Torleiv Maseng sai nyt kokea, kuinka GSM-tekniikan osaamisesta oli tullut kovaa valuuttaa. Häntä onniteltiin joka taholta ja hän sai myös odottamattomia vieraita Trondheimin laboratorioonsa. Kolme vierasta ilmaantui Masengin pienen huoneen tungokseen.
”He olivat kaikki Nokian johtajia. Niin hienoja käyntikortteja en ollut koskaan nähnyt. Antenneja pisti esiin joka taskusta. He halusivat ostaa GSM-ratkaisun – ainakin ne osat, joita me olimme olleet kehittämässä. Kun sanoin, ettei se varmaan onnistuisi, he kysyivät, voisivatko he ostaa koko laboratorion.”
”He istuivat luonani tunnin. Taksi odotti tyhjäkäynnillä. Mutta Nokian pomot joutuivat lähtemään tyhjin käsin”, Torleiv Maseng sanoo.
Pariisin tulos oli katastrofi Alcatel/SEL:lle, jolla oli vahva poliittinen tuki. ”Heidän järjestelmänsä olivat teknisesti erittäin päteviä, mutta he eivät esimerkiksi ollenkaan miettineet, miten järjestelmät toimisivat operaattoreiden talouden kannalta”, Thomas Haug kommentoi.
Asia ei kuitenkaan ollut vielä ratkaistu. Teknisten testien jälkeen tulokselle piti saada poliittinen hyväksyntä. Arvovalta astui peliin. Areenaksi tuli Funchalissa Madeiralla 16.–20.2.1987 pidetty GSM-kokous.
Madeiran kokous on saanut GSM-historiassa legendaariset mittasuhteet. Laaja- ja kapeakaista-TDMA:n eduista ja haitoista keskusteltiin yömyöhäälle. Thomas Haug kertoo, kuinka nälkäiset kokousedustajat tekivät puoliyön jälkeen ryöstöretken kokouspaikan jääkaappeihin. He löysivät vain sardiinipurkkeja, tosin ison varaston. ”Kaikki syötiin. Jos isäntämme huomasivat sardiinien hävinneen, he eivät ainakaan maininneet sitä.”
Kokoukseen osallistui 15 maata ja 13 niistä puolsi testiin viitaten pohjoismaisen mallin mukaista kapeakaista-TDMA:ta – mutta Ranska ja Saksa kieltäytyivät luopumasta laajakaista-TDMA:sta.
”Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että molemmat järjestelmät valittaisiin. Sillä olisi ollut aivan järjenvastainen vaikutus, Eurooppa olisi jakautunut ranskalais-saksalaiseen osaan, joka ei olisi pystynyt viestimään muiden maiden kanssa. Ranskan ja Saksan insinöörit myönsivät kiertelemättä meidän ratkaisumme paremmaksi mutta tekivät selväksi, että jos he kotiin palattuaan sanoisivat pohjoismaisen järjestelmän voittaneen, he saisivat potkut”, Thomas Haug sanoo.
Pelastajaksi nousi Ison-Britannian edustaja Stephen Temple. Hänen ratkaisunsa nimenä oli working assumptions. Kun GSM-ryhmän johtopäätökset esitettiin työoletuksina, Madeiran kokouksen ei tarvinnut valita lopullista voittanutta ehdotusta. Ja parannuksia voitaisiin ottaa mukaan jälkikäteen.
Saksalaiset analysoivat sitten kotona kyseisten kahden teknologian edut ja haitat ja vahvistivat 17. maaliskuuta Saksan liikenneministerin suulla, että myös Saksa kannattaa kapeakaistaratkaisua.
Jäljellä oli enää Ranska, joka itsepintaisesti vaati tekniikan jatkokehittämistä. Vastustus oli lähtöisin Alcatelista, joka hyväksyi tosiasiat vasta, kun sille oli tehty selväksi, että kapeakaistaratkaisu toteutettaisiin joko Alcatelin kanssa tai ilman sitä.
Asianosaisten 15 maan liikenneministerit tai heidän edustajansa allekirjoittivat sopimuksen Bonnissa 19.5.1987. ”Samppanjaa skoolattiin niin Ericssonilla kuin Nokiallakin”, sanoo Brysselissä Nokian silloisena tiedotuspäällikkönä toiminut Nina Eldh.
GSM-puhelut päätettiin tuoda markkinoille 1.7.1991. Järjestelmän nimenä säilytettiin pitkien keskustelujen jälkeen GSM. Mutta nyt alettiin levittää tulkintaa, ilman GSM-ryhmän innostusta, että GSM ei enää tarkoittaisi Groupe Spécial Mobile vaan Global System for Mobile Communications.
Parempi ilman poliitikkoja
Thomas Haug sai moneen kertaan syystä todeta tekniikan kehittämisen toimivan parhaiten, kun insinöörit saavat tehdä työtään ilman poliitikkojen yksityiskohtaista ohjausta. Asia nousi esille muun muassa, kun Oslon GSM-kokoukseen ilmaantui kutsumaton vieras helmikuussa 1985.
”Vieras oli ETY:ä edustanut tanskalainen Jørgen Richter. Ryhmämme oli hyvin tietoinen siitä, että ETY oli erittäin tyytymätön standardisoinnin toteuttamiseen CEPT:n puitteissa. ETY:n mielestä meidän pitäisi GSM:ssä muuttaa suunnitelmaamme, ja mittava uusi rahavirta voisi nopeuttaa toimintaa. Richter heitti houkuttimeksi, että ETY kustantaisi sihteeristömme ja tarjoaisi tilat ja muutakin Brysselissä.
Olimme CEPT:ssä yhtä mieltä siitä, että yrittäisimme kaikin keinoin pitää ETY:n käsivarrenmitan päässä ja torjuimme tarjouksen mahdollisimman kohteliaasti.
ETY:n halu puuttua yksityiskohtiin näkyi myös useissa muissa ehdotuksissa, joiden väitettiin edistävän eurooppalaisen matkapuhelujärjestelmän luomista. Valitettavasti ehdotukset olivat täysin puuta heinää. Ne eivät mitenkään ottaneet huomioon niitä tosielämän vaikeuksia, joiden parissa me GSM- ja NMT-ryhmissä olimme painiskelleet vuosikausia.”
