Fyysisesti Johannes palautui nopeasti. Jo parin päivän päästä hän polki sairaalan kuntopyörällä. Munuainen toimi sataprosenttisesti.
”Se oli uskomatonta”, Niklas huudahtaa. ”Tuossa se poika polkee minun entinen munuaiseni kehossaan!”
Viikon päästä he pääsivät kotiin.
Niklaskin palautui nopeasti. ”Alussa oli vähän kipua, mutta kolmen viikon jälkeen tunsin olevani jo kunnossa. Pystyin käymään lenkillä. Ensin hengästytti, mutta pian kroppa oli kuin entisensä.”
Johannekselle henkinen palautuminen oli kiperämpää. Ympärillä olevat ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, mitä kaikkea elinsiirtopotilas käy läpi. Sitä ei todellakaan voida verrata auton huoltoon.
”Tutut ja tuntemattomat sanoivat, että minun pitäisi olla maailman kiitollisin ihminen. Sain jatkuvasti kuulla, että ’Vau, isäsi on oikea sankari. Hän on antanut sinulle isoimman lahjan maailmassa’. Samaan aikaan lääkkeeni saivat minut niin huonovointiseksi, etten pystynyt osoittamaan minkäänlaista kiitollisuutta.”
”Minun olisi pitänyt olla ikionnellinen uudesta munuaisesta, mutta tunsin itseni huonoksi ihmiseksi. Kuin olisin myynyt sieluni. En tajunnut itsekään, miksi minusta tuntui siltä.”
Johannes on jälkikäteen ymmärtänyt, että hän oli masentunut lääkkeiden takia.
Vaikka Johannes on nuorena miehenä saanut elämälleen ”jatkoaikaa”, sairauteen liittyvät kysymykset eivät ole hävinneet minnekään. Sairaus tulee aina vaikuttamaan Johanneksen elämäntapoihin. Lääkkeitäkin täytyy syödä joka päivä loppuelämä.
”Sen hyväksyminen teki kipeää, vaikka yritin olla onnellinen. Tuttu lääkeaivosumu oli läsnä. Jälleen minulle määrättiin kortisonia.”
Johanneksen halu voida paremmin ja saada elämänilonsa takaisin osoittautui itsessään lääkkeeksi. Jotain täytyi keksiä, ja pian hän saikin loistoidean: hän lähtisi reppureissaamaan Aasiaan! Yksin.
Tuolloin elinsiirrosta oli kulunut vuosi. Lääkärit eivät suositelleet useiden kuukausien matkaa ulkomaille. Muun muassa tuntematon bakteerikanta ja infektioriski tuli ottaa vakavissaan.
”Mutta kukaan ei olisi voinut pysäyttää minua. Kysehän oli minun elämästäni, josta päätän itse. Pakkasin reppuuni pari t-paitaa ja shortsit. Lopputila täyttyi lääkkeistä.”
Johannes oli poissa neljä ja puoli kuukautta. Hän reissasi seitsemässä eri maassa. Kaikki meni hyvin lukuun ottamatta Balilla sairastettua vatsatautia.
”Reissussa huomasinkin yhtäkkiä olevani myönteinen oma itseni. Ihmiset viihtyivät seurassani ja minä heidän seurassaan. Lääketurvotuskin alkoi laskea. Söin mahtavia ruokia ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä.”
Hän otti jokaisessa maassa uuden tatuoinnin. Kaikilla niistä on jokin syvempi merkitys.
”Balilla minuun tatuoitiin kaksi pääskystä, joiden välissä on rikkinäinen kettinki. Sen sanoma kuuluu, että aikaisemmista huonoista kokemuksista pitää osata päästää irti.”
Singaporessa tatuointineula hakkasi Boys don’t cry -tekstin sijaan Boys do cry -sloganin. Se on tehty niin, että n- ja t-kirjaimet sekä heittomerkki niiden välissä on yliviivattu.
”Olin suunnitellut kyseistä tekstiä jo pidemmän aikaa, koska olen tunteellinen ihminen. Minulla oli hyvä keskustelu hostellissa tapaamani naisporukan kanssa. Puhuimme sukupuolirooleista. Siitä, mitä ihmisiltä odotetaan ja miten odotukset ovat muuttuneet ajan myötä.”
Thaimaassa ihoon tarttui puolikas patsaanpää, josta kasvaa reheviä palmunlehtiä. Aiheen taustalla oli se, että Johannesta on aina kiehtonut ajatus elämäntyylistä aurinkoisella saarella.
”Hengailin Thaimaassa erään naisen kanssa viikon verran. Kohokohtia olivat skootterilla ajelu saaren ympäri, ihanat auringonlaskut, hyvä ruoka ja treenaaminen entisen potkunyrkkeilymestarin [Thaimaan kansallisurheilu muay thai] kanssa.”
Vietnamissa ihoon tatuoitiin mytologinen lohikäärme.
”Minulla on paljon vietnamilaisia ystäviä ja tuttuja. Olen tutustunut heidän kulttuuriinsa jo Suomessa, mutta halusin kokea sen myös autenttisesti paikan päällä.”
Filippiineillä Johanneksen ruskettuneeseen ihoon tatuoitiin palmunlehti. Japanissa lootuskukka.
”Rakastan Japania. Oli ihana päästä viileämpään ilmastoon ja viettää aikaa rauhallisempien ihmisten keskuudessa. Tokiossa tapasin vanhoja pietarsaarelaisia kavereitani. Osakassa törmäsin uusiin.”
Etelä-Koreassa Johannes koki sosiaalista ahdistusta.
”Se meni ohi, kun pääsin kaupungilla seuraamaan taekwondo-esitystä. Lopussa sain mennä itsekin lavalle. Muutaman potkun ja voltin jälkeen sain valtavat suosionosoitukset. Mahtavista ihmisistä jäi ihan voittajafiilis!”
Tällä kertaa tatuoinniksi tuli teksti koristeellisin eteläkorealaisin merkein. Jag är OK -lausetta seurasi vielä numero seitsemän.
”Aasian-reissu oli parasta, mitä minulle oli pitkään aikaan tapahtunut. Katselen vieläkin kuvia matkasta ja haaveilen uudesta.”
