Alisa Forslund, 24, kasvoi Oravaisissa ja asuu nykyään Vaasassa. Hänen elämänsä ei ole kulkenut tavallisen kaavan mukaan. Kun 15-vuotiaana voittaa suuren kansainvälisen mallikilpailun New Yorkin metropolissa ja mallinura etenee muun muassa Elite-mallitoimistoon asti, tulevaisuus näyttää hyvin erilaiselta kuin tavallisen teinin. Se kuulostaa pikemminkin elokuvalta.
Miten Alisa ylipäätään kiinnostui mallin työstä? Kysytään sitä äidiltä, Jaana Forslundilta.
”Alisa oli harrastanut koko ikänsä telinevoimistelua. Häntä valmennettiin jopa nuorten olympialaisiin, mutta hänen pituutensa asetti rajoja.”
Voimistelun jälkeen syntyi tyhjiö. Jotain piti keksiä tilalle.
Asiaan vaikutti myös se, että Alisa sai koulussa negatiivisia kommentteja pituudestaan ja ulkonäöstään.
Äiti mietti, miten Alisan itsetuntoa voisi nostaa. Hän ajatteli, että mallintyöt harrastusmielessä voisivat tehdä tytölle hyvää. Monet ihmiset myös ilmaisivat, kuinka kaunis hän oli ja että hänessä voisi olla ainesta malliksi.
Äiti ja tytär ottivat yhteyttä seinäjokelaiseen Pariss Models -mallitoimistoon, jonka omistaja, Liisa Kangas, huomasi oitis Alisan skandinaavisen ylvään kauneuden sekä yhteistyökykyisen ja määrätietoisen luonteen. Eipä aikaakaan, kun Alisa oli mallikurssilla. Hän tutustui catwalkin saloihin, meikkeihin ja kampauksiin. Alisan lenkkitossut vaihtuivat korkokenkiin.
”En ollut koskaan kävellyt askeltakaan korkokengissä, mutta se tuntui heti luontevalta ja ihanalta. Aloinkin käyttää niitä melkein joka paikassa – ulkona ja jopa koulussa”, Alisa nauraa.
Suoritettuaan keväällä 2014 mallikurssin Alisa voitti ensi töikseen Suomen mannekiinikilpailun. Sen jälkeen Liisa Kangas ehdotti vähän suuremman kaliiperin mittelöä, nimittäin IMTA:n (International Modeling and Talent Association) järjestämää mallikilpailua. Eikä paikkakaan ollut pienimmästä päästä. Se oli nimittäin New York.
”Ensin sanoimme äidin kanssa Liisalle, etteivät meidän rahkeemme riitä sinne asti. Mutta jotenkin Liisa ylipuhui meidät”, Alisa kertoo.
”Ja niin me sitten lensimme heinäkuussa Nykiin äidin ja isän kanssa. Otimme matkan vain eräänlaisena seikkailuna. En tiennyt silloin mallin ammatista mitään. En myöskään tajunnut, miten järjettömän suuresta kilpailusta oli kyse.”
”Meillä ei ollut mitään paineita tai odotuksia. Halusimme New Yorkiin, se oli ollut unelmamme jo pitkään”, Jaana kertoo.
Kuhina alkoi jo New Yorkin lentokentällä. Vastaantulevat ihmiset halusivat nimikirjoituksia ja selfieitä yhdessä Alisan kanssa. He luulivat hänen olevan joku kuuluisa henkilö.
”Oli se aika ihmeellistä. Alisalle sanottiin, että ’sinähän olet varmaan televisiosta tuttu’ ja että ’sinusta tulee seuraava huippumalli’, America’s Next Top Model. Sama jatkui kaupungin kaduilla, hotellin hississä ja vähän joka puolella. Ehkä tytöstä huokui karisma jo siinä vaiheessa”, toteaa äiti.
”Olin ällistynyt”, Alisa sanoo. ”Mietin, miksi kaikki tulivat puhumaan minulle. Enhän ole millään lailla erityinen ihminen.”
Alisa oli kilpailusarjansa nuorin ja pisin, 185 cm. Samassa sarjassa oli satoja osallistujia kaikkialta maailmasta. Kilpailussa oli bikini-, farkku- ja iltapukukierrokset. Mittelö kesti yhteensä viisi päivää.
Yleisössä Jaana-äiti ja isä, Tom Forslund, olivat kuin tulisilla hiilillä. Alisa oli tottunut kilpailemaan urheilutaustansa ansiosta. Se ehkä auttoi tässäkin, sillä jännitys ei näkynyt hänestä.
Mutta kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää.
”Kun lavalla oli enää kymmenen osallistujaa jäljellä, ajattelin, että kohta nimeni sanotaan ja tipun kilpailusta pois. Sitten kun meitä oli enää kolme, kummastelin, ettei nimeäni vielä kuulunut. Kun minut sitten nimitettiin voittajaksi, olin vähällä pyörtyä. Se oli kyllä kaikkien aikojen shokki”, Alisa muistelee.
Pohjalaistyttönä hän piti jalat maassa, ei hyppinyt kattoon eikä päästellyt riemunkiljahduksia.
”Monet ihmettelivät, miten voin näyttää niin rauhalliselta? Enkö nauttinut voitostani?”
”Olimme Tomin kanssa tietenkin tosi ylpeitä tytöstämme. Minulta valuivat siinä kohtaa onnenkyyneleet”, Jaana tunnustaa.
Kilpailun jälkeen kaikki kisassa olleet mallitoimistot halusivat tavata Alisan ja jutella hänen kanssaan mahdollisesta yhteistyöstä. Alisa solmi ensimmäisen mallisopimuksensa Supreme-mallitoimiston kanssa. Samalla hän sai mallimaailmasta ensimmäisen oppitunnin.
”Minulle sanottiin, että minun piti laihduttaa. Muuten en saisi heiltä töitä”, Alisa selittää. ”Painoin silloin 62 kg. Vaikka pudotin myöhemmin Suomessa painoa enemmänkin kuin mallitoimisto halusi, se ei siltikään riittänyt heille.”
”En saanut syömishäiriötä, mutta dieetillä oleminen vaikutti omaan kehonkuvaani. Aloin paastoamaan. Paaston loputtua olin nääntymäisilläni ja söin enemmän kuin tavallisesti. Painoni heittelehti tuollaisessa kierteessä seitsemän vuotta.”
Alisa näki usein unia ”kielletyistä” ruoista.
”Heräsin hiestä märkänä ja ajattelin, että huh, onneksi en oikeasti ahminut kyseisiä ruokia.”
Paino ei kuitenkaan ollut ainoa asia, jota mallitoimisto kommentoi; Alisan täytyi myös päästä eroon lihaksista. Ja niitähän Alisalla luonnollisesti oli. Ilman lihaksia telinevoimistelusta ei olisi tullut mitään. Alisa sai kuulemma enää vain kävellä ja hiukan juosta.
”Pyöräilykin oli kiellettyä”, hän kertoo. ”Kuntosalilla sain tehdä liikkeitä pelkästään ilman painoja. Nyrkkeilysäkkiäkään en saanut lyödä montaa kertaa. Siitähän olisi voinut tulla muskeleita.”
Alisalla oli henkilökohtainen valmentaja ja kuusi kertaa viikossa 1,5 tunnin treenit.
”Söin kolme kertaa päivässä ja yhteensä vain alle tuhat kilokaloria. Perunaa ja leipää en saanut laittaa suuhuni. Se oli kyllä rankkaa. Tunsin oloni usein heikoksi”, Alisa muistelee.
Kesti vuosi, ennen kuin Alisan lihakset katosivat.
”Näin, että Alisalla oli vaikeaa ruoan ja syömisen kanssa, ja yritin tietenkin huolehtia siitä, että hän syö ja nukkuu kunnolla. Mallimaailmassahan on semmoinen sanonta, että kaksi omenaa päivässä riittää”, äiti kertoo.
Äiti sanoi monesti tyttärelleen, että jos mallintyöt tuntuvat pahalta, hänen pitäisi heti lopettaa.
