Motoristit ovat sosiaalisia olentoja. Magnus Joskitt on tottunut siihen, että aina joku tulee juttusille hänen kurvatessaan Ford Thunderbirdin huoltoasemalle. Joskitt osti vuoden 1964 dollarihymynsä viime syksynä, entuudestaan hänellä on vm. 1957 Morris Minor.
Näiden kahden veteraaniauton ero on valtava, monin tavoin.
”Jenkkiautot ovat minulle uutta. Ne ovat näyttäviä ja täynnä kromia, suuria ulkopuolelta ja pieniä sisältä. V8-moottorissa on 300 hevosvoimaa. Kaikki on niin liioiteltua, mutta se tekee siitä tietenkin hauskaa”, hän sanoo.
Thunderbird asustaa autotallissa Luodossa, ja omistajan mukaan ajokissa riittää rutkasti korjailtavaa ennen kesää. Uusia osia on löytynyt muun muassa paikallisen varaosaliikkeen kautta.
”On parempi saada yksi auto kuntoon sen sijaan, että autotalli olisi täynnä useita puolivalmiita tekeleitä. Sitä paitsi useiden autojen säilyttäminen vaatii paljon tilaa.”
Perheen auto seisoo ulkosalla, ja nyt tavoitteena on saada jenkkiauto kiiltämään ennen kesää, jolloin Veteraaniautoseuran perinteiset torstaiajot alkavat. Samanhenkisten ihmisten tapaaminen on palkitsevaa autotallissa vietettyjen yksinäisten tuntien jälkeen.
”Sosiaalinen puoli on vähintään yhtä tärkeä, ja ajoihin usein osallistuu monenlaista väkeä. Tämän takia vaimokin tykkää osallistua tapaamisiin. Maanantai-iltaisin suuntaamme moottoripyöräporukalla seudun eri retkikohteisiin.”
Magnus Joskitt työskentelee arkisin Herrforsilla kaukolämpöasentajana. Kun tapaamme hänet, ulkona on –15 astetta pakkasta ja kaukolämmön kysyntä on suurta.
”Tällaisina päivinä kaiken täytyy toimia täydellisesti. Kesällä laajennamme ja huollamme verkkoa. Talvella meidän on oltava kentällä tarkistamassa, ettei kaivoissa tai putkissa ole vuotoja. Kaivosta nouseva vesihöyry tai lumen sulaminen putken ympäriltä näkyy aika selvästi. Jos työ on alusta asti tehty hyvin, putken tulisi kestää 50–100 vuotta”, Magnus Joskitt kertoo.