Vety on yksinkertaisin, kevyin, yleisin ja Big Bangin jälkeen universumin aikaisimmin muodostunut alkuaine. Se on kaksiatomisena kaasuna (H2) ilmakehässä harvinainen, mutta sitäkin yleisempi sidotussa muodossa vedessä eli divetymonoksidissa (H2O).
Vetykaasu on energia-alalla nykyisin sekä rakastettu että kyseenalaistettu.
Poliitikot ilmaisevat rakkauttaan vetyyn 430 miljardilla eurolla, jolla EU on päättänyt tukea vetyhankkeita v. 2030 asti. Summa vastaa Suomen viittä vuosittaista valtion budjettia. Tämä suunnaton verorahamäärä löytänee vastaanottajansa seitsemässä vuodessa.
Myös Suomen hallitus, niin edellinen kuin nykyinenkin, syleilee vetyä. Vuonna 2020 perustettiin kansallinen vetyklusteri, jossa on syyskuuhun 2023 mennessä 82 jäsentä, monet kansainvälisesti toimivia suurkonserneja.
Huhtikuussa 2021 perustettiin erityinen Pohjolan Both2nia-vetyklusteri, jossa on tällä hetkellä 124 jäsentä, jopa lukuisien rannikkokuntien edustajia.
Keskeinen kysymys on, miten vety saadaan sinne, missä sitä käytetään. Lyhyen vastauksen mukaan se toimitetaan pohjoiseen Suomen ja Ruotsin terästeollisuudelle ja etelään Manner-Euroopalle. Tehokkaimmin se tapahtuu putkistojärjestelmän kautta.
Edellinen energiaministeri Mika Lintilä kuvaili houkuttelevaa tulevaisuudennäkymää: ”Pohjanlahden perukasta on tulossa jonkinlainen Persianlahti sillä tuulivoimalla, mitä sinne kaavaillaan.”
Vertailu Ruotsiin paljastaa samankaltaisuuksia ja eroja. Nykyisen vetyhypetyksen teollisuusaloitteen tekivät v. 2016 LKAB-kaivosyhtiö, Vattenfall-energiayhtiö – molemmat kokonaan valtion omistuksessa – ja SSAB-teräsyhtiö, Suomen ja Ruotsin valtiot osaomistajina.
Nämä kolme yritystä lanseerasivat HYBRIT-käsitteen (Hydrogen Breakthrough Ironmaking Technology), jonka tarkoituksena on kehittää ja teollistaa menetelmä teräksen valmistukseen ilman hiiltä. Tämä vähentäisi merkittävästi terästeollisuuden hiilidioksidipäästöjä.
Lyhyesti sanottuna vety voi korvata hiilen ja koksin, joita on perinteisesti käytetty pelkistykseen eli hapen irrottamiseen rautamalmista. Jäännöstuotteena syntyy hiilidioksidin sijaan vettä.
Menetelmä on tunnettu, mutta teollisuusyritykset pyrkivät nyt ensimmäistä kertaa hyödyntämään prosessia suuressa mittakaavassa. Niiden tavoitteena on koko toiminnan muuttaminen ja ”vihreän teräksen” tuottaminen.
Muutkin ovat tarttuneet ideaan. Vuonna 2020 perustetun, pääomasijoittajien ohjaaman H2GS-yrityksen (H2 Green Steel) ja HYBRIT-yritysten välillä on näkynyt jopa vihamielisyyttä, sillä molemmat kilpailevat tietyssä määrin malmiesiintymistä, sähkön saatavuudesta ja muustakin.
Myös Ruotsin entinen ja nykyinen hallitus on puhunut näiden hankkeiden puolesta. Kun Ruotsin EU-puheenjohtajuus alkoi v. 2023, EU:n arvohenkilöt kutsuttiin tutustumaan LKAB:n kaivokseen Kiirunaan.
Myös yksityiset varat ovat alkaneet virrata yhä suuremmassa mittakaavassa vetyhankkeisiin. Suomessa Herlinin suku on mm. päämies Antin välityksellä ilmaissut tukensa vihreää siirtymää edistäville hankkeille. Ilkka-veli on mukana useita vetypohjaisia tehtaita Suomeen suunnittelevan Ren-Gas-yrityksen toiminnassa.
Ruotsissa paljastettiin vastikään, että mm. Wallenbergin ja Stenbeckin klassiset rahasuvut ovat muiden sijoittajien joukossa sijoittaneet 18 miljardia kruunua (noin 1,5 miljardia euroa) H2GS-yritykseen, joka on luvannut käynnistää vihreän teräksen tuotannon Bodenissa jo v. 2025 lopulla.
Myös useat suuret eläkerahastot osallistuvat H2GS-hankkeiden rahoitukseen, niiden joukossa Yhdysvaltain entisen varapresidentti Al Goren Just Climate -sijoitusyhtiö.
Suomessa Fortumin ja Nesteen kaltaiset suuryritykset ovat julkistaneet merkittäviä vetysuunnitelmia. Suomen ensimmäisen vihreän vedyn tuotantolaitoksen peruskivi muurattiin P2X-yrityksen johdolla Harjavallassa tämän vuoden alussa.
Lähiseudulla (Kokkolassa) Flexens-yritys on esitellyt suunnitelman 300 megawatin vedyntuotantolaitoksesta. Yrityksellä on ahvenanmaalaiset juuret, mutta nykyisin sen suurin omistaja on ranskalainen Lhyfe.
SSAB:n Raahen terästehtaalla on selkeästi suurin potentiaali vähentää Suomessa kasvihuonekaasupäästöjä, sillä tehdas aiheuttaa tällä hetkellä 7 % maan päästöistä. Tavoitteena on muuttaa osa teräksen tuotannosta päästöttömäksi v. 2026 mennessä.
Suomen ja Ruotsin välinen selkeä ero näkyy julkisessa keskustelussa. Ruotsin akateemisessa maailmassa ja tiedotusvälineissä kyseenalaistetaan laajasti vedyn avainrooli vihreässä siirtymässä.
Kritiikin mukaan ongelma juontaa juurensa itse prosessiin, jossa vetyä on tarkoitus tuottaa päästöttömästi veden elektrolyysilla, mikä vaatii valtavan määrän sähköä – HYBRIT:ille vuodessa 70 TWh ja H2GS:lle 12 TWh. 82 TWh on täsmälleen se sähkön määrä, jonka koko Suomi kulutti v. 2022.
Epäilykset koskevat juuri tätä mahdollisuutta lyhyessä ajassa käynnistää suunnattomien sähkömäärien uusi tuotanto niin halpaan hintaan, että taloudellinen tulos on viime kädessä positiivinen.
Tähän liittyy myös epäilys siitä, ehtiikö uuden sähkön siirtämiseen tarkoitettu sähköjärjestelmä – linjojen ja infrastruktuurin rakentamista unohtamatta – kehittyä vaadittavaan tahtiin. Ruotsin lupaprosessit ovat Euroopan hitaimmat.
Kritiikkiä kohdistuu myös liian huonoon hyötysuhteeseen, jos vety käytetään energian varastointiin ja myöhemmin muutetaan takaisin sähköksi.
Baltian maiden läpi ja meren yli Inkooseen kulkeva putki on jo paikallaan ja liitettynä Suomen maakaasuverkkoon. Tässä putki on merkitty suunniteltujen vetyputkistojen mahdolliseen liitäntäpaikkaan. Maakaasu on tässä yhteydessä helposti vaihdettavissa vetykaasuun.
Suunnitelluista merituulivoimapuistoista ei ole täydellistä ja päivitettyä luetteloa. Nämä merkityt merituulivoimapuistot perustuvat eri lähteisiin. Kaikkia tuulivoimasuunnitelmia ei toteuteta, kun taas uusia todennäköisesti ilmestyy.
Mitä se tarkoittaa Pohjanmaalle, jos suunnitelmat laajamittaisesta tuulivoimatuotannosta ja vedyntuotannosta muuttuvat todeksi?
Se vaatii ennennäkemätöntä tuulivoiman rakentamista sekä maalla että merellä. Suunnitteilla olevat merituulivoimapuistot ovat usein sitä kokoluokkaa, että ne ylittävät sähkömäärältään Olkiluoto 3:n.
Tällaisten sähkömäärien liittäminen Suomen sähköverkkoon on tuskin mahdollista, sillä verkkoa ei ole mahdollista mitoittaa niin suureksi. Ainoa järkevä tapa kuljettaa tätä energiamäärää on kaasuna.
Se edellyttää omaa vetyinfrastruktuuria; putkistojärjestelmää, jossa vety kuljetetaan suuren paineen alaisena. Suomen ja Ruotsin infrastruktuuriyhtiöiden toimitusjohtajat kertovat asiasta tämän julkaisun sivuilla 4–5.
Vielä ei ole selvitetty, miten hyvin nämä hankkeet ottavat ympäristönäkökohdat huomioon. Itämerta ja Pohjanlahtea kuvaillaan erityisen herkiksi, ja vaikka pelkästään osa lukuisista merituulivoimasuunnitelmista toteutuisi, meriympäristö muuttuisi oleellisesti.
Voidaan myös mainita, että Ruotsin merenkulkulaitos on nostanut esiin vaikeudet talvisaikaan, kun laivaliikenne on riippuvainen jäänmurtajista. Viranomaisen tilaama analyysi osoittaa, että vuosien varrella jäänmurtajaliikenne on jäätilanteen takia kulkenut pitkälti juuri niiden alueiden läpi, joille suunnitellaan Pohjanlahden tuulipuistoja.
Lisäksi on epäselvää, onko jättihankkeille ylipäätään saatavilla osaamista ja työvoimaa. Ihmisten taipumus jättää suurkaupungit pohjoisten työpaikkojen takia on rajallinen.
Keskustelua voidaan myös jo nyt käydä siitä, että suuri määrä tuotetusta sähköstä ja vedystä on tarkoitettu käyttäjille etelämpänä Euroopassa, mikä tarkoittaa mahdollisten voittojen päätymistä tuotantoalueen ulkopuolelle.
