Kun nämä käskyt oli nyt muotoiltu ja hyväksytty, NMT-ryhmän seuraavana tehtävänä oli saada ”teollisuus” mukaan, siis yritykset, jotka valmistivat puhelinalan laitteita. Jos mahdollisimman monille valmistajille annettaisiin kannustimia matkapuhelumarkkinoille panostamiseen, pitäisi olla mahdollista kehittää tekniikkaa, painaa hintoja alas ja lisätä käyttäjien määrää.
Kukaan ei tässä vaiheessa ajatellut, että matkapuheluliikenteestä tulisi mitenkään mittavaa saatikka että matkapuhelimet alkaisivat tulevaisuudessa kilpailla lankapuhelimien kanssa. Konsulttiyritys McKinsey ennusti vielä v. 1983, että matkapuhelinmarkkinoilla ei v. 2000 olisi maailmanlaajuisesti enempää kuin miljoona käyttäjää. Todellisuudessa käyttäjiä oli sinä vuonna peräti 760 miljoonaa.
Teollisuuden edustajien kokouksessa saatiin esimerkki NMT-ryhmän innovatiivisten ajatusten vastaanotosta. Thomas Haug kertoo:
”Pidimme kokouksen telelaitoksen tiloissa Farstassa marraskuussa 1971. Nelisenkymmentä yritystä kaikkialta Pohjoismaista oli lähettänyt edustajansa paikalle, mutta meistä kokous oli silti fiasko. Heti kun pyysimme konkreettisempia vastauksia kysymyksiimme, kukaan ei halunnut sanoa mitään.”
”Tajusimme syyn vasta jälkikäteen. He olivat kilpailijoita eikä kukaan halunnut toisten kuullen kertoa tarkkoja tietoja, jotta toiset eivät turhaan saisi johtolankoja. Ymmärsimme, että meidän täytyi muuttaa taktiikkaa, ja sen jälkeen tapasimme yrityksiä yksi kerrallaan. Kokouksia kertyi hirmuinen määrä ja niissä oli pitkälti kyse luottamuksen rakentamisesta. Oli tärkeää, että kaikki tietäisivät ja luottaisivat siihen, ettei ketään suosittaisi kansallismielisistä syistä”, Thomas Haug sanoo.
Alusta lähtien tehtiin myös selväksi, ettei toimintaa rajoittavia patentteja haettaisi. Päinvastoin kaiken piti olla avointa ja vapaata, toisten telehallitusten ja teollisuusyritysten käytettävissä ja kehitettävissä. Operaattorit saivat siis vapaat kädet luoda matkapuhelinratkaisuja NMT:n ainesosilla minnepäin tahansa maailmaa.
”Sekin oli tärkeää”, Thomas Haug sanoo, ”ettemme koskaan nähneet matkapuhelinta bisnes-eliitille ja playboylle tarkoitettuna luksuskapineena. Ehkä siitä ei koskaan tulisi jokaisen ihmisen juttua, mutta ainakin siitä olisi valtavaa hyötyä suurelle joukolle liikemiehiä, käsityöläisiä ja ihmisiä, jotka joutuivat matkustamaan työssään.”
Jos nostaa hiukan katsetta, tämän voitokkaan kaavan pohjoismainen ulottuvuus näkyy erityisen selvästi. Saatavuus, läpinäkyvyys, jokamiehenoikeus, julkisuusperiaate, avoin lähdekoodi ilmentävät pohjoismaista näkemystä. Jos tieto on kaikkien saatavilla, kaikki voivat osallistua ja käyttää tulosta sekä paljastaa virheet ja esittää parannuksia.
Suuressa osassa maailmaa on vallalla päinvastainen näkemys. Tietoa jaetaan vain maksua vastaan.
Pohjoismaisella avoimuus-ideologialla oli myöhemmin, 1980-luvulla, odottamattomia vaikutuksia, kun osa teleliikennetoimijoista väitti keksineensä NMT-ratkaisut toiseen kertaan. Teleliikennelegenda Östen Mäkitalo:
”Esimerkiksi Motorola väitti omaavansa patentit NMT:ssä jo oleville toiminnoille. Jouduimme kaivamaan arkistojamme pystyäksemme osoittamaan, että Motorolan väittämät patentit olivat olleet jo käytössä tai ne oli kuvattu julkisissa asiakirjoissa Ruotsissa jo kauan sitten.”
Ruotsin puolella Tornionjokilaaksossa Koutojärvellä varttunut Östen Mäkitalo valittiin v. 1968 Ruotsin telelaitoksen radio-osaston kehitysjaoston tutkimuspäälliköksi ja tuli virallisesti mukaan NMT-työhön v. 1974. Hän kertoo toisen esimerkin työn kannalta hedelmällisestä asenteesta:
”Telelaitoksen radio-osastolla johdon lähtökohtana oli uskoa ihmisiin. Pomoni [aiemmin mainittu] Carl-Gösta Åsdal selitti, että meidän pitäisi ajatella rohkeasti. Kerran hän sanoi minulle, että jos yli 30 % kokeiluistani onnistuisi, olisin asettanut riman liian alhaalle.”
Tämä voi tuntua yllättävältä, kun ajattelee pohjoismaisia telelaitoksia, jotka toimivat pitkään postilaitosten yhteydessä. Ne olivat valtionyhtiöitä, valtavat määrät työntekijöitä, hidasliikkeisiä viranomaisia, joita harvoin tai ei koskaan tule yhdistäneeksi moderniin johtajuuteen. Suomen Posti- ja lennätinlaitoksella oli 45 000 työntekijää 1970-luvulla. Kansalaisena ei saanut edes omistaa puhelinlaitetta vaan piti hakea lupa sen vuokraamiseen.
Pohjoismaiset telelaitokset kuitenkin kunnioittivat teknistä kehitystä. Pääjohtajan näkökulmasta oli tärkeää palkata organisaatioon nuoria ja innokkaita insinöörejä, jotka saivat visioida tulevaisuutta ja ottaa hieman vapauksia.
Varmasti siitäkin oli NMT-ryhmälle hyötyä, että pohjoismaiset yhteistyötavoitteet olivat poliittisesti huipussaan 1960-luvulla. Huhtikuussa 1970 Pohjoismaat olivat vain päivien päässä sopimuksesta, Nordekista, joka olisi koskenut pitkälle menevää pohjoismaista talousyhteistyötä.
Thomas Haug on samalla vakuuttunut siitä, että NMT:n menestys johtui siitä, että televäki sai olla rauhassa poliitikoilta.
”Jos poliitikot alkavat kiinnostua teknisestä kehityksestä ja määrätä yksityiskohtia, useimmiten mennään vikaan. Pohjoismaissa poliitikot esimerkiksi sekaantuivat tietoverkkoasioihin, ja siinä kävi niin kuin kävi, pohjoismaiset yhtiöt epäonnistuivat täydellisesti amerikkalaisiin kilpailijoihin verrattuna. Mutta matkapuhelimia pidettiin vähäpätöisenä asiana, siksi saimme olla rauhassa. Säilytimme vapauden ratkaista ongelmat itse.”
