Ilon ja värien täyttämä elämä
– Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, mutta minusta myös äiti tarvitsee samaa. Kyläläiset voivat saada äidin tuntemaan, ettei hän ole yksin, Sarah kertoo.
Hänen mielestään tehokas terveydenhuolto ei voi ikinä korvata sitä tukea, jota äiti tarvitsee arjessa. Esimerkiksi naapuria, joka ottaa lapsen syliin, jotta äiti pääsee yksin suihkuun. Tai henkilöä, joka tuo vastaleivottua leipää. Tai jotakuta, joka menee lapsen kanssa ulos, jotta äiti saa nukkua hetken rauhassa. Tai ystävää, joka auttaa ruoanlaitossa tai siivoamisessa.
– Häpeä tulee siitä ”perinteestä”, jonka mukaan meidän äitien on selvittävä kaikesta itse. Kurjasta tilanteesta ei uskalla kertoa kenellekään häpeän tunteen takia.
– Vieläkin väitän, että äitiys on todella rankkaa. Lapsi on koko ajan läsnä ja vaatii huomiota. Jatkuvasti joutuu laskemaan, kuinka paljon jaksaa, Sarah kertoo.
Eräs asia saa Sarahin niskakarvat pystyyn.
– Olen kuullut monilta äideiltä, että neuvolassa on sanottu masennuksen menevän ohi itsestään. Se on täyttä puppua, Sarah lataa.
Kamelin selän katkeaminen voi olla hyvin pienestä kiinni. Sarah ja hänen miehensä saivat apua myös vanhemmiltaan ja appivanhemmiltaan, ja siitä molemmat ovat erittäin kiitollinen. Nyt kaikki on hyvin.
– Olen löytänyt uudelleen ilon elämääni ja aion nauttia siitä niin kauan kuin mahdollista. Nyt tiedän, että olen riittävän hyvä äiti.
Sarah uskaltaa myös vihdoin haaveilla uusista perheenjäsenistä.