Jonkin aikaa ikkuna pysyy kiinni. Kun Matrona sen sitten kerran avaa, Eric Gustaf saa tietää tämän käyvän jumalanpalveluksessa Voznesenskajassa (Kristuksen taivaaseenastumiskirkossa), joten seuraavana sunnuntaina myös Eric Gustaf on siellä. Matrona hymyilee nähdessään hänet ja alkaa hyvin hartaasti tehdä ristinmerkkiä.
He tapaavat suunnittelematta seuraavana päivänä, kun Eric Gustaf kulkee Jagodinskin puutarhan ohi juuri Matronan ja toisen tytön avatessa puutarhan oven. Heidän keskustelunsa päättyy Matronan huomautettua isänsä luultavasti pahastuvan, jos näkee tyttärensä tuntemattoman miehen seurassa.
Asia saa uuden ulottuvuuden, kun yksi Eric Gustafin asuinkumppaneista tuohtuu niin kovasti siitä, että Eric Gustaf on puhunut Matronan kanssa – johon tämä toveri haluaisi itse tutustua – että tämä aikoo kepillään rikkoa tuttavuuden. Jos se ei auta, toveri aikoo hankkia pistoolit. ”Niinpä ystävänne on nyt aivan odottamatta joutunut mukaan oikeaan ja vakavaan romanssiin”, Eric Gustaf kommentoi päiväkirjansa lukijoille.
Seuraavana päivänä sattuu kohdalle täysosuma. Alatorilla kävellessään Eric Gustaf tunnistaa erään miehen, nimineuvos Jagodinskin. He katsovat toisiaan. Eric Gustaf: ”Ettekö te olekin herra naapurimme, jota minulla on kunnia tervehtiä?” Jagodinski tunnistaa hänet ja on myös kuullut Eric Gustafin käyneen Voznesenskaja-kirkossa. Jagodinski sanookin pian: ”Mehän olemme niin likeisiä naapureita; pyydän teitä olemaan niin hyvä ja käymään tervehtimässä minua!”
Eric Gustaf saapuu ensivierailulle heti samana iltana. Matrona ja hänen vanhin siskonsa hymyilevät salaa heidän isänsä esitellessä heille Eric Gustafin. Eric Gustaf viettää kylässä kolme tuntia, ja häneltä tentataan herkeämättä, kuka hän on ja millainen maa Suomi on. Häntä pyydetään uudelleen kylään seuraavana iltana, ja jo pian sanotaan, että hänen tulee olla Jagodinskin talossa kuin kotonaan ja jopa tulla saunaan heidän kanssaan aina lauantai-iltaisin. Niin myös tapahtuu. Eric Gustaf oppii seuraavina kuukausina tuntemaan Jagodinskit perinpohjin, ja he esittelevät hänet lukuisille uusille ihmisille. Hän kyselee Anna Semenovnaa, mutta saa vältteleviä vastauksia.
Asuintoverit ovat kateellisia ja ihmeissään Eric Gustafin menestyksestä. ”Tämä ei ole venäläistä politiikkaa”, yksi tovereista sanoo. Kilpailija on tajunnut Eric Gustafin lyömisen laudalta mahdottomaksi ja viettää nyt iltansa uuden kaunottaren ikkunan alla.
Seuraavat kuukaudet Nižni Novgorodissa ovat täynnä tapahtumia, joiden keskuksena ovat Eveniuksen ja Jagodinskin talot. Marraskuussa Eric Gustaf toimii hoitoapulaisena kemian professori Reussin luona tämän koko perheen sairastuttua vakavasti hermokuumeeseen. Rehtori Heym ottaa yhteyttä, hän haluaa oppia ruotsia. Eric Gustaf tutustuu saksanluterilaisen kirkon pastoriin Steinbrecheriin, joka on äärimmäisen hurskas mutta jonka saarnoja kukaan ei jaksa kuunnella – pastori ennustaa Eric Gustafin kädestä ja lupaa tämän rikastuvan ja elävän pitkään.
Kaupunkiin saapuu tieto Moskovan yliopiston tulipalosta. Eric Gustaf luettelee tulipalossa tuhoutuneita tavaroitaan: rautahelainen maalattu puukirstu, jossa on kaksi lukkoa, valmistettu Kruunupyyssä saman vuoden alussa, iso musta lampaannahkaturkki, jota hän kutsuu ”isän päällysturkiksi”, Anton-veljen lahjoittama nahkareunusteinen sarkapusero, saapaspari kalosseineen, ”Ståhlen työtä”, Jean- ja Anton-veljiltä saatu sapeli ja isältä lainatut kaksi pientä pistoolia.
Jagodinskeillä hän istuu yleensä ensin hetken puhumassa vakavia herrojen kanssa. Sitten hän puhuttelee naisia, pelaa heidän kanssaan korttia, leikkii sokkosilla ja muuta. Rouva Jagodinski kertoo Matronan monista kosijoista ja kuvailee heitä tarkasti. Mutta vieläkään ei ollut löytynyt ketään, joka kelpaisi hänelle.
Niin, nyt on niin nurinkurinen järjestys, eukko jatkoi, että tuollaiset tytönhuitukat saavat tehdä avioasioissa kuinka haluavat, aivan toista oli silloin, kun minä menin naimisiin Jagodinskin kanssa; minä en ollut nähnyt häntä eikä hän minua ennen kuin kihlajaispäivänä, vanhempamme päättivät avioliitosta, ja me olemme silti Jumalan kiitos eläneet onnellisina yhdessä 37 vuotta.
Talon naiset kuulustelevat tarkoin, miten ruotsalaisnaiset pukeutuvat ja mitä muotia noudattavat: Eric Gustafilla ei ole kovin paljon sanottavaa aiheesta mutta sitäkin enemmän toisesta:
Ehostavatko ruotsalaisetkin naiset, rouva Jagodinski kysyi. Ei, vastasin, meillä ehostamista pidetään suurena häpeänä. Joskus joku ylhäisempi rouva maalaa kasvonsa, luultavasti koska luulee, ettei kukaan huomaa, mutta häntä halveksitaan; ja alemmissa säädyissä kukaan ei edes tiedä, mitä ehostus on. – Olisin lisännyt, että on hulluutta vääristää luonnon omaa ja paljon miellyttävämpää sulokkuutta, mutta osasin kuvitella vastauksen, joka todellakin tuli. – Täällä, eukko sanoi, oli ennen muotia, että kaikki ehostivat, mutta muodinmukaisen herrasväen keksintöihin kuuluu kaiken ehostuksen hylkääminen; nuoret tytöt eivät edes täällä Nižni Novgorodissa enää ehosta; vain kauppiaiden ja porvarisrouvien tyttäret ehostavat. Minunkin tyttäreni halusivat jättää ehostuksen pois, mutta niin kauan kun minä elän, he kyllä ehostavat. – Nämä sanat kuultuaan Matrona Andreevna, ilman ehostusta, punastui korvannipukoitaan myöten.
