Jan Höglund käsittelee kesätyöhakemukset.
Karolina Isaksson

Kesätyöntekijät tervetulleita tänäkin vuonna

Herrfors

Herrforsilla on tapana tarjota opiskelijoille merkityksellisiä kesätöitä. Niin tänäkin vuonna.

”Kesätöissämme on tarjolla monenlaisia työtehtäviä sähköverkon rakentamisesta asiakaspalveluun ja talousosaston tehtäviin,” kertoo Herrforsin henkilöstöjohtaja Jan Höglund.

Herrfors on viime vuosina sijoittunut valtakunnallisten vertailujen kärkeen asiakaspalvelussa. Jos haluaa suuntautua asiakaslähtöiseen ammattiin, yhtiön asiakaspalvelussa työskentelemisestä saa siis hyvät meriitit.

”Haluamme saada asiakaspalveluhenkilöstön rekrytoinnin pikaisesti maaliin. Palvelualttiuden lisäksi työssä vaaditaan kielitaitoa, mieluiten suomi, ruotsi ja englanti,” Höglund kertoo.

”Sähköasentajien on täytynyt opiskella sähkötekniikkaa ja automaatiota mielellään vähintään kaksi vuotta. Talousosastolle hakijoiden täytyy opiskella kauppa- tai ammattikorkeakoulussa, mieluiten kauppatieteitä,” Jan Höglund sanoo.