Uusi kaupungissa. Minna Haapaniemi on joulukuusta lähtien vastannut Herrforsin Alavieskan ja Ylivieskan asiakkaiden yhteydenottoihin.

Minna sähkömarkkinoiden asialla

Herrforsin pohjoisen alueen eli Ylivieskan ja Alavieskan sähköasiakkaita on palvellut uusi kasvo ja ääni viime aikoina. Kyseessä on Minna Haapaniemi, joka on joulukuusta lähtien työskennellyt asiakasneuvojana Tulolantiellä. Minna toimii myös alueen yritysasiakkaiden yhteyshenkilönä. Hän ei ole uusi tulokas pelkästään yhtiössä, vaan myös kaupungissa.

”Olen asunut koko ikäni Oulussa ennen tänne muuttoani. Vaikka viihdyn hyvin Ylivieskassa, kaipaan erityisesti yhtä asiaa – merta. Oulussa käydessäni teen pitkiä kävelylenkkejä meren äärellä koirani, kolmevuotiaan Pyry-terrierin kanssa”, Minna Haapaniemi kertoo.

Vastikään kaupunkiin muuttaneena hän arvostaa työkavereitaan sekä työpaikkansa hyvää ilmapiiriä.

”Pelaamme sulkapalloa tiistaisin ja suunnittelemme keilailuillan järjestämistä kerran kuussa. Olen aloittelija molemmissa lajeissa, mutta mukava yhdessä oleminen on tärkeintä.”

Päivittäiset asiakasyhteydenotot koskevat usein muuttoilmoituksia ja tarjouskyselyjä. Ja Minna osaa asiansa. Tradenomitutkinnon jälkeen hän on perehtynyt energia-alaan ja
sähkömarkkinoihin toisen energia-alan yrityksen palveluksessa.

Tällä hetkellä Minna saakin paljon sähkön hintaan liittyviä kysymyksiä.

”Tällä hetkellä asiakkaat, jotka ovat noin kaksi vuotta sitten solmineet alhaisen markkinahinnan aikaan edullisen määräaikaisen ja kiinteähintaisen sähkösopimuksen, ihmettelevät nyt sopimuksen päättyessä, miten sähkön hinta voi uudella sopimuksella olla huomattavasti kalliimpi.”

Markkina onkin elänyt viimeisen kahden vuoden aikana paljon ja siksi sähkömarkkinat ovatkin Minnan mielestä erityisen mielenkiintoiset, koska markkinoihin vaikuttavat todella monet tekijät.

”Sähkön markkinahinta nousee ja laskee muun muassa sään ja vallitsevan vesitilanteen mukaan, sähkön kysynnän ja tarjonnan sekä poliittisten päätösten ja markkinoiden odotusten perusteella. Esimerkiksi todella kuivat tai sateiset kesät, ydinvoimaloiden vuosihuollot ja päästöoikeuksien hinnat vaikuttavat sähkön hintaan. Lisäksi Suomi on sähköstä erittäin tuontiriippuvainen etenkin talvikuukausina. Sähköä joudutaan tuomaan naapurimaista eniten kovina pakkaspäivinä, joka osaltaan nostaa sähkön hintaa talvisin.”

Tulevaisuus energia-alalla näyttää uuden herrforsilaisen silmissä valoisalta.

”Herrforsin ja energia-alan etuna on jatkuva kehittyminen, ja uskonkin, että energia-ala ja yhtiömme tulee tarjoamaan jatkossakin lisää uusia, mielenkiintoisia tehtäviä”, Haapaniemi kertoo.

TEKSTI: Johan Svenlin