Muutaman kerran Jagodinskit järjestävät suuret iltajuhlat, joissa on paljon väkeä ja mahtavat tarjoilut. Eric Gustaf osallistuu niihin innolla ja saa korjatuksi väärinkäsityksen, jota hän on Venäjästä elätellyt: että venäläistytöt tervehtisivät miehiä suulle suutelemalla. Niin hän oli tervehtinyt aluksi ja saanut monet posket punastumaan. Mutta ”venäläisnaiset eivät ole paljon sen anteliaampia suukkojen suhteen kuin ruotsalaisetkaan”, hän toteaa nyt.
Eric Gustaf tapaa tämän tästä ihmisiä, joilla on jokin kytkös Suomeen. Sotilas nimeltään Ivan on käynyt Turussa, luutnantti Diakoff puhuu kauniisti Raumasta ja Porista mutta pitää Turkua kopeana ja töykeänä. Eric Gustafin kertoessa eräälle herralle, Bremerille, tulevansa ”Pohjanmaalta pieneltä paikkakunnalta Kokkolan ja Pietarsaaren väliltä” osoittautuu, että Bremer osaa vähän suomea ja ruotsia. He löytävät yhteisen tuttavankin, tanssinopettaja Bror Keckmanin.
Luutnantti Klotjeroff kertoo ruotsiksi olleensa Kokkolassa Venäjän ylipäällikön Kamenskin seurassa ja asuneensa kauppias Riskan luona. Luutnantti mainitsee, että Kamenski oli asunut pastori Ehrströmin luona ja että tällä oli poika Ruotsin armeijassa. ”No, se olen juuri minä”, Eric Gustaf selittää.
Toisen kerran hän kuulee nimeään huudettavan kadulla. Huutaja on majoitusmestari Schlikevitš, joka oli v. 1808 kaksi kuukautta majoittuneena Eric Gustafin vanhempien luona. He istuvat kumpikin iloiten teepöydän äärellä juttelemassa vanhoista ajoista.
Joulun ja uudenvuoden pyhät ovat täynnä juhlia ja tanssiaisia. Eric Gustaf tanssii liki kaikkien tyttöjen kanssa ja nauttii elämästään. Uudenvuodenpäivänä Jagodinskeilla hän ryhtyy juttusille nuoren tytön kanssa, ”kaunis kuin päivänpaiste”, joka oli yrmeän keski-ikäisen univormupukuisen miehen seurassa. Miehen lähdettyä ulos tyttö kysyy Eric Gustafilta, aikooko tämä osallistua seuraavan päivän naamiaisiin.
Entä naamiaisasunne? Jos sallitte kysymykseni? – Kyllä, ollakseni rehellinen, aion pukeutua naamiaisiin. – Sitten en varmasti tunnista teitä. – Jos sallitte, minä löydän teidät! – Se tuo minulle iloa. Aiotteko tanssia? – Kyllä, ja pitäisin kunniana, jos saisin tanssia kanssanne. – Mielellään, hän vastasi ja nyökkäsi ystävällisesti.
Eric Gustaf saa tietää tytön olevan Jagodinskin sisarentytär Olga Stepanovna. Hän on kihloissa vieressään istuneen Moskovan sotakomissariaatin upseerin kanssa. Eräs kauppiaanrouva lausuu näin:
Heistä tulee totta tosiaan kaunis pari. Tyttö on 16-vuotias, eloisa, nuori ja kaunis kuin ruusu, ja mies on 45. Mitä ihmettä vanhemmat ajattelevat, kun antavat tytön tuollaiselle, ja mitä tyttö ajattelee, kun ottaa tuon miehen, sillä kaipa tytölläkin on ollut sanansa sanottavana niin kuin nykyään jalosukuisten parissa tapana on. – Mutta tyttö joutuu kyllä katumaan – ettekö nähnyt, kuinka vihaisesti sulhanen jo katsoi häntä, kun hän puhui tuon pöydän ääressä nuoren herran kanssa.
Saatuaan uuden lasillisen punssia rouva jatkaa:
Mitä iloa Olga Stepanovnalla on nyt siitä, että osaa ranskaa, soittaa fortepianoa ja laulaa? Mitä tuollainen vanha rahjus siitä välittää. Ei, tuollaiselle kuin nuo molemmat herrat (osoittaa Eric Gustafia ja Ottelinia) Olga olisi pitänyt naittaa. – Niin, te nauratte hyvät herrat, mutta jompikumpi teistä olisi ollut hyvä pari kauniille Olgalle.
Eric Gustaf pukeutuu seurahuoneen naamiaisiin ”kruunupyyläiseksi maalaispojaksi”. Asuna on valkoiset leveät housut, musta liivi ja sen päällä isompi valkoinen liivi, joka on takin lailla auki. Kaulan ympärillä tummanruskea, punareunainen silkkihuivi, päässä hattu, jossa on alimpana vihreä nauha ja ylempänä kuvussa punainen ja sininen nauha, ”kuten kruunupyyläispojilla on tapana”.
Hän menee tässä asussa ensin Eveniuksille. Kun hän selittää, että oikeastaan hänellä pitäisi olla sininen takki ja kukkia hatussa, Julie hankkii ne hänelle. ”Tässä vaatetuksessa muistutin aika lailla kruunupyyläistä maalaispoikaa; ainakaan naamiaisissa ei olisi ketään, joka voisi väittää vastaan.”
Naamiaisissa Eric Gustaf kiiruhtaa hakemaan Olgaa. Kehkeytyy seuraava keskustelu:
Kuka te olette, naamionne alla, Olga kysyi. Vaatetuksestanne päätellen olette paimen mutta miksi surupukuinen? – Tämä on ruotsalainen maalaispoika, jolla on kunnia tanssia kanssanne. Olen Ruotsissa menettänyt hellän armaani ja siksi matkannut tänne yrittääkseni unohtaa suruni. – Voi teitä raukkaa! Kuoliko hän vai oliko uskoton ja otti toisen? – Ruotsalaistytöt ovat uskollisia kuolemaan saakka. – Venäläisetkään eivät koskaan petä sitä, jolle kerran ovat sydämensä lahjoittaneet. – Entäpä miehet! – Ruotsalaismiehet ovat yhtä uskollisia kuin tytötkin. – Mutta jos unohdatte entisen armaanne? – Jos hänet unohtaisin, tapahtuisi se kauniiden venäläistyttöjen seurassa. – Samassa poloneesi loppui. – Tunnistatteko minut? – Tunnistan, en siltikään. Tunnistan. Tehän se olette!
Eric Gustaf kutsutaan myöhemmin Olgan häihin.
Morsian iloinen, eloisa, viaton – sulhanen hänen kintereillään epäluuloisena ja synkkänä Argoksen tavoin.
Eric Gustaf toteaa juhlakauden jälkeen: ”En ole vielä yhtenäkään joulunpyhänä pitänyt niin hauskaa kuin nyt, minä aiemmin kuvittelin joutuvani viettämään joulua kuin Babylonian vankeudessa.”
Nižni Novgorodin talvi on ankara. Eric Gustaf ja Ottelin löytävät viimein oman asunnon. He laskevat kelkalla huimaa vauhtia alas Volgan jäälle. Mamselli Albomin johdolla kutsutaan yhtenä iltana henkiä suurten peilien edessä. Koska paaston aikana ei pidetä juhlia, Eric Gustaf saa enemmän aikaa päiväkirjan pitoon ja täyttää sen tarkoilla kuvauksilla sekä talonpoikien että herrasväen elämästä, vertailee kreikkalaiskatolisen ja luterilaisen uskonnon harjoittamista ja merkitsee muistiin monia muita huomioita. Lisäksi hän kääntää suuren määrän teoksia ja venäläisiä lauluja ruotsiksi.
Eric Gustaf ja Ottelin alkavat yhä kärsimättömämmin odottaa tietoa siitä, milloin he voivat lähteä Nižni Novgorodista. Helmikuun 28. päivänä he saavat kirjeen piispa Jacob Tengströmiltä, matkansa aloitteentekijältä. Åbo Akademin konsistori on myöntänyt näille kahdelle opiskelijalle ylimmän luokan stipendin neljäksi vuodeksi, ja he ovat tervetulleita Turkuun, jos eivät pian pysty palaamaan Moskovaan opintojensa pariin.
Eric Gustaf Ehrström ja Carl Ottelin lähtevät Nižni Novgorodista Turkua kohti 14. huhtikuuta. Peräti 632-sivuisen päiväkirjan viimeinen merkintä on päivätty edelliselle illalle klo 9. Silloin he ovat lähdössä viimeiselle jäähyväiskäynnille monien ystäviensä luokse, Eveniuksille.
Eric Gustaf Ehrströmin päiväkirjat lojuivat pitkään unohduksissa pojanpojan Erik Ehrströmin kirstussa ullakolla Pariisissa. Kun koti tämän kuoltua v. 1947 hajaantui, päiväkirjat päätyivät viimein Helsingin kaupunginarkistoon.
