Nämä seitsemäntoista tapausta kattavat vain osan susien tekemistä lastensurmista Turun seudulla vuosina 1880–1881. Myöhempien tutkimusten mukaan uhreja oli vähintään 24, ehkäpä jopa 35. Kaikkia ei ilmoitettu julkisuuteen.
Topelius kuvaa Turkua ”susiarmeijan piirittämäksi” kaupungiksi. Hän päätteli, että lapsia syövien susien lukumäärä oli vähäinen mutta että ne olivat sitäkin verenhimoisempia, ”koska ne (ja todennäköisesti niiden pennut) ovat päässeet ihmislihan makuun”.
Hän mainitsee, että monet lapsista oli napattu porstuasta tai läheltä kotitaloa, ja useat äidin silmien alta. Vain neljässä tai viidessä tapauksessa mainitaan, että sutta olisi ajettu takaa sen ryöstettyä lapsen.
Mynämäen kunnassa otettiin käyttöön 75 markan suden tapporaha ja järjestettiin kolme niin sanottua sudenajoa. Saaliiksi jäi kuitenkin vain kuusi sudenpentua.
Muut kunnat olivat toimettomia. Turun läänin viranomaisten taholta kuvernööri Carl Magnus Creutz tarttui ohjaksiin, paikallisia talonpoikaismetsästäjiä ja kokeneita sudenkaatajia hankittiin Karjalasta. Vuoden 1880 lopussa toteutettiin 43 päivän ”talvikampanja” Alex Hintzen1 johdolla. Yhtäkään sutta ei kuitenkaan ammuttu mutta sitä vastoin useita ilveksiä, joista sai suuremman tapporahan.
Topelius ei siloitellut metsästäjien arvostelua, ”nämä kallispalkkaiset sudenmetsästäjät ovat katsoneet ilvesjahdin mukavammaksi ja sälyttäneet susien tuhotyöt niiden niskoille”. Mutta hän on aivan ilmeisen vihoissaan myös muuten havaitsemastaan saamattomuudesta:
”Miten Suomi pystyy pyyhkimään pois sen häpeän, jonka nämä toistuvat lastenryöstöt heittävät sen ylle kaikkien sivistyskansojen edessä? Ja ennen kaikkea, miten Suomen puolustuskyvyttömille, yhteiskunnan suojelukseen uskotuille lapsille voidaan taata turva kotona, koulumatkalla, kun heitä lähetetään asioille riiheen, kaivolle, laidunmaalle, naapuriin tai kun he leikkivät viattomasti kotiportilla?”
”Musti saa pitää henkensä, talo vahtinsa ja – susi arkkivihollisensa!”
Miten poikkeuksellista ihmisen joutuminen suden uhriksi oli Suomessa?
Vuosina 1710–1881 susi surmasi Suomessa vähintään 245 ihmistä. Antti Lappalainen2 luettelee heistä 175 kirjassaan Suden jäljet (2005), jossa hän kertoo niistä tapauksista, joissa kuolinsyyksi on Suomen kirkonkirjoissa – niissä jotka hän kävi läpi – ilmoitettu ”suden syömä” tai vastaava syy.
Tähän lukuun on lehtijuttujen perusteella lisättävä ainakin 70 susien surmaamaa henkilöä, jotka eivät sisälly Lappalaisen luetteloon.3
Lisäksi Jääskessä sudet tappoivat 18 lasta 1600-luvun puolivälissä. Tämä käy ilmi Turun hovioikeuden asiakirjoista vuodelta 1652, jolloin Lauri Kapainen, Risto Kunttu ja Lauri Tapanainen tuomittiin mestattaviksi ja roviolla poltettaviksi, koska he olivat noitakonstein aiheuttaneet suden/susien käytöksen. Tuomio pantiin täytäntöön Lappeenrannassa 10. huhtikuuta 1652.
Susien uhreja on Suomessa varmuudella enemmän kuin tässä mainitut, vaikka heistä ei ole säilynyt jälkiä asiakirjoissa. Sanomalehdet alkoivat vasta 1800-luvulla nousta tiedonlähteiksi, mutta tietenkään ne eivät kattaneet läheskään kaikkia tapahtumia.
Nykyajan tieteelliset artikkelit voivat jättää huomiotta käytettävissä olevia faktoja, siitä esimerkkinä pohjoismainen tutkimus ”Is the fear of wolves justified? A Fennoscandian perspective” (Linnell et al, 2003), joka löysi Suomesta vain 77 susien tappamaa ihmistä ”300 viime vuoden aikana”. Artikkeli näyttää jättäneen huomioimatta esimerkiksi Jouko Teperin4 tunnetun tutkimuksen Sudet Suomen rintamaiden uhkana 1800-luvulla, painettu v. 1977.
Mitä tulee ulkomaihin, Venäjällä raportoitiin niinkin myöhään kuin vuosina 1937–1947 seitsemästä sudesta, jotka olivat tappaneet yhteensä n. 80 lasta (tutkija Michail Pavlovin mukaan). Ranskassa Sorbonnen historian prof. Jean-Marc Moriceau on koonnut vuosilta 1362–1920 asiakirjoja, joiden mukaan sudet ovat surmanneet n. 7600 ihmistä.
Susien käyttäytymisestä pistää esiin kaksi tyyppiä, yhtäältä sarjamurhaajakäytös ja toisaalta rabies-tartunnan saaneet sudet, joita usein kuvataan ”hulluiksi susiksi”.
Rabies (vesikauhu, raivotauti) on keskushermoston virustulehdus, joka johtaa kehittyessään kuolemaan. Virus leviää syljen välityksellä eläimen tai ihmisen puremahaavasta ja kulkeutuu vähitellen aivoihin.
Kun ”sarjamurhaajasudet” hyökkäsivät etupäässä lasten kimppuun, rabies-sudet kävivät kenen tahansa tielleen tulleen päälle. Antti Lappalaisen kirkonkirjoista luetteloiman 175 susiuhrin joukosta 73 on aikuisia (18-vuotiaita tai vanhempia), useimmat varmasti rabies-susien uhreja.
1. Alex Hintze (1846–1924) tunnetaan mm. Suomen ensimmäisen urheilulehden päätoimittajana, Sporten: tidning för manlig idrott.
2. Antti Lappalainen (1929–2007), historian tohtori, opetusneuvos.
3. Kaikki Suomessa vuosina 1771–1929 ilmestyneet sanomalehdet on nyt digitalisoitu ja haettavissa verkosta, katso digi.kansalliskirjasto.fi.
4. Jouko Teperi (1922–2008), historioitsija, professori.
Rabies-sudesta löytyy esimerkki Ilmajoen emoseurakunnan kirkonkirjasta: 18. tammikuuta 1758 ”kulki pitäjän poikki susi talolta talolle ja hyökkäsi ehtoolla 4–5 tunnin kuluessa 8 eri paikassa 13 ihmisen kimppuun, joista 12 haavoittui enemmän tai vähemmän ja 9 kuoli”.
Muita tunnettuja esimerkkejä rabies-susien hyökkäyksistä ihmisten ja eläinten kimppuun löytyy Kirvusta keväältä 1857, jolloin kahden kuukauden kuluessa kuoli 8 ihmistä sudenpuremaan, ja Heinjoelta helmikuulta 1865, jolloin susi hyökkäsi aamunkoitteessa Viipurin markkinoille matkaavien kimppuun ja puri 9–10 ihmistä ja 30 hevosta. Vähintään viisi pureman saaneista ihmisistä kuoli.
Lappalaisen luettelon viimeisin tapaus on Uudeltakirkolta vuodelta 1881, jolloin susi puri kolmen tunnin kuluessa kuutta ihmistä, joista kaksi kuoli.
Sarjamurhaajasudet kävivät etenkin lasten kimppuun, vaikka toki on esimerkkejä aikuisten surmaamisestakin, katso alta.
Historioitsijat ovat kuvanneet seuraavat susien aiheuttamat lapsikuolemat Suomessa:
Kaukola (nykyisen Venäjän vastaisen rajan itäpuolella) v. 1831–1832. Ensimmäinen uhri oli torppari Pietari Pärnäsen 4-vuotias Kaisa-tytär, joka kirkonkirjan mukaan joutui ”suden syömäksi”. Tunnetaan yhdeksän uhria 35 km x 10 km alueelta, sitä ei tiedetä, mitä sudelle kävi.
Kyseessä oli silmiinpistävän uskalias susi. Se vei ainakin kaksi uhreistaan aivan ulko-oven vierestä, kaksi oli teini-ikäisiä (14-vuotias Pekka Teräväinen ja 16-vuotias Anna Ijäs), ja yksi uhreista, Maria Lankinen, oli leskirouva. Susi hyökkäsi hänen kimppuunsa heinänkorjuussa välittämättä hiukkaakaan toisista lähellä työskelleistä ihmisistä.
Kemiö joulukuussa 1836. Ensimmäinen uhri oli 8-vuotias Johan Gustaf Lindström. Kaksi viikkoa myöhemmin susi kävi torpparin pojan Gustaf Carlssonin kimppuun. Gustaf onnistui pääsemään irti, mutta susi hyökkäsi uudelleen, kunnes naapuri Agatha Lindblom näki ikkunasta, mitä tapahtui, ja juoksi ulos sai sai uuniluudan avulla suden jälleen irrottamaan otteensa. Gustaf oli vaikeasti loukkaantunut, hänellä oli kahdeksan syvää haavaa ja takaraivo revittynä auki.
Tämä susi tappoi tietojen mukaan kolme lasta.
Kivennapa (aivan tuolloisen Venäjän rajan pinnassa) v. 1839–1850. Ensimmäinen uhri oli 4-vuotias Juho Pukki, sitten kului neljä vuotta ennen kuin susi vei kolme uutta uhria, muun muassa aikuisen rengin Pekka Mäkeläisen. Seuraavana vuonna 1844 susi tappoi kolme lasta, v. 1846 yhden ja v. 1847 seitsemän lasta, joista kolme yhden ainoan toukokuisen viikon aikana, yhteensä vähintään 20 uhria kymmenen vuoden aikana.
Kyseessä on voinut olla yksi ainoa murhaajasusi tai useita. Joinain vuosina ei suomalaisuhreja ollut, ja se voi Jouko Teperin mukaan johtua siitä, että susi tai sudet ovat tuolloin liikkuneet Venäjän puolella rajaa.
Pirkkala ympäristöineen v. 1877–1878. Ensimmäinen uhri oli 2-vuotias tyttö, joka leikki torpan edustalla. Uhreja kertyi alle vuodessa kymmenen, muun muassa 12-vuotias paimenpoika, jonka susi vei ja söi välittämättä pojan paimentamasta karjasta. Tällä kertaa tapahtumien seurauksena aloitettiin kiivas susijahti, jossa surmattiin ainakin 15 sutta, muun muassa kaksi suurikasvuista sutta pyydettiin sudenkuoppiin Pirkkalassa ja Hämeenkyrössä. Murhaajasusi oli luultavasti niiden joukossa.
Pirkkalan tapahtumat saivat runsaasti huomiota lehdissä, mikä varmasti osaltaan vaikutti siihen, että Suomen hallitus tarttui nyt ensimmäistä kertaa tosissaan susikysymykseen ja korotti täysikasvuisen suden tapporahan 100 markkaan ja pennun tapporahan 50 markkaan. Normaali päiväpalkka oli 1,40 markkaa.
Turunseutu v. 1880–1881, 24–35 lapsiuhria. Niitä kuvataan artikkelin alussa.
