Antti lisää kierroksia

PITÄÄ MUUTOKSISTA. Uusi toim.joht. Antti Kettu on synkronoinut kellonsa Vetelin Energian kellon mukaan, ja seuraavaksi odottaa työprosessien automatisointi.

Vetelin Energian uusi toimitusjohtaja Antti Kettu ei halua polkea paikallaan. Hän aloitti työssään huhtikuussa ja uudisti saman tien yhtiön verkkosivut.

”Ei se ehkä ole perinteistä toimitusjohtajan työtä, mutta olen kehityshenkinen tee-se-itse-mies ja jos näen puutteita, minun on aina ne korjattava”, hän selittää.

Antti Kettu työskenteli tätä ennen it-yhtiö Saskenissa Kaustisella, jossa hän vastasi muun muassa myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä. Sitä ennen hän toimi ABB:llä Vaasassa ja Rolls-Royce Marinessa Kokkolassa.

”Monen it-alalla vietetyn vuoden jälkeen olen joutunut kääntämään kelloni uuteen asentoon ja sovittamaan kehitystyön energia-alan edellytyksiin.”

Hän pitää uuden työnpaikkansa prosessien ja työmenetelmien tehostamismahdollisuuksia hyvinä.

”Vetelin Energia on tiivis ja hyvin toimiva yhtiö. Meillä on hyvä porukka, ja yhtiössä on paljon tietoa, mutta aivan liian paljon tehdään edelleen käsin, kynällä ja paperilla.”

Hän korostaa, ettei hätiköityihin uudistuksiin ole syytä ryhtyä vaan aina tutkia tarkoin nykyiset menetelmät ja sitten kehittää niitä edelleen tai ottaa käyttöön aivan uudet menetelmät.

”Koko henkilöstö on tärkeää saada mukaan uudistustyöhön ja saada kaikki vetämään yhtä köyttä. Aiomme parantaa ajankäyttöämme kehittämällä kullekin työvaiheelle oikeat menetelmät. Se näkyy asiakkaiden suuntaan nopeampana ja tehokkaampana palveluna.”

Kello tikittää myös vapaa-ajalla, sillä perhe harrastaa suunnistusta.

”Vaimoni suunnistaa kilpaa, mutta minä ja 4-vuotias poikamme juoksemme mielellämme metsässä sellaista vauhtia, että ehdimme nauttia luonnosta. Liikunta on tärkeää, sillä työssä tulee istumista aivan liian paljon.”

Perhe pääsi kokemaan luontoa myös viime kesän patikointilomalla Pohjois-Norjassa. Antti käytti matkalla tilaisuutta hyväkseen ja tutkaili sähkölinjoja reitin varrella.

”Vaimoni ehti kyllästyä jo moneen kertaan, kun kommentoin sähkölinjoja, mutta en voinut olla panematta merkille eroavuuksia. Sain kuitenkin pidäteltyä itseäni sen verran, etten pysäyttänyt autoa ja korjannut sähköverkossa havaitsemiani puutteita”, hän nauraa.

TEKSTI: Johan Svenlin KUVAT: Karolina Isaksson