Päivi Karjalainen

Äiti ratissa

Mutkissa täytyy ajaa varoen, kun kyydissä on 50 tonnia maitoa. Ylivieskalaiselle rekka-auton kuljettaja Henna Rahkoselle on tullut tutuksi vaihtaa räjähtäneitä renkaita, herätä rekan hytistä ja huomata lämmitysjärjestelmän hajonneen sekä hakea lapset päiväkodista pitkällä ajoneuvoyhdistelmällä. Nyt hän laajentaa repertuaariaan drone-kuvauksen pienyrittäjänä.
Monet itkut tuli kyllä itkettyä, mutta silloin ei vain ollut muuta vaihtoehtoa.


Ville Hyrkäs, Henna Rahkonen ja lapset Peppi, 7, ja Peetu, 5.
Kuva: Päivi Karjalainen

 

Äiti ei saa mennä töihin. Ei saa!”

Hennan uninen lapsi istui lattialla äitinsä työlaukun päällä ja antoi mielipiteensä kuulua. Kello oli kolme aamuyöstä, ja pienokainen ei yhtään pitänyt äitinsä aikaisesta töihin lähdöstä.

Henna joutui palaamaan työhön heti äitiysvapaan päätyttyä ensimmäisen lapsen ollessa vasta kymmenen kuukauden ikäinen. Isovanhemmat auttoivat mahdollisuuksien mukaan, ja arjen pyörittämisessä oli tietenkin mukana Hennan mies, Ville Hyrkäs, jolla oli oma työnsä. Hän muun muassa lastasi rekkoja ja hoiti laskutuksen isänsä kuljetusliikkeessä.

”Monet itkut tuli kyllä itkettyä. Ei ollut helppoa jättää lasta muiden käsiin keskellä yötä ja lähteä tien päälle, mutta silloin ei vain ollut muuta vaihtoehtoa”, Henna kertoo.

Työpäivät olivat pitkiä, raskaita ja stressaavia. Henna sai pidemmät vapaat, kun hänen työrytmikseen vakiintui viikko töissä ja viikko vapaalla. Työpäivät kestivät silloin yleensä 10–14 tuntia riippuen siitä, mihin kuorma piti kuljettaa.

Työ oli niin kiireistä, ettei Henna ehtinyt ajatella paljoa muuta kuin yhdistelmäajoneuvon tai rekan pitämistä tiellä aikataulujen mukaan.

”Yöt olivat pahimpia. Silloin viimeistään tuli kotona olevia lapsia ikävä. Onneksi tuota elämänvaihetta kesti vain pienen hetken.”

 


Kuva: Päivi Karjalainen

Videopuhelu koulumatkalla

Hennan ja Villen esikoislapsi oppi itsenäistymään ja ottamaan vastuuta varhain. Lähdettyään kukonlaulun aikaan työhön Henna soitti lapselleen aamulla videopuhelun aina kun se vain oli mahdollista. Hän ”seurasi” puhelimen välityksellä lapsensa koulumatkaa.

Esikoinen oppi tällä tavoin lähtemään yksin kouluun ja tulemaan yksin kotiin.

”Tuntuihan se hurjalta, vaikka itsekin jouduin aikoinaan kulkemaan yksin kouluun tuossa iässä. Onneksi matkaa oli vain kilometri ja koulutie turvallinen”, Henna kertoo.

Hän myöntää, että joinakin aamuina hän sai todellakin käyttää suostuttelutaitojaan.

”Mutta näin jälkikäteen lapsi on sanonut, että videopuheluissa tuntui siltä kuin olisin ollut kotona. Jutellessamme meille tuli kummallekin turvallinen olo.”

Kuljetusalalla aikataulut voivat venyä monenlaisista syistä.

”Joskus minun on ollut pakko ottaa yksi lapsista mukaan. Ja toisinaan olen ajanut töistä kotiin kilpaa kellon kanssa, kun hoitopaikasta on luvattu vain tunti lisäaikaa.”

Talvella päivät ovat saattaneet venyä jopa iltakymmeneen. Henna on silloin käynyt ruokakaupassakin matkan varrella.

Henna joutui viime syksynä jättämään yövuorot pois, kun esikoinen aloitti ensimmäisen luokan eikä ollut enää oikeutettu hoitopaikkaan. Mies teki silloin myös reissuhommia.