Miten paljon kalliimpaa sähkö on nykyään Suomessa? Vastaus näkyy viereisen sivun taulukosta. Kymmenen vuoden ajanjaksona, v. 2010–2019, pörssisähkön keskihinta oli Suomessa 40,59 euroa/MWh (4,06 senttiä/kWh).
Vuonna 2020 keskihinta oli 28,02 €, vuonna 2021 se oli 72,34 €.
Sähkönkuluttajalta perittävään kokonaishintaan tulevat lisäksi kate, jonka sähkönmyyjä lisää ostohintaansa, sekä energiavero ja verkkoyhtiön sähkönsiirtomaksu. Energiavero on sama kaikille kotitalouksille (2,25 snt/kWh + alv), sähkönsiirtomaksu vaihtelee jakelualueittain.
Sään vaihtelut vaikuttavat hintaan lämpötilan, sademäärien, tuulen ja aurinkotuntien kautta – sekä sen mukaan, miten nämä sääilmiöt jakautuvat maantieteellisesti. Viileä sää lisää sähkönkulutusta, sateet vaikuttavat vesivoima-altaiden vesimäärään, tuuli ohjaa tuulivoimatuotantoa ja aurinko aurinkokennojen tuotantoa.
Pohjolan vesivoima-altaat olivat v. 2020 aivan täynnä, muutamassa paikassa jouduttiin jopa juoksuttamaan vettä turbiinien ohi. Vuonna 2021 sitä vastoin satoi harvinaisen vähän. Sähkönhintaan vaikuttaa ennen kaikkea Norjan yli tuhat vesivoima-allasta, joiden varastointikapasiteetti on 15 kertaa suurempi kuin Suomen vesivoima-altaiden.
Lisäksi tuuliolot voivat vaihdella merkittävästi myös pidempiä ajanjaksoja. Ja juuri 2021 oli vähätuulinen vuosi.
Asiaan kuuluu, että sää on periaatteessa kaoottinen ilmiö. Pitkälle aikavälille ei voida koskaan antaa tarkkoja sääennusteita. Eikä säätä voida ohjata poliittisesti.
Sitä vastoin politiikka on mukana, enemmän tai vähemmän, kaikissa muissa sähkönhintaa ohjaavissa tekijöissä.
Politiikka heijastuu esim. siinä, että Pohjoismaiden sähkömarkkina on jaettu sähköhinta-alueisiin: Norja viiteen alueeseen, Ruotsi neljään, Tanska kahteen ja Suomi yhteen. Sähkönhinta määräytyy sähköpörssissä kullekin näille alueille tunti tunnilta huutokaupassa, jossa sähköntuottajat kohtaavat ostajat. Seuraavan päivän sähkönhinta ratkeaa joka päivä klo 13 Suomen aikaa.
Suomi siis poikkeaa joukosta, koska koko maa on sisällytetty samaan hinta-alueeseen. Siitä huolimatta naapurimaiden aluejako vaikuttaa mitä suurimmassa määrin Suomen sähkönhintaan.
Hinta-alueiden ajatuksena on, että markkinat ohjaavat. Alueen korkean sähkönhinnan on tarkoitus toimia kannustimena sille, että markkinatoimijat rakentaisivat uutta tuotantokapasiteettia, jotta se sitten painaisi hintoja alas.
Ruotsissa ja Norjassa hinta-aluejaon uskottiin ratkaisevan kummankin maan perusongelman: sen että suurin osa sähköstä tuotetaan pohjoisessa, mutta suurin osa kulutuksesta tapahtuu etelässä.
Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Ruotsi otti käyttöön hinta-alueet marraskuussa 2011, ja kahden pohjoisen ja kahden eteläisen alueen hintaero pysyi vuoden 2019 loppuun keskimäärin vaatimattomalla 4 %:n tasolla; sähkö oli kalliimpaa etelässä. Mutta v. 2020 ja 2021 hintaero räjähti keskimäärin 125 %:iin.
Rinnan tämän kanssa sähkönhinnat kolminkertaistuivat vuodesta 2020 vuoteen 2021.
Vaikka uutta tuulivoimaa on rakennettu merkittävästi sähköaluemallin 10 vuoden aikana, Etelä-Ruotsin sähköntuotanto on supistunut 2 % mutta Pohjois-Ruotsissa se on kasvanut 35 %.
Etelä-Ruotsin tehoalijäämä voi kylminä vuodenaikoina nousta 9 GW:n tasolle, mikä vastaa yhdeksää ydinreaktoria. Näin ollen tämä määrä sähköä on tuotava Ruotsin muilta hinta-alueilta ja naapurimaista.
Tämän kehityksen ei ehkä olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Ruotsin kantaverkkoyhtiön pääjohtaja Mikael Odenberg kirjoitti hinta-aluejaon käyttöönoton yhteydessä, että Etelä-Ruotsin muuta maata korkeamman sähkönhinnan torjumiseksi oli vain kaksi vaihtoehtoa: ”Ensimmäinen on uuden sähköntuotannon rakentaminen Skooneen ja toinen on sähköverkon vahvistaminen niin, että Pohjois-Ruotsista voidaan siirtää enemmän sähköä.”
Sen sijaan Etelä-Ruotsissa on tämän jälkeen suljettu neljä ydinreaktoria. Tämän seurauksena Ruotsin voimajärjestelmän kyky ottaa etelässä vastaan pohjoisessa tuotettua sähköä on heikentynyt. Sähkönsiirron fyysisenä edellytyksenä on nimittäin se, että sähköntuotantoa tapahtuu myös siellä, missä sähkö otetaan vastaan.
Ruotsin hallitus päätti hiljattain hyvittää kotitalouksille talven korkeita sähkönhintoja jopa 2 000 kruunulla, liki 200 eurolla, kultakin kuukaudelta; joulukuulta, tammikuulta ja helmikuulta.
Valtiovarainministeri Mikael Damberg on korostanut haastatteluissa, ”miten poikkeuksellinen tilanne on”, ja selittänyt, että ”meidän ei pidä tulevaisuudessa ajautua vastaavaan tilanteeseen”.
Mutta korkea sähkönhinta on tuskin vain sattumien summaa, kun energiapolitiikan myötä maahan on saatu yhä suurempi osuus säästä riippuvaista sähköntuotantoa, etenkin tuulivoimaa samalla, kun ydinvoimasta ja muusta suunniteltavissa olevasta sähköntuotannosta on luovuttu.
Energiforsk-tutkimuslaitoksen tuoreen analyysin mukaan sähkönhinta olisi ollut Etelä-Ruotsissa 35–50 % halvempi, jos kaksi viimeksi lakkautettua ydinreaktoria, Ringhals 1 ja 2, olisivat olleet toiminnassa.
Norjalla on tarjota toisenlainen opetus, nimittäin että uusien ulkomaansiirtokaapeleiden hintavaikutus voi olla raju. Yksi ajankohtainen esimerkki on viime lokakuussa Norjan ja Englannin välille käyttöönotettu ns. North Sea Link -kaapeli.
Kun kaapelin toisessa päässä on kalliiden hintojen Englanti, sähkönhinnat kaksinkertaistuivat yhdellä iskulla Etelä-Norjassa, minkä vuoksi Norjan hallitus alkoi nopeasti ja laajasti subventoida Norjan sähkönkuluttajia.
Energiatoimittaja Anders Lie Brenna on kuvannut kaupan mekanismia Norjan ja Saksan välistä kaapelia koskeneessa tutkimuksessa. Sähkönvienti vähentää Norjan vesipatojen vesimäärää ja sen myötä kasvattaa veden arvoa ja myös norjalaisten sähköasiakkaiden sähkönhintaa. Vesivoiman omistajat voivat pidättää vettä patoaltaissaan, kunnes sähkönhinta tyydyttää heitä.
Tämän lisäksi tulee vielä pitkä liuta suoraan poliittisiin päätöksiin liittyviä tekijöitä, esim. EU:n päästökauppajärjestelmä. Kun hiilidioksiditonnin päästöhinta oli pitkään pysytellyt 5–10 euron tasolla, viime vuosina hinta on pompannut 80–90 euroon.
Niinpä sähkön tuottamisesta hiilellä ja muilla fossiilisilla energianlähteillä on tullut valtavan paljon kalliimpaa. Ja koska monissa Euroopan maissa ei ole järkeviä vaihtoehtoja, se on myös osaltaan nostanut yleisesti sähkönhintoja.
Kaiken lisäksi myös maakaasun hinta on ampaissut korkeuksiin. Maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat vain puolet hiilen päästöistä, ja maakaasu sopii säätövoimaksi erinomaisen hyvin. Mutta EU tuo 90 % maakaasusta ja siitä liki puolet Venäjältä.
Tämä on nyt suurpoliittinen kysymys, jossa Venäjän maakaasusta riippuvainen Saksa pitää Venäjän ja Saksan yhdistävää Nord Stream 2 -kaasujohtoa puhtaasti kauppapoliittisena asiana, kun taas muut EU-maat haluavat päästä irti Venäjä-riippuvuudesta. Miten asia sitten kehittyykin, kaasunhinnat pysynevät korkeina vielä pitkään.
Yhteenvetona: Korkeat hinnat ovat yhdistelmä epäsuotuisaa säätä, sähköverkkojen pullonkauloja, riittämätöntä määrää suunniteltavissa olevaa sähköntuotantoa, korkeita päästömaksuja ja poliittista peliä, etenkin kaasunhinnoissa.
Mitä jatkossa tapahtuu?
Ruotsin kantaverkkoyhtiö on uudessa markkina-analyysissa tarkistanut aiempaa arviotaan Pohjois- ja Etelä-Ruotsin välisistä hintaeroista jatkossa. Sen sijaan että hintaero arvioitaisiin 3–9 euroksi/MWh, ennuste on nyt 21–31 euroa/MWh.
Kantaverkkoyhtiö odottaa nimittäin kapasiteettirajoitusten lisääntyvän verkoissaan: ”Pohjoisesta etelään suuntautuvan sähkönsiirtokyvyn oletetaan jäävän aiempaa matalammaksi, sillä sähköä tuodaan Ruotsin sähköalueelle SE3 aiempaa enemmän itä-länsisuuntaisesti Suomesta. Samaan aikaan sähkönvienti SE3:sta Tanskaan ja Norjaan vaikuttaa myös hintaeroon.”
Suomelle nämä ovat huonoja uutisia. Fingridin strategisen verkkosuunnittelun päällikkö Mikko Heikkilä on kiinnittänyt huomiota siihen, että Ruotsin kantaverkkoyhtiö on oman verkkonsa pullonkaulojen vuoksi alkanut huomattavasti rajoittaa sähköntuontia Suomesta.
”Jos Ruotsin siirto-ongelmia ei saada ratkaistua nopealla aikataululla, ongelma tulee korostumaan lähivuosina”, Mikko Heikkilä totesi hiljattain MustRead-verkkosivulla julkaistussa artikkelissa.
Hän korostaa, miten tärkeää on ottaa pohjoismaisen sähkömarkkinan ajatus tosissaan. Kysymys on entistäkin tärkeämpi energiamurroksen haasteiden vuoksi.
”Tuulivoiman kasvu lisää koko ajan sähköverkon tasapainottamisvaatimuksia. Olemme riippuvaisia Ruotsista ja muista eurooppalaisista naapureista”, Mikko Heikkilä toteaa.
Fortumin Ruotsin yhteiskuntasuhteista vastaava Anton Steen arvioi markkinamallin ohittaneen parasta ennen -päiväyksensä.
”Kun nykyinen malli otettiin käyttöön 1990-luvulla, Ruotsin energiajärjestelmässä oli hyvät marginaalit ja markkinan päätehtävänä oli optimoida silloisten laitoksen käyttö. Nyt tilanne on toinen, ja meillä on pulaa etenkin suunniteltavissa olevasta sähköntuotannosta. Tarvitsemme laajempaa keskustelua sähkömarkkinan kehittämisestä”, hän sanoo.
