Virallinen päätös NMT:n ottamisesta pohjoismaiseksi standardiksi tehtiin vuoden 1975 telekonferenssissa. Kaksi vuotta myöhemmin pohjoismaiset telelaitokset julkaisivat tarjouspyynnöt tulevan NMT-järjestelmän tukiasemista ja vaihteista.
Nyt nousi vastaan ehkä koko NMT-prosessin vaikein este. Ainut vaihde, jota Östen Mäkitalo ja NMT-ryhmän johtavat jäsenet saattoivat ajatella NMT-järjestelmään, oli nimeltään AXE. Sen oli kehittänyt Ruotsin telelaitoksen ja Ericssonin yhdessä omistama Ellemtel-yhtiö. AXE oli skaalautuva ja siinä oli enemmän ”älyä” (tietovoimaa) kuin yhdessäkään kilpailijassa. AXEsta tuli sittemmin telehistorian suurimpia menestystarinoita, mutta siitä ei v. 1977 tiedetty vielä mitään. Kaikkein ensimmäinen AXE-vaihde asennettiin Turun puhelinlaitokselle juuri v. 1977.
”Ericssonilla oltiin sitä mieltä, että AXE oli matkapuheluihin ylimitoitettu. Lisäksi AXEn muokkaaminen NMT:tä varten merkitsisi lisäkustannuksia. AXE-ryhmäläiset olivat kuin kuninkaita Ericssonilla eivätkä voineet ymmärtää, miksi järjestelmää pitäisi käyttää johonkin niin toisarvoiseen kuin matkapuheluihin”, Östen Mäkitalo kertoo.
Este saatiin ylitettyä, kun juuri Ruotsin telelaitoksen pääjohtajaksi astunut Tony Hagström puuttui päättäväisesti asiaan. Pohjoismaisten pääjohtajakollegojen, mm. samoin juuri virkaansa astuneen Pekka Tarjanteen, tapaamisessa sovittiin, että hankinta yritetään saada pohjoismaisille yhtiöille.
Ericsson nöyrtyi vasta, kun Tony Hagström uhkasi antaa Ruotsin tilauksen japanilaiselle yhtiölle: ”Minähän olin pääjohtajana uusi eikä Ericssonilla ollut ehkä totuttu niin terävään kielenkäyttöön telelaitoksen johdon suunnalta. Kaikki mielipiteiden vaihto käytiin suullisesti. Tästä ei ole kirjallista aineistoa.”
Suomen telelaitos joutui erityisen ongelman eteen. Vaihdetilaus oli ehtinyt jo lähteä japanilaiselle NEC-yhtiölle.
”Tajusimme kuitenkin, että tästä olisi aiheutunut isoja ongelmia Suomen asemalle pohjoismaisessa yhteistyössä, joten päätimme lopuksi seurata muita”, toteaa Matti Makkonen, joka työskenteli vuosia NMT-asioiden parissa. Muodollisesti asia järjestettiin tekemällä vaatimusspesifikaatioihin lisäys, jonka vuoksi NEC:n vaihde olisi ”hallinnollisten sovituskustannusten” vuoksi tullut Ericssonin vaihdetta kalliimmaksi.
Thomas Haug kuvailee NMT-työtä ”ainutlaatuiseksi esimerkiksi kansainvälisestä yhteistyöstä ilman kansallista arvovaltakisaa. Sitä vastoin teletekniikan eri haarojen edustajat kävivät keskenään lukuisia kiihkeitä keskusteluja, mutta se on toinen juttu.”
Ruotsin telelaitoksella oli toisinaan 10–15 työntekijää NMT-tehtävien parissa, Norjan telelaitoksella 2–3. Tanskan ja Suomen telelaitoksilla ei ollut omia radiolaboratorioita, mutta ne osallistuivat kustannuksiin ja huolehtivat toisentyyppisistä tehtävistä. Suomi toimitti etenkin dataratkaisuja.
”Olimme kaikki sitä mieltä, että oli toissijaista, kuka maksoi kustannukset. Siitäkin oli hyötyä, että työkielenä oli skandinaaviska, siis sekaisin ruotsia, norjaa ja tanskaa. Aluksi eräs suomalaisjäsen esitti a strong opinion against Swedish, siis vahvan kannan ruotsin kieltä vastaan, ja esitti, että ryhmän pitäisi siirtyä käyttämään englantia. Mutta sitä mukaa kun ryhmä hitsautui yhteen, kieliongelma saatiin ylitettyä”, Thomas Haug kertoo.
Hänen osaltaan todelliseksi koetukseksi muodostui NMT:n laaja järjestelmätesti, jonka pohjoismaiset telehallinnot päättivät tehdä kesällä 1978. Haug oli hiukan aiemmin siirtynyt NMT:n puheenjohtajaksi edeltäjänsä, Håkan Bokstamin, menehdyttyä liikenneonnettomuudessa.
Ruotsin telelaitoksen radiolaboratorio oli ennen testiä rakentanut koejärjestelyt Djurgårdeniin Tukholmaan. Kolme tukiasemaa ja kymmenkunta mobiiliasemaa oli valmiina. Ohjausyksikköä varten otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön mikroprosessorit. Suuri joukko kenttäkokeita oli toteutettu, monet olivat valittaneet mystisistä autoista, jotka ajelivat Tukholman kaduilla testien yhteydessä.
”Hankkeelle budjetoidut varat oli käytetty. Olimme sijoittaneet testiä edeltävän viimeisen suunnittelukokouksen Luulajaan, sillä Suomen telehallinto oli asettanut rajoituksia ulkomaanmatkoille. Ratkaisimme asian hakemalla Suomen edustajat Torniosta”, Thomas Haug kertoo.
”Neljän maan radiopäälliköt alkoivat nyt soitella ihmisille. Ensimmäinen puhelu meni vikaan. Samoin toinen ja kolmas. Puhelut eivät joko menneet ollenkaan perille tai ne menivät jollekulle muulle kuin tarkoitus oli. Jouduin nolona toteamaan, että testi oli pakko puhaltaa poikki.”
Suomen telelaitoksen radiopäällikkö Keijo Toivola nousi ylös, ja NMT-ryhmä valmistautui kuulemaan haukut. Mutta Toivola sanoi olevansa varma, että ryhmä oli tehnyt perusteellista työtä, ja lisäsi: ”Ja me laboratorioissa työskennelleet tiedämme, että jos jokin voi tällaisissa tapauksissa mennä vikaan, niin se menee vikaan.”
Virheen syyksi osoittautui se, että muutamat Norjan kollegat olivat juuri ennen testiä löytäneet mitättömän virheen ja korjanneet sen, millä osoittautui olevan vaikutusta koko järjestelmään. Kun järjestelmä palautettiin ennalleen, se toimi taas täydellisesti.
Mutta vielä oli ratkaistavana periaatteellisia ongelmia. Määräyksenä oli, että NMT:llä soittamisen tulisi toimia samalla tavoin kuin lankapuhelimella. Nostettaisiin luuri ja sitten valittaisiin numero. Se olisi tuttua ihmisille. Mutta se toimi huonosti kenttäkokeissa. Yhteys katkeili koko ajan.
Asiaa hoiti Laila Ohlgren, joka oli tullut v. 1972 Ruotsin telelaitoksen radiokehitysosastolle:
”Numeron valinta kesti ainakin 15 sekuntia. Usein jokin talo tai puu ehti auton liikkuessa tulla eteen niin, että terminaali joutui katvealueelle, minkä vuoksi kaikki puhelinnumeron luvut eivät saapuneet perille.”
Helluntaina 1979, juuri ennen NMT-järjestelmän spesifikaatioiden vahvistamista, Laila Ohlgren ratkaisi ongelman. Soittotapa piti kääntää päinvastaiseksi, siis valita numero ensin ja soittaa vasta sitten.
”Koska jokaiseen matkapuhelimeen tulisi pieni mikroprosessori, puhelin pystyi tallentamaan numeroiden syötön ja yhdistämään puhelun vasta sitten. Ajattelin, että silloin yhdistämisen pitäisi olla varmempaa. Lisäksi taajuuksia voitaisiin hyödyntää paremmin, koska kallista kapasiteettia ei tarvitsisi käyttää numerovalinnan aikana.”
Pyhän aikana tehtiin pikatesti, ajeltiin autolla eri puolilla Tukholmaa ja tehtiin lukuisia soittoja. Testi vahvisti Lailan ratkaisun toimivaksi. Sittemmin hän sai siitä arvostetun Polhem-palkinnon.
Aivan viime tipassa ennen järjestelmäspesifikaatioiden lyömistä lukkoon, Ruotsin NMT-tilaajille varattu numerojärjestelmä muutettiin viisinumeroisesta kuusinumeroiseksi. Saattoihan olla, että viisinumeroisen sarjan kaikki 99 999 puhelinnumeroa tulisivat tulevaisuudessa käyttöön.
