Herrfors pystyy pian tarjoamaan tuotteen, jolla asiakas voi mobiilisovelluksella seurata ja ohjata sähkönkulutustaan reaaliajassa. Pienempi sähkölasku ja vähäisempi ympäristökuormitus tulevat kaupan päälle.
Sähköä pidetään yrityksissä usein vain pakollisena kulueränä, mutta nyt erilaiset räätälöidyt sopimukset, jotka painottavat eri asioita riskinhallinnasta alkuperämerkintään, ovat alkaneet herättää kiinnostusta. Herrfors on avannut uuden verkkoportaalin etenkin alueen yrityksille.
Pietarsaarelainen geologi Henrik Wik työskentelee Onkalossa 430 metrin syvyydessä maan alla. Tehtävänä on varmistaa, että 30 kilometrin pituinen tunneliverkosto kestää kaikki mahdolliset uhat.
Euroopan päästökauppajärjestelmästä on tullut yhä vaikeammin ymmärrettävä. Mutta nyt se on alkanut tosissaan purra.
Jos talvesta 2020–2021 tulee ns. kerran-kymmenestä talvi, Ruotsin laskennallinen tehoalijäämä on huippukuormituksessa 3000 megawattia. Se on Suomen kannalta huono uutinen.
Pohjoismaiden välinen kauppa on vähäisempää kuin mikä olisi kansantaloudellisesti optimaalista, toteaa Luulajan teknillisen yliopiston kansantalouden apulaisprofessori Mats Nilsson.
Bioenergia elää vaarojen varjossa Brysselissä, jossa ympäristöjärjestöjen joukkio ei missään tapauksessa luovu uusien sääntötiukennusten, lue: kieltojen, vaatimuksistaan. Tämä kävi selväksi epävirallisessa energiaministerikokouksessa 17.–18. syyskuuta. Vi
Paikallisesti vaihtelevat markkinamallit voivat osaltaan auttaa saavuttamaan Euroopan energiapolitiikan tavoitteet, näin toteaa Puolan kantaverkkoyhtiö PSE, Polskie Sieci Elektroenergetyczne. Sanoma on päinvastainen kuin EU:n linja, jossa kaikki jäsenmaat
Videor från Katternögruppen
Min energi - Röster om personliga kraftkällor
Annika Sundell
Kävelyretki Trynet-ponin kanssa Kantlaxin kotimetsissä on rentouttavinta mitä tiedän. Minulle eläimen ja luonnon yhdistelmä on lyömätön tapa täydentää energiavarastoja. Hevosten lähettyvillä ei yksinkertaisesti voi olla stressaantunut, sillä ne huomaavat heti pienimmätkin mielialan muutokset.
Työni Walkilla tarkoittaa usein pitkiä päiviä ja hyvin paljon matkustamista. Vastaan tuotekehityksestä ja yritystoiminnan kestävästä kehityksestä, ja matkaan usein ympäri Eurooppaa tapaamassa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Mutta vaikka elämä olisi kuinka stressaavaa, löydän aina rauhan tullessani kotiin ja mennessäni talliin.
Olen aina ollut heppatyttö. Ostin ensimmäisen hevoseni yli 20 vuotta sitten, ja meillä on ollut kaikkea ravihevosista varsoihin. On mielenkiintoista seurata, miten suhde hevoseen kehittyy. Niin suurta eläintä ei voi ikinä voittaa puolelleen lihasten avulla, vaan eläimeen täytyy luoda suhde ja voittaa sen kunnioitus. Kuten johtajuudessa yleensäkin.
Meillä on tällä hetkellä kaksi hevosta, mutta tallissa on tilaa vielä yhdelle.
Tuulia Säkkinen
Toisten auttaminen tuottaa itselle hyvän olon. Tähän ei vaadita suuria urotöitä, vaan pienetkin teot riittävät.
Järjestimme Alavieskassa kuluneena kesänä Pesä pörriäiselle -kampanjan, jonka tavoitteena oli auttaa pölyttäjiä suoriutumaan tärkeästä työstään. Kunnan viimevuotisen tutkimuksen mukaan kuntalaiset arvostavat suuresti lähellään olevaa luontoa. Kannustimme kampanjassa alavieskalaisia jättämään oman pihan nurmikosta pienen alueen ajamatta pölyttäjiä varten. Haastoimme myös kunnat ympäri Suomen tekemään saman, ja olemme saaneet paljon myönteistä palautetta.
Saan monien muiden tavoin energiaa kulkiessani luonnossa. Tutkimukset osoittavat, että jo vartin oleskelu metsässä vähentää stressiä ja laskee verenpainetta.
Elämme haastavaa ajanjaksoa, jota leimaavat pandemia, sota ja nousevat kuluttajahinnat. Tästä syystä on erityisen tärkeää löytää myönteisiä voimanlähteitä. Emme tiedä, millainen talvesta tulee, mutta uskon meidän tarvitsen läheisiämme enemmän kuin koskaan. Muiden ihmisten osoittama ystävällisyys on valtava voimanlähde.
Kati Pehkonen
Olen työssäni tekemisissä paljon ihmisten kanssa. On kiva tulla kotiin, olla yksikseni ja puuhastella omia juttujani. Usein jäävät myös radio ja TV avaamatta. Silloin tunnen, että akkuni latautuvat. Ystävien tapaaminen ja yhdessä nauraminen tuovat myös energiaa, joka voi riittää vielä monta päivää jälkikäteen.
Nyt odotan kevättä. Piristyn aina, kun päivät pitenevät ja valoistuvat. Silloin huomaan myös selviäväni vähemmillä unilla. Kirjani ilmestyi viime syksynä, ja aika kului lukijoiden tapaamisissa ja kirjasta keskustelemisessa. Se osoittautui hyväksi tavaksi päästä pimeän vuodenajan ohi.
Paikallishistorian tutkiminen antaa perspektiiviä sille, millaista elämä on ollut seudullamme eri aikoina. Verrattaessa esimerkiksi isonvihan ja jatkosodan vaikutuksia elinoloihin voidaan todeta meidän nyt elävän aikaa, jolloin moni asia on paremmin. Vaikka aikamme voi tuntua kiireiseltä ja vaativalta, elämme silti hyvää aikaa.