Ensimmäisestä filmitarjouksesta, science fiction -filmistä, Carita kieltäytyi. Sitten hänen oli sopimuksensa mukaan pakko hyväksyä seuraava tarjous. Hän oli New Yorkissa filmiyhtiön soittaessa. Seuraavana aamuna klo 7 oli lennettävä Lontooseen.
Elokuva oli The Viking Queen, ja Carita esitti pääroolin. Tarina perustuu löyhästi kuningatar Boudiccaan, joka 60-luvulla j.Kr. hallitsi kelttiläistä ikeenien kansaa nykyisen Norfolkin alueella Englannissa ja johti siellä kansannousua roomalaismiehittäjiä vastaan.
Boudicca ei tokikaan ollut viikinkikuningatar. Mutta hän on vuosien saatossa innoittanut useita elokuvia ja hänen patsaansa sijaitsee Big Benin juurella Lontoossa.
Filmi kuvattiin Dublinissa ja oli ratsastus- ja taistelukohtauksineen rankkaa fyysistä työtä. Carita koki hevosten käsittelyn kielteisenä, ”lupasin itselleni, etten ikinä enää nouse hevosen selkään”. Vastanäyttelijöinä olivat Don Murray (joka mm. näytteli Marilyn Monroen parina Bussipysäkissä) ja Adrianne Corri (Kellopeli Appelsiini).
Sitten Carita sai tyttären, jolle annettiin nimeksi Lillebi. Äitiyslomia ei ollut edes teoriassa ja Patrice oli Paris Matchin reportterina monesti työkeikoilla eri sotapesäkkeissä. Carita palkkasi lastenhoitajia mutta alkoi hylätä yhä useampia työtarjouksia ja sai mainetta tyttönä, joka sanoi ei Hollywoodille.
Vähitellen hän aloitti uudelleen draamaopinnot New Yorkissa. Paramount Pictures otti siinä vaiheessa yhteyttä ja upean illallisen jälkeen, läsnä mm. ohjaajat John Huston, Orson Welles ja Franco Zeffirelli, Carita allekirjoitti sopimuksen myös tämän filmiyhtiön kanssa. Hän ehti hyväksyä elokuvan Steve McQueenin kanssa mutta perui sen Lillebin sairastuttua tuhkarokkoon.
Hänellä ei ollut aikaa myöskään Bond-tytön rooliin Octopussy – mustekalassa, ja rooli meni sitten Maud Adamsille.
Lillebin tultua kouluikään Carita mietti prioriteettinsa vakavissaan uusiksi. Hän oli nähnyt aivan liian monien artistien ja näyttelijöiden lasten kärsivän ja alkavan huumeidenkäyttäjiksi vanhempien poissaolon seurauksena. Niin ei saanut käydä omalle tyttärelle. Pienenä Lillebi oli voinut kulkea äitinsä mukana matkoilla, mutta kun hän aloitti koulun, Carita päätti työskennellä pääasiassa kotimaisemissa.
Eräs tärkeä asia tapahtui Caritan ollessa 1970-luvun alussa käymässä ystävättären luona Järvsössä, Ruotsin Hälsinglandin sydämessä. Carita ihastui idylliin ja rauhaan, ja ystävätär ehdotti, että Caritakin hankkisi talon paikkakunnalta. Kun kauppias pian sen jälkeen kulki ohitse, Carita sai kuulla, että kauppiaalla oli myynnissä hälsingeläistalo, joka oli aiemmin palvellut mm. myymälänä.
Kauppias pyysi talosta 35 000 kruunua, Caritalla oli 25 000 kruunua lompakossa mallikeikan jälkeen ja hän kysyi, riittäisikö se, jos hän maksaisi käteisellä. Kauppa oli sillä selvä.
”Sitten unohdin koko asian, kunnes seuraavana kesänä muistin, että minullahan on talo Hälsinglandissa.” Palattuaan Järvsöön hän tajusi tehneensä hyvät kaupat. Talo oli suurenmoinen, 10 huonetta, ja pelkästään se, että sai kulkea anonyymina, oli koko hinnan arvoista.
Vähitellen Järvsön talosta tuli perheen kesäkoti, ja Carita on vuosien saatossa täyttänyt talon maakunnan huutokaupoista löytämillään antiikkiesineillä ja kauniilla tavaroilla.