Matkapuhelin painoi hätkähdyttävän vähän, vain 4,8 kiloa. Siitä tuli välitön jättimenestys.
Kuten edellisen numeron artikkelista kävi ilmi, Pohjoismaiden puhelin- ja telelaitosten insinöörit loivat NMT:llä, Nordisk Mobiltelefonilla, perustan nykyisille matkapuheluille. He tekivät uraauurtavaa yhteistyötä, omaa etuaan tai arvovaltaansa korostamatta ja kehitystä haittaavia patentteja hakematta, rakentaakseen valtionrajat ylittävään käyttöön tarkoitetun matkapuhelujärjestelmän.
NMT otettiin käyttöön syksyllä 1981, Suomessa maaliskuussa 1982. Vähitellen myös muun Euroopan puhelinväen silmät avautuivat näkemään, mitä Pohjoismaissa oli saatu aikaan. NMT-uranuurtajien yhtenä kohokohtana oli, kun British Telecom ja France Télécom ilmoittivat kesäkuussa 1982 juhlallisin menoin suunnittelevansa yhteistä brittiläis-ranskalaista NMT-palvelua.
Todellisuus iski kuitenkin nopeasti vastaan. Ranska ja Iso-Britannia olivat tekniikan suurmaita, eikä kaikkien ollut siellä helppo hyväksyä niiden jääneen kehityksen kelkasta. Etenkin Ranskan teleteollisuus suhtautui NMT:hen hyvin kielteisesti. Ranskalaiset julistivat aikovansa sen sijaan kehittää uuden, ”ulkomaisia” standardeja paremman järjestelmän.
Pelikenttä muuttui toisestakin syystä. 1980-luku oli Ison-Britannian pääministerin Margaret Thatcherin ja Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin suuruudenaikaa, jota leimasivat sääntelystä luopuminen ja valtionyritysten yksityistäminen. Juuri vuonna 1982 ilmoitettiin, että brittiläinen puhelinmonopoli purettaisiin ja että kahdelle kilpailevalle operaattorille annettaisiin matkapuheluliikenteen toimilupa.
Ensin NMT-työn ja sitten GSM-työn puheenjohtajana toiminut Thomas Haug kertoo:
”Televiestintä oli liki kaikkialla Euroopassa vielä valtion monopoli ja voimakkaasti säännelty. Euroopan matkapuhelujärjestelmät olivat yhteensopimattomia lähes kaikissa suhteissa ja toimivat eri taajuuskaistoilla. Monissa maissa oli kielletty radiolähettimien vienti maan rajojen ulkopuolelle. Eikä juuri kukaan ajatellut tilanteen voivan muuttua aivan lähitulevaisuudessa.”
NMT:n toteutus edellytti muidenkin pyhien lehmien teurastusta. Esimerkiksi NMT-verkon yhtenäistaksa soti sitä periaatetta vastaan, että veloituksen piti perustua puhelimen käyttäjien väliseen etäisyyteen. Kukin maa sai NMT-mallissa oman suuntanumeroalueensa matkapuhelimia varten. Puhelun vastaanottajalle soitettaisiin samalla numerolla riippumatta siitä, missä hän tosiasiassa juuri silloin oli. Nykyään itsestäänselvyys mutta mullistava uutuus 1980-luvulla.
Nationalistiset ristiriidat musersivat pikaisesti ranskalais-englantilaisen yhteistyön. Sen sijaan ranskalaisiin otti yhteyttä Saksan telelaitos, joka ehdotti matkapuheluyhteistyötä. Taustalla voi aavistella vaikuttaneen kaksi politiikan etulinjan hahmoa, Ranskan presidentti François Mitterrand ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl, jotka kumpikin tavoittelivat syvempää yhteistyötä Euroopan talousyhteisössä ETY:ssä. Yhteinen matkapuhelustandardi olisi siitä täydellinen esimerkki muille näytettäväksi.
Nämä herrat tuskin kuitenkaan ymmärsivät, mistä NMT:n suuruus johtui. Jean-François Battail, Sorbonnen yliopiston entinen skandinavistiikan professori, kuvaa asian näin:
”Pohjoismaalaiset ovat liki yliluonnollisella tavalla yliedustettuina luonnontieteellisissä löydöissä ja keksinnöissä. Pohjolassa painotetaan soveltavaa tiedettä ja hyötyä; asiat pitää saada toimimaan. Kun Ranskassa on huomattava ero ’eliitin’ ja ’massan’ välillä, Pohjoismaissa on laaja keskikenttä. Kaikkien osallisuus nähdään itsestäänselvyytenä. Tieto pitää olla kaikkien saatavilla, osaamista jaetaan muillekin, toisia autetaan löytämään ratkaisu. Asenne on salliva ja asioita edistävä. Missään muualla ei kansansivistystä ja opintopiirejä painoteta samassa määrin.”
Pohjoismaissa ajateltiin, että matkapuhelimet oli tarkoitettu jokaiselle. Ranskan ja Saksan kaltaisissa maissa niitä pidettiin pelkästään eliitin asiana.
Ei kai nyt niin voi tehdä!
Ruotsin telelaitoksen matkapuhelukehityksen suuri tähti tekniikan osalta, tornionjokilaaksolainen Östen Mäkitalo, kertoi esimerkin, miten matkapuhelut nähtiin USA:ssa. Vieraillessaan Buffalossa v. 1984 hän kuvaili isännilleen, kuinka NMT-järjestelmässä voitiin verkkovierailun (roaming) ansionsa soittaa rajattomasti paikasta toiseen. Reaktiona oli:
– Ei kai nyt niin voi tehdä! Silloinhan jossain täytyy olla tieto siitä, missä minä olen!
Niin, tietenkin, Östen selitti, eihän järjestelmä pysty muuten löytämään puhelintasi. Vaihde tunnistaa käyttäjät ja pysyy tietokannan avulla selvillä, missä he ovat.
– Mutta herranen aika, entä jos olen sanonut vaimolleni lähteväni New Yorkiin mutta menenkin sitten Chicagoon tapaamaan henkilöä, jonka hän epäilee olevan rakastajattareni, mitäs sitten tapahtuu?
Mutta miten vaimosi voisi saada käsiinsä tämän tiedon? Miten hän pääsisi käsiksi vaihteeseen?
– Ei sitä koskaan tiedä. Tuossa voi joutua kiristetyksi.
Juuri USA:ssa ihmisten oli äärettömän vaikea kuvitella, että matkapuheluja voisi soittaa vapaasti joka puolelle maata. Sitä mahdollisuutta ei heidän ajatusmaailmassaan ollut, Östen Mäkitalo kertoi haastattelussa v. 2008.
