Vaasan läänin kuvernööri Fredrik Björnberg, joka astui palvelukseen von Kothenin jälkeen v. 1900, matkusti maaliskuussa 1902 Pietariin, jossa hän sai audienssin tsaarin ja tämän äidin, Maria Fjodorovnan puheille. Björnberg oli tutustunut keisarilliseen perheeseen palvellessaan Venäjän sotavoimissa, mm. viisi vuotta keisarin henkivartiostossa.
Leskikeisarinna Maria, Nikolai II:n äiti ja syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar, oli ollut poikansa tärkein neuvonantaja tämän valtaannoususta lähtien. Hän vastusti voimakkaasti poikansa politiikkaa Suomessa.
Björnberg vetosi nyt keisariin ja leskikeisarinnaan – kiertäen kenraalikuvernöörin ja senaatin – että keisari kumoaisi asevelvollisuuslain. Björnbergin sanotaan tehneen vahvan vaikutuksen keisariin, joka vastasi: ”Mene rauhassa kotiin, kaikki järjestyy!” Tsaari ilmaisi jälkikäteen äidilleen pettymyksensä siitä, että häntä oli johdettu harhaan Suomen suhteen.
Kun sisäministeri von Plehwe sai kuulla audienssista, hän kiirehti omalta osaltaan – menestyksekkäästi – esittämään Björnbergin valehtelijana.
Leskikeisarinna kirjoitti moittivasti pojalleen lokakuussa 1902:
”En saata ymmärtää miksi sinä, rakas hyvä Nikki, jonka oikeudentaju on aina ollut niin vahva, annat sellaisen valehtelijan kuin Bobrikovin johdatella ja eksyttää sinua! […] Kaikki se, mitä Suomessa on tehty ja tehdään, perustuu valheille ja petokselle ja johtaa suoraan vallankumoukseen. Et ole ikinä kuunnellut ketään, joka olisi voinut kertoa sinulle totuuden tämän maan tilanteesta, paitsi Björnbergiä, ja häntä kutsuttiin tietenkin valehtelijaksi. […] Usko minua ja erota Bobrikov, tuo pahansuopa nero!”
Niin ei tapahtunut. Sen sijaan Bobrikov kiristi peukaloruuveja entisestään v. 1903. Björnberg erosi palveluksesta omasta aloitteestaan, kun taas useita muita liian suoraselkäisiä kuvernöörejä erotettiin.
Samalla Bobrikov havitteli lisää valtuuksia. Hän esitti keisarille vetoomuksen Suomen ”vahvistetusta suojeluasemasta” ja sai 15. huhtikuuta 1903 ”käskykirjeen valtiollisen järjestyksen ja yleisen rauhan säilyttämiseksi”, eli niin kutsutun diktatuuriasetuksen.
Santarmi sai nyt lisävaltuuksia. Bobrikov ryhtyi henkilökohtaisesti johtamaan puhetta senaatissa. Epämiellyttävää kirjallisuutta ja oppeja ryhdyttiin puhdistamaan. Bobrikov oli tarkastuksissa löytänyt vaarallisia separatistisia ilmaisuja mm. Topeliuksen Maamme kirjasta ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista.
Bobrikov pystyi nyt myös surutta sulkemaan kaikenlaisia liiketoimintoja, kieltämään kokoontumisia, hajottamaan yhdistyksiä ja karkottamaan ihmisiä. Välittömästi ilmoitettiin ensimmäisistä karkotuksista, joiden kohteeksi joutuivat mm. vaasalaisveljekset Eugen ja Reguel Wolff sekä Pyhäjoella syntynyt Jonas Castrén.
Bobrikov erotti yhteensä 300 virkamiestä, joista 18 oli senaattoreita.
Heinäkuussa oli Eric von Troilin vuoro. Hänet pidätettiin kirkkaassa päivänvalossa ja vietiin kotiinsa, jossa Vaasan poliisilaitoksen päällikkö Axel af Enehjelm odotti yhdessä kahdeksan poliisimiehen kanssa. Von Troil määrättiin poistumaan maasta viikossa, ja poliisit suorittivat tarkan kotietsinnän hänen kaupunkihuoneistossaan ja kesähuvilallaan. Jopa lapsille tehtiin ruumiintarkastukset.
Von Troil matkusti laivalla Sundsvalliin 30. heinäkuuta. Vaikka lehdet eivät saaneet sanallakaan mainita hänen karkotustaan, satamassa odotti silti suuri väkijoukko. Von Troil heilutti laivan kannelta nyrkkiään Enehjelmille. Väkijoukko lauloi Vaasan marssin.
Tukholmasta muodostui nyt Suomen vastarintaliikkeen keskus. ”Tukholman valtiopäivillä” syyskuussa 1903 keskusteltiin järjestäytyneestä aktiivisesta vastarinnasta Bobrikovin hallintoa vastaan. Maaliskuussa 1904 pidettiin oululaisrehtori Mauno Rosendalin aloitteesta Bodenin suurtapaaminen, jonne matkusti sosialisteja ja suomalaiskansalaisia, heidän joukossaan Kyösti Kallio Nivalasta.
