Lennart Hohenthalin mukaan tämä puhe miellytti pappeja, vaikkakaan ei kaikkia. Uutenavuotena 1903 hänen isänsä, joka toimi tuolloin Laihian kirkkoherrana, vastaanotti ”Pohjanmaan pappien” allekirjoittaman kirjeen. Häntä kehotettiin kirjeessä vierailemaan Kalajoen rovastikunnan kaikkien 14 papin luona ja vetoamaan heihin, jotteivät he lähettäisi asevelvollisuuslistoja vaan sen sijaan allekirjoittaisivat kutsuntoja vastustavan adressin.
Ensimmäisenä adressin allekirjoitti Klas Emil Hohenthal, seuraavana seurakunnan kappalainen. Poika päätti kiertää seurakunnissa isän sairastuttua. Raamattu ja teologiset argumentit olivat hänelle jo lapsuudesta tuttuja.
Hohenthal ajautui kiivaaseen näkemystenvaihtoon jo matkan ensimmäisellä pysähdyksellä Ylivieskassa. Lääninrovasti Jonathan Montin väitti, että passiivinen vastarinta oli jumalanpilkkaa. Tapaaminen Alavieskan kirkkoherra August Laaksosen kanssa loppui lyhyeen, kun Hohenthal ironisesti pahoitteli häirittyään papin ”onnellista rauhaa ja tietämättömyyttä”.
Valtaosa muiden pappien tapaamisista meni samalla lailla. Haapajärvellä kirkkoherra Vilhelm Vaurio huusi, että ”minun pitäisi palata kotiin eikä kierrellä kylillä pahantekijänä”. Kalajoen rovastikunnasta adressin allekirjoitti vain Oulaisten virkaatekevä nuori kirkkoherra, Niilo Holmström.
Kokemukset tekivät Lennart Hohenthaliin syvän vaikutuksen:
”Pappien käytöksen seuraukset näkyivät pian kansassa. Koska papit puolustivat hallituksen toimia, niiden täytyi olla oikeutettuja. Niin syntyi ilmiantajia ja maksettuja vakoojia, jotka puolustelivat rikollisia hirmutekojaan sillä, että he palvelivat hallitusta.”
Vastustus asevelvollisuuslakia kohtaan oli erityisen vahvaa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Vuoden 1902 kutsunnat pidettiin monissa seurakunnissa täysin tyhjille saleille. Maakunnan eteläosassa, Vaasan ja Siipyyn välillä, paikalle ilmoittautui kutsutuista vain 4,8 %. Vaasan läänissä luku oli 15,8 %, koko maassa 42 %.
Kunnat vaikeuttivat asiaa tietoisesti. Esimerkiksi Närpiössä ei voitu nimittää kutsuntalautakuntaa, sillä ”sopivia jäseniä” ei voitu löytää. Läänin kaikki sotilaslääkärit myös ilmoittivat olevansa estyneitä.
Kielletyt painotuotteet olivat tärkeitä, sillä niiden kautta jaettiin tietoa asioista, jotka Venäjän sensuuri oli hiljentänyt. Laajimmin levikkiä sai Konni Zilliacuksen v. 1900 perustama Vapaita Lehtisiä -julkaisu. Tukholmassa painettua lehteä salakuljetettiin laajasti Suomeen tiukasta valvonnasta huolimatta.
Mielipidevaikuttamisen kannalta merkittäväksi muodostui elokuussa 1901 perustettu kagaali-vastarintajärjestö. Sen keulakuvana toimi oikeustieteen professori Leo Mechelin. Pohjanmaalla hovioikeuden asessori Eric von Troilista muodostui yhdistävä voima.
Vuonna 1902 toiminnan aloitti naiskagaali, jonka perustivat Maissi Erkko ja Tekla Hultin. Helmi Setälän lentolehtinen, ”Kodin tehtävä nykyhetkenä”, teki järjestöstä tunnetun kautta maan. Naiskagaali levitti myös tehokkaasti salakuljetettuja painotuotteita, toimi lasten venäläistämisen torjumiseksi ja keräsi vaivihkaa rahaa vastarintaa varten.
Naissalakuljettajista on lukuisia tarinoita. Kun he vierailivat Tukholmassa, he ”pehmustivat” senaikaiset pitkät hameensa kielletyillä painotuotteilla, jotka oli painettu ohuelle ja kevyelle paperille. Charlotte Schauman (Eugen Schaumanin äitipuoli) oli pitkä ja hoikka, joten hän saattoi käydä Tukholmassa pikaisilla lihotusmatkoilla herättämättä huomiota.
Tammisaaren kaupunginlääkärin vaimo Sofia Stenbäck kuvailee rooliaan:
”Minulla oli kaksipohjainen matkalaukku ja pelkästään taskuista tehty alushame. Oli jännittävää saapua helposti ja vaivattomasti maihin Helsingissä tai Turussa, aivan valvovien silmien alla. Kerran vein Turkuun korillisen kauniita vehnäpitkoja, joiden sisään oli leivottu kiellettyä kirjallisuutta. Minua ei ikinä epäilty mistään eikä matkalaukkuanikaan tutkittu.”
Vanhasuomalaiset perustivat vastakagaalin, jossa papeilla oli suuri vaikutusvalta. Se kiersi levittämässä vastapropagandaa raittiusluentojen varjolla.
Turun, Vaasan ja Viipurin hovioikeudet olivat varsinaisia vastarintapesäkkeitä. Bobrikov erotti yhteensä 56 uppiniskaista hovioikeuden jäsentä.
