ymmärtämään olemassaoloamme syvällisemmällä tasolla.
Tämä ylätaso asettaa meidät elämän valintojen ja haasteiden äärelle. Kypsä uskonto kuuluu ylätasolle ja auttaa meitä havaitsemaan olemassaolon vivahteita ja syviä ulottuvuuksia. Epäkypsä uskonto on taas pääasiassa niille, jotka pelkäävät todellisuutta.
Mieti, jos yrittäisit kuvailla värisokealle ihmiselle, että ”taivas on sininen ja ruoho vihreää”. Molemmat näkevät saman asian, mutta toiselta puuttuu yksi ulottuvuus. Tarvitsemme juuri tätä ulottuvuutta täydentääksemme tieteellistä ja rationaalista ajattelua. Uskon, että me tarvitsemme ja kaipaamme juuri tätä syvää ulottuvuutta, jossa on värejä, tarkoituksia ja suurempia asiayhteyksiä.
Tämä muistuttaa omaa havaintoani luvuista ja mittasuhteista. Luvut ovat kieli, joka paljastaa ja tuo asioita näkyviksi, esimerkiksi että ihmiset liioittelevat tai väittävät järjettömyyksiä tai muita epäloogisuuksia. Jotkut ovat kuitenkin täysin kuuroja tälle kielelle. Kaikki tietävät sanasokeudesta, mutta lukusokeus tai -pelko vaikuttavat olevan vähintään yhtä suuria ongelmia.
Lennart: Suosittelen Daniel Kahnemanin kirjaa Ajattele, nopeasti ja hitaasti, jossa hän kuvailee, kuinka aivoillamme on kaksi täysin erilaista ajattelutapaa. Ensimmäinen on aikaa ja energiaa säästävä ja etsii olemassaolosta nopeita malleja, jotka voivat vahvistaa jo uskomamme tai tietämämme. Toinen on rationaalisten analyysien järjestelmä, joka käynnistyy vasta myöhemmin – tai ei ollenkaan. Kahneman selittää, etteivät nämä kaksi voi toimia samanaikaisesti ja että yleensä tyydymme nopeaan intuitiiviseen ajatteluun. Hän kertoo useita ajatuksia herättäviä esimerkkejä näiden toiminnasta. Tunnistin ikävä kyllä itseni hänen analyysistaan, ja olen nykyään tietoisesti yrittänyt käyttää molempia ajattelutapoja.
Ensimmäiset ympäristöhälytykset tulivat 1960-luvulla, minkä jälkeen niitä on tullut tasaiseen tahtiin. Ennen esimerkiksi papit saattoivat sanoa, että susien, kotkien ja muiden haitallisten eläinten tappaminen oli hyvä asia. En tunne nykypäivänä yhtäkään pappia, joka sanoisi näin. Eikö tämä olekin esimerkki siitä, kuinka nopeasti käsitykset muuttuvat ja kuinka suhteellista kaikki on? Ennen ajateltiin, että se oli oikein, kun taas nykyään pidämme sitä vääränä.
Lennart: Ajatellaan tilannetta vaikkapa sata vuotta sitten. Jos pappi toimi paimenena ja sudet veivät karitsat, sudet muodostivat todellisen vaaran ‒ jos ei ihmisille niin ainakin kotieläimille, koirille ja sellaisille. Lajien sukupuuttoon kuoleminen ei silloin ollut ajankohtainen aihe. Jos lähistöllä liikkui susia, on selvää, että pappi ehkä kannusti talonpoikia tappamaan sudet ja huolehtimaan lampaistaan. Se oli yksinkertaisesti paimenen tehtävä.
Nykypäivänä ajattelemme asiasta eri tavalla. Papit, kuten muutkin, ovat tietoisia lajien sukupuuttouhasta. Asiasta tietoinen pappi varmaankin ajattelee, että kristillisenä roolimallina hänen tulee olla luonnon palvelija eikä herra, eikä ihmisellä siis ole oikeutta häiritä luontoa ajamalla lajeja sukupuuttoon. Tämä kysymys jokaisen lajin ominaisarvosta on keskeistä ympäristöteologiassa tai luomisteologiassa, joka syntyi n. 1980-luvulla. Perustana ovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutus sekä ihmisen vastuu luonnosta…
Tämä on itse asiassa syvällisesti raamatullinen ajatus, jonka kaikki kolme abrahamilaista uskontoa jakavat. Jumala on antanut ihmiselle erityisaseman ja vastuun kaikista luomakunnan olennoista; ihmisten tulee kyetä elämään niiden kanssa sopusoinnussa. Juuri tämä huolehtimisvastuu on erittäin keskeistä ja samanaikaisesti merkitsee luomakunnan olentojen palvelemista ‒ palvelemalla heitä palvelemme Jumalaa.
Jos tarkastelemme 50 viime vuoden lukuisia ympäristöhälytyksiä, on selvää, että jotkut ovat olleet perusteltuja. Pääsääntöisesti liioittelu näyttää kuitenkin olevan vahvaa…
Lennart: Haluaisin tulkita tätä syväpsykologisesti. Aivomme on säädetty tarkkailemaan vaaraa, se on ollut tärkeää eloonjäämisen kannalta. Huomaan tämän joka aamu avatessani ulko-oven, joka narisee vähän. Pihapiirissä ruokailevat kauriit reagoivat heti, ne ovat jatkuvasti valppaina. Ihmisaivot toimivat samalla tavalla. Pidämme jatkuvasti silmämme auki vaarojen varalta, ja tästä syystä lajimme on selviytynyt.
Tätä ihmisten reagointitapaa hyödynnetään ja käytetään hyväksi. Ympäristöuhista on tullut bisnestä, ilmastonmuutoksilla pelottelu on globaalia suurteollisuutta.
Lennart: Elämme ekonomistisessa maailmassa, josta aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita hyödyntämään ajankohtaisia trendejä omaksi taloudelliseksi hyödykseen. En halua puolustella tätä, sillä minusta se on yhtä vastenmielistä kuin sinusta. Tiedotusvälineet ovat mielestäni pahimpia, ne omistavat aikansa eräänlaiselle kurjuusmasturboinnille. Ne esittävät asiat pahimmassa mahdollisessa valossa.
David Larsson Heidenblad, lundilainen historioitsija, kuvaa väitöskirjassaan (”Vårt eget fel moralisk kausalitet som tankefigur från 00-talets klimatlarm till förmoderna syndastraffsföreställningar”), kuinka sodat, luonnonmullistukset ja sairaudet on kautta aikojen selitetty Jumalan lähettämänä rangaistuksena ihmisten synneistä. Mitä sanot?
Lennart: Olen vanhana pappina allerginen tälle ajattelutavalla ja yritän välttää sitä. Pyrin sen sijaan pohtimaan järkevästi, miettimään asioiden syitä ja seurauksia mahdollisimman asiallisilla perusteilla.
Sitä paitsi tuo ajattelutapa perustuu heikkoon teologiaan. Jeesuksen omien sanojen mukaan Jumala on rakastava ja anteeksiantava − kaikkea muuta kuin Vanhan testamentin pikkumaisesti valvova ja rankaiseva Jumala. Vanha testamentti perustuu siihen, että saamme kaikista teoistamme palkkion tai rangaistuksen, kun taas Uusi testamentti muuttaa merkittävästi aiempaa jumalkuvaa. Ihminen on saanut vapaan tahdon ja suuren henkilökohtaisen vastuun. Saamme usein kärsiä hölmöilystämme, mutta Jumalalta voimme saada anteeksiannon ja voiman muuttaa tapojamme. Jeesus itse tiivistää kaikki lait rakkauden kaksoiskäskyyn.
Anekauppa yms. viittaavat usein katoliseen kirkkoon, mutta eivätkö ne ole läsnä myös nykypäivänä ilmastohyvitysten ja pörssien päästöoikeuksien muodossa? Mitä ajattelet asiasta?
Lennart: Katsomme asiaa miltä kantilta tahansa, meillä on luontosuhteessamme ongelmia. Useimmat haluavat tehdä jotain, mikä on osa hyvää puoltamme. On parempi suosia ilmastohyvityksiä tai ostaa päästöoikeuksia sen sijaan, ettei tekisi mitään ja sivuuttaisi tosiasiat. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Silloin olen siis tehnyt tarvittavan eikä minun tarvitse enää kantaa vastuuta?
Lennart: En usko niin. Voin käyttää vertauskuvana lantin antamista kaupan ulkopuolella istuvalle kerjäläiselle. En usko, että olen tehnyt osani, mutta yritän ajatella, etten voi antaa rahaa kaikille. Voin kuitenkin antaa jotain muutamille, ja jos monet ajattelevat samalla tavalla, kerjäläiset pysyvät hengissä. Mielestäni ei kuitenkaan ole hyvä asia, että kerjäläiset istuvat täällä, joten annan rahaa myös organisaatioille, jotka auttavat heitä pärjäämään kotimaassaan. Autan kuitenkin edessäni istuvaa kerjäläistä, koska ajattelen, että hänellä on hätä. Jos hän on kauppani edessä, ostan hänelle mielummin puolikkaan kanan, koska hän on todennäköisesti nälkäinen. Tällä tavoin kohtaan välittömän hädän, mutta en osta itseäni vapaaksi vastuusta.
Uskon, että kysymyksesi on suora rinnastus: voi tehdä jotain, vaikka samalla ymmärtäisi, ettei voi tehdä kaikkea. Ei ole hyvä elää jatkuvan syyllisyydentunteen kanssa, minkä takia voi olla hyvä idea tehdä jotain omista edellytyksistään ‒ ilman anekaupan ajattelemista. Ja niin minä teenkin. Minulla ei tarvitse olla huono omatunto, mutta voin silti miettiä, mitä voisin vielä tehdä.
Eikö tästä ole erilaisia versioita? Näin kerran Damaskoksessa joukon itsensäruoskijoita, jotka ruoskivat itsensä veriseksi syntiensä tähden.
Lennart: Tämän käsityksen mukaan ihminen on pohjimmiltaan paha ja synnit tulee ruoskia pois. Se ei ole mielestäni kristillistä. Valitettavasti kirkko on toisinaan vahvistanut tätä käsitystä: ”minä köyhä syntinen ihminen…”
Kun 40 vuotta sitten aloin pitää jumalanpalveluksia, kieltäydyin teologisista syistä käyttämästä tätä ilmausta. Se on vastoin kristillistä käsitystäni, jonka mukaan ihminen on todellisesti kaksinainen olento: meillä on kyky tehdä erittäin pahoja asioita, mutta kaipaamme hyvyyttä ja taistelemme pahuutta vastaan. Kyseessä on jatkuva kamppailu tuhoavan ja rakentavan puolen välillä. Emme kuitenkaan voi ruoskia pahaa pois, kuten emme voi myöskään taistella pimeyttä vastaan pimeydellä − pimeyden voi voittaa vain valolla.
Nykyistä ympäristökeskustelua ja 1600-luvun ajattelua yhdistää se, että ne ovat molemmat autoritäärisiä − ennen viitattiin teologisiin totuuksiin, nyt toistetaan ”science is settled” -mantraa, jonka mukaan tiedettä ei saa kyseenalaistaa. Siinä ei anneta mahdollisuutta minkäänlaiselle tulkinnalle tai keskustelulle. Jos joku kyseenalaistaa ilmastopaniikin, hänet leimataan heti ”kieltäjäksi”. Minä pidän tätä vallankäytön taktiikkana.
Lennart: Sanansaattajaa on aina syytetty huonoista uutisista, mutta tällaisessa tapauksessa hänellähän on hyviä uutisia. Siksi sanansaattajan ampuminen on paradoksaalista.
Ruotsissahan on kerrallaan tilaa vain yhdelle näkemykselle, jota ei ole poliittisesti korrektia kyseenalaistaa. Erityisesti Ruotsin Ympäristöpuolueessa on paljon fundamentalisteja, jotka myös istuvat hallituksessa, joten heillä on paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin pitäisi, ja he luonnollisesti vaikuttavat mielipiteisiin.
Fundamentalismi mihin tahansa suuntaan vietynä on aina haitallista. Sokea luottamus tieteeseen − tieteen nostaminen uskonnon asemaan − sekä fundamentalistinen ja kirjaimellinen uskonnon tulkinta ovat yhtä pahoja. Tieteen tulee olla perustana, mutta sen tukena on oltava ylätaso, joka koostuu jostain muusta ja tekee elämän elämisen arvoiseksi. Ylätasoa värittää avoimuus, kriittinen analyysi ja nyansointi.
Tarvitsemmeko tuomiopäiväajattelua?
Lennart: Kyllä, uskon niin. Ei tarvitse lukea Freudia tietääkseen, että me kaikki koemme tietynlaista kuolemanpelkoa, jota käsittelemme eri tavoin. Tuomiopäiväajattelua voidaan pitää kollektiivisena kuolemanpelkona; minä sekä kaikki läheiseni tuhoudumme. Tämä löytyy kaikista suurista uskonnoista, tuomiopäiväskenaariot tuntuvat olevan yleisinhimillisiä.
Maailmanlopun elokuvia tekevät tietävät, että heillä on suuri yleisö. Kun pystymme sanomaan, että ”ne ovat vain elokuvia”, saamme tavan käsitellä asiaa. Tuomiopäiväajattelulla on siis syväpsykologinen selitys.
Voiko se johtua geneettisistä syistä?
Lennart: En usko, mutta opittujen toimintatapojen ei tarvitse olla geneettisiä, vaan ne voivat olla synnynnäisiä ajattelurakenteillemme. Ne ovat aika lähellä Jungin arkkityyppejä.
Olemassaolon supistaminen biologiaan on vaarallista. Eräässä kertomuksessa aivotutkijasta ja astronomista astronomi sanoo: ”Olen koko aktiivisen elämäni tutkinut avaruutta, meteoreja, kuita ja planeettoja kaikkein nykyaikaisimmalla tekniikalla ja moderneimmilla teleskoopeilla. Olemme työntyneet yhä syvemmälle avaruuteen, enkä ole löytänyt mistään jälkeä Jumalasta.” Aivotutkija vastaa tähän: ”Ymmärrän, olen koko aktiivisen elämäni tutkinut aivoja. Olen leikellyt niitä ja tutkinut niitä kaikin mahdollisin tavoin ja uskon, että tiedän eniten aivojen etäisimmistäkin sopukoista. Ja tiedätkö, en ole löytänyt mistään ajatusta.”
Puhun siis taas ylätasosta. Kaikkea ei voi supistaa biologiaksi.
Miten pitäisi tulkita se, että esim. Barack Obama ja paavi pelottelevat meitä sillä, että sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen takia? Se on täyttä hölynpölyä ja vastoin YK:n ilmastopaneelin lausuntoja. Eikö heidän asemassaan pitäisi tietää paremmin?
Lennart: Olen tavannut paavin, hän on aivan mahtava ihminen. Uskon, että hän on saanut vaikutteita ympäristöteologiasta, joka on suosittu katolisessa kirkossa. En voi tulkita häntä ilmastokysymyksissä, mutta tiedän, että katolisen kirkon miljardista jäsenestä monet kuuntelevat huolestuneena paavia, avain kuten monet muutkin ihmiset. Paavihan on jossain määrin maailman tärkein mielipidevaikuttaja ja on onni, että hän on niin järkevä. Hän haluaa suhtautua ihmisten huoleen vakavasti ja samalla muistuttaa meitä kaikkia vastuistamme. Hän on oikaissut ihmisiä: hän ei ole sanonut, että olemme tuomiopäivän edessä, vaan että olemme vastuussa ympäristökysymysten ja muiden meitä koskevien asioiden käsittelystä.
Näen monia näitä asioita energia-alalla. Asiantuntijat tietävät, ettei poliitikoiden määräämä ”lääke” toimi. Jos esimerkiksi kaikkein tärkeintä on vähentää hiilidioksidipäästöjä, silloin ei ydinvoimaloiden sulkeminen ole järkevää. Insinöörit joutuvat usein pakosta aiemmin mainitsemaasi skitsofreeniseen ajattelutapaan, koska muut eivät ymmärrä, miten luonto toimii…
Lennart: Poliitikot kysyvät aina ”what’s in it for me”; he ovat opportunisteja, eivät pääasiassa totuuden etsijöitä. He eivät olisi päässeet asemaansa olematta opportunisteja.
Eräs outo esimerkki on ”ydinvoiman harkintakielto”, joka oli eduskunnan päätöksenä voimassa Ruotsissa pitkään (1987−2006). Tämä kielto esti jopa ydinvoimaloiden piirustusten ja kustannuslaskelmien laatimisen. Reagoin tähän vahvasti, sillä mielestäni se sotii vapaan tiedonetsinnän perinnettämme vastaan. Tämä kielto oli erittäin merkillinen.
Kolme ekologian professoria kuvasi edellisessä Katternö-lehdessä, kuinka ekologian käsite on kidnapattu ja kuinka luomuviljely on saanut jopa okkulttisen liikkeen piirteitä. Luomuruokaa tuodaan esiin terveysvaikutteisena, vaikka tiede osoittaa pikemminkin päinvastaista.
Lennart: Terveysusko ja pakkomielle omasta kehosta on, kuten sanottua, saanut uskonnon aseman. Luontaistuotteita myydään miljardien arvosta, vaikka niillä ei todistetusti ole vaikutusta. Ihmiset silti syövät niitä toivoen muuttuvansa hieman terveemmiksi, kauniimmiksi ja pitkäikäisemmiksi. Niiden markkinointi perustuu ihmisten heikkouksiin…
Saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa, mutta olemme silti uuden taikauskoisen aikakauden äärellä.
Lennart: Kyse on yleisestä relativismista, jonka mukaan kaikilla on oikeus käsitykseensä. Silloin ei tehdä eroa puhtaiden faktojen, tulkintojen ja subjektiivisten käsitysten välillä, vaan mentaalisena lähtökohtana on venäläisesimerkin mukaan ”mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista”.
Katternö-lehden paperiversiossa on lyhyempi versio haastattelusta.
