Svenolof Karlsson tunnetaan energia-alan toimittajana Suomessa ja Ruotsissa, ja hän on julkaissut monia energia-alan artikkeleita Dagens industrissa, ruotsalaisessa elinkeinoelämän sanomalehdessä, ja Second Opinionissa, energia-alan omalla uutissivustolla.
Hän on kirjoittanut Katternö-lehteen vuodesta 2005, heti ensimmäisestä numerosta, ja ollut minulle tärkeä keskustelukumppani toimituksellisissa asioissa. Tässä roolimme kääntyvät nyt päälaelleen niin, että minä haastettelen häntä eikä hän minua. Miten hän ammattitoimittajana näkee Katternölehteen kohdistetun arvostelun siitä, että lehti on antanut ilmastoasiassa palstatilaa kriittisille äänille?
– Stefan Storholm
Stefan: Muistanko oikein, minäkö sain sinut tutkimaan ilmastoasiaa kysyessäni v. 2007, voitko esitellä tuolloin ajankohtaista IPCC:n neljättä ilmastoraporttia Katternö-lehdessä? Sanoit silloin ei ja väitit, ettet tiedä ilmastoasiasta tarpeeksi.
Aivan, mutta pyyntösi toimi lähtölaukauksena ja aloin lukea ja opiskella aihepiiriä. Olin jo aiemmin ihmetellyt, kuinka jotkut tahot halusivat niin kuumeisesti vakuuttaa science is settled, että keskustelua ei tarvita. Se ei ole terve suhtautumistapa, ja pari vuotta myöhemmin Climategate osoitti koko maailmalle ilmastontutkijayhteisössä havaitut vilppikulttuurin piirteet ja voimakkaan politisoitumisen.
Samalla Climategate osoitti monien tiedotusvälineiden luovuttaneen kriittisen tarkastelijan roolinsa. Jos kyseessä olisi ollut jokin muu aihe, otsikot olisivat olleet kissankorkuisia ja päitä olisi vaadittu vadille. Media jätti Climategaten huomiotta etenkin Suomessa ja Ruotsissa, ilmeisesti koska täällä on vaikea uskoa, että myös ”hyvikset” voivat olla turmeltuneita.
Stefan: Onko medialla mielestäsi erityinen vastuu?
On. On ymmärrettävää, että ihmiset tarttuvat tarjoutuviin tilaisuuksiin, että tutkijat haluavat huomiota saadakseen apurahoja, että poliitikot hakevat seikkoja, joilla he saavat ääniä. Siksi on tärkeää, että heidän sanomisiaan tutkitaan, ilman ennakko-odotuksia, ja erityisesti silloin, kun he väittävät omistavansa yksinoikeuden totuuteen.
Stefan: Miksi media on pettänyt yleisön?
Äärimmäisen harvoilla toimittajilla on luonnontieteellistä koulutusta, siinä on varmasti yksi vastaus. Toinen on toimittajakunnan taipumus laumasieluisuuteen. Etenkin nuorempien toimittajien tuntuu olevan vaikea nähdä ”vihreän” kehyskertomuksen läpi (”narratiivin”, hienoa sanaa käyttääkseni); se on ilmeisesti lyönyt leimansa moniin heistä.
En ole nähnyt vastaavia Suomen lukuja, mutta Ruotsissa journalismiprofessori Kent Aspin uusin tutkimus paljasti 65 % politiikasta/yhteiskunnasta kirjoittavista toimittajista joko Ympäristöpuolueen tai Vasemmiston kannattajiksi. Radion ja tv:n osalta luku oli tätäkin suurempi. Tietenkin tämä suhtautuminen heijastuu journalistien tekemisiin heidän päättäessään, mikä on uutinen, mikä ei.
Lisäksi väitän, oman kokemukseni pohjalta, että aktivismiin suuntautuneet toimittajat hakeutuvat usein asemaan, jossa he voivat vaikuttaa ympäristö- ja ilmastoasioiden uutisointiin. Toimittajat eivät mielellään häiritse kollegoja arvostelulla, joten se joka on paaluttanut jonkin alueen itselleen, voi usein toimia sen sisäisenä tiedotuspoliisina.
Mediakin toimii opportunistisesti. Kun uutinen esitetään hätäsignaalina, uhkana ja katastrofina, lukemiskynnys madaltuu. Samaa juttua toistetaan kerta kerran jälkeen, uhkan ja sen esittäjän nimet vain vaihtuvat. Mutta kaikkein vakavinta on, että media sulkee portit kyseenalaistajilta – ja näin rikkoo räikeästi omia eettisiä sääntöjään.
Stefan: Olemmeko me Katternö-lehdessäkin olleet yksipuolisia?’
Kyllä, vähitellen niin on käynyt. Olemme kyllä kutsuneet lehteen vihreitä poliitikkoja, mutta keskustelun vältteleminen tuntuu olevan sillä puolella taktiikkana. Jos kieltäytyy kohtaamasta eri mieltä olevia, minusta saa sitten vastata seurauksista.
Näen Suomen Kuvalehden äskettäisen artikkelin puhtaasti pahantahtoisena hyökkäyksenä. Suurkaupunkilaisella ylimielisyydellä yritetään pelotella maalaispoliitikkoja pysäyttämään kaikki, mikä ei tue ”vihreää” maailmankuvaa.
Stefan: Miksi ilmasto yhdistetään energiaan?
Ilmasto- ja energiapolitiikasta on vähitellen tullut saman kolikon eri puolia. Lähes kaikkea energiapolitiikkaa perustellaan ilmastolla, joten energia-alan on pakko yrittää tulkita omaa todellisuuttaan siitä lähtökohdasta.
Stefan: Olet toimittajana oppinut tuntemaan energia-alan hyvin. Millaisena ilmastopolitiikka koetaan energia-alalla?
Saamani kuvan mukaan energia-ala on lähinnä alistunut. Ei siksi, että ilmastouhkaa kyseenalaistettaisiin, vaan siksi, että ilmasto- ja energiapolitiikan logiikka ei täsmää. Politiikkaa harjoitetaan esimerkiksi tukiaisilla, jotka eivät ole rationaalisia tai ennakoitavia ja rikkovat toimivia rakenteita. Energia-alan jokapäiväisenä, hyvin konkreettisena haasteena on saada energiajärjestelmä toimimaan tehokkaasti joka päivä, tunti ja minuutti, mutta politiikka tekee siitä usein mahdotonta.
