Luonnollisesti ranskalaiset herättivät huomiota. Lähiseudun asukkaita tuli suurin joukoin katsomaan vieraita, ja monet tarjosivat innokkaasti veneitään ja palveluksiaan. Vieraille kannettiin maitoa, lampaanlihaa ja kalaa. Huitaperillä ranskalaiset ostivat 130 cm pitkän lohen mitättömällä 3 livren hinnalla.
Kuten arvata saattaa, sääsket olivat riesana:
Suojauduimme niiltä harsokankaalla. Jos se tuli liian lähelle kasvoja tai sitä ei ollut suljettu hyvin, sääsket söivät heti ihomme verille. […] Illalla oli täysi työ karkottaa ne teltoista, jotka sitten suljettiin tarkoin. Teltan ympärillä kuului niiden taukoamaton ininä, mutta koska ne eivät päässeet sisään, ääni oli pelkästään unettava.
Outhier ymmärsi tornionlaaksolaisen pukeutumiskoodin edut, ja vieraat omaksuivat pukeutumistyylin myös maaherran tapaamisessa:
Vitsauksenamme olivat mäkärät ja kuumuus, mutta saimmehan ainakin pukeutua miten halusimme. Olimme liivisillämme ja meillä oli suomalaiset jalkineet, eräänlaiset nahkatossut. Teimme olomme mukavaksi eikä kukaan nähnyt siinä mitään merkillistä.
Toisinaan oli kiivettävä puuhun tutkimaan maastoa. Kerran puussa oli liian vähän oksia alhaalla:
Suomalaisemme kaatoivat näppärästi toisen puun, karsivat sen oksat ja veistivät rungon toiselle sivulle lovet, joita pitkin pääsimme kiipeämään kuusen alimmille oksille.
Sopivien mittauspisteiden etsintä sisälsi monenlaisia rasituksia. Kun kulkee Torniosta yhden leveysasteen pohjoisemmaksi, päätyy Pelloon, jonne retkikunta saapui 1. elokuuta. Sivilisaatio päättyi Pelloon, ainakin se, jota Ruotsin kuningas verotti. Vauraasta Korteniemen talosta tuli työn luonnollinen keskus tällä alueella, jossa Kittisvaara valittiin kolmioketjun pohjoisimmaksi mittauspisteeksi.
Societé Suisse de Physique
Outhier kertoo ranskalaisten oppineen vähitellen muutamia suomen sanoja niin, että he esimerkiksi pystyivät ostamaan ruokaa ilman tulkkia. Hän ilmoittaa, että Lombele, Jerfwi ja Ripi tarkoittavat kaikki järveä. Jerfwi tarkoittaa yleensä järveä, Lombele on pitkänomainen ja Ripi pieni järvi.
Hän kuvaa tietenkin Tornionjoen koskenlaskua, Vuennonkoski on erityisen vaarallinen.
Pitääkseen veneen aaltojen päällä ja pelastaaksen sen perässä tulevilta hyökylaineilta kaksi kolmesta venemiehestä soutaa voimiensa takaa ja kolmas koko ajan kääntää venettä melallaan suuntaan ja toiseen väistäen kiviä. […] Rannalta katsottuna veneet näyttivät joskus kiitävän puoliksi ilmassa, toisinaan taas ne näyttivät sukeltavan kuohuihin.
