Kolme kysymystä…

Miksi muun maailman olisi kiinnostavaa tutustua Pohjanmaahan?
Pohjanmaa on vierailun arvoinen paikka erityisesti pohjalaisten ja puhtaan luonnon takia. Mielestäni me pohjalaiset olemme itsenäisiä, vakaita ja luotettavia ihmisiä, jotka puhuvat vähän mutta saavat sitäkin enemmän aikaiseksi. Olemme kiinnostuneita muusta maailmasta ja haluamme tehdä yhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien kanssa. Seuraamme trendejä digikanavista ja medioista, ja saamme niistä usein vaikutteita ja ideoita sekä tyydytämme uteliaisuuttamme. Maailma tulee nykyään Pohjanmaalle digikanavien ja tiedonhaluisten ihmisten välityksellä. Tästä syystä Pohjanmaa on suotuisaa maaperää uusille digitaalisille startupeille ja yrityksille.

 

Jos Pohjanmaa haluaa markkinoida itseään sijoittajille, matkailijoille ja muille tahoille, miten tätä viestiä kannattaisi viedä eteenpäin?
Tärkeintä on lähteä liikkeelle elämänlaadusta ja terveistä arvoistamme, kuten ahkeruudesta, itsepäisyydestä, uteliaisuudesta ja yrittäjyydestä. Keskittyä siihen, mikä on ainutlaatuista. Nostaa esiin esimerkkejä, uskaltaa erottua, antaa itseluottamuksemme paistaa läpi ja pyrkiä herättämään tunteita. Käyttää luovuutta viestinnässä kiinnostuksen herättämiseksi. Päättää, kenet haluamme saada vakuuttuneeksi, ja aloittaa siitä. Täytyy uskaltaa kokeilla!

 

Mitä elämänlaatu sinulle merkitsee?
Ennen kaikkea kolmea asiaa: suhdetta ihmisiin, joita rakastan ja joista välitän ja jotka haluavat minulle hyvää; mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämääni ja kokemuksiini sekä yksityis- että työelämässä; ja pyöräilyä työhön joka päivä.

caj-sodergard

Linus Almqvist Varttunut Vaasassa, valmistunut Helsingin Hankenista, pitkä kansainvälinen kokemus mm. brändiviestinnästä. Nyt suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin markkinointi- ja viestintäjohtajana Tukholmassa. 1990-luvulla räppärinä Pumpa På -bändissä. Suomen segwaypoolon maajoukkueen jäsen.