Jarkko Jussila, maailmanmestari ja onnellinen kahden lapsen isä.
Jan Sandvik

Onnellinen maailmanmestari

Jarkko Jussilan ensimmäinen treenipaikka oli laihialaisen navetan nurkkaus. Jussila on uskomattomalla tahdonvoimalla ja kivenkovalla harjoittelulla saavuttanut kolme maailmanmestaruutta ja yhdeksän Suomen mestaruutta. Maailmantähden suurin voitto on kuitenkin ollut kauniin Hannan tapaaminen Wasalandiassa.

“Usein menin vessojen jynssäämisen jälkeen suoraan treenaamaan. Elin täysin omassa kuplassani.”

 

Jarkko Jussila on otellut 26 vuoden aikana lähes 200 ottelua 54 maassa. Näin hän kuvailee yhtä otteluaan Zimbabwessa:

 

“Pukukoppiini kantautui korviahuumaava afrikkalainen rummutus ja torvien jylinä. Meteli kuului viereisestä valtavan kokoisesta ulkoilmastadionista, jossa tuhatpäinen yleisö odotti illan viimeistä potkunyrkkeilymatsia. Valmistauduin otteluun yksin, kuten aina. Kello oli yli puolenyön, ja aurinko oli jo kauan sitten laskenut mailleen. Vastustajani oli paikallinen suosikki Sharif Bukeny. Lähdin kävelemään keskittyneesti kohti stadionin kuumaa hornankattilaa. Päässäni kävi ajatus, olenko hullu? Matkustin maailman toiselle puolelle ypöyksin ”leijonan kitaan” ilman valmentajaa tai tukijoukkoja. No, Pohjanmaan verihän ei vapise, joten se siitä. Vastustajani venytteli kehässä kuin pantteri häkissään. Hän oli huippuunsa treenattu lihaskimppu, minua ehkä pari sarjaa isokokoisempi. Olimme molemmat käyneet punnituksessa, mutta eri aikaan. Painoin 65 kiloa. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä valittaa muutamien kilojen eroista, eikä purnaaminen kuulu muutenkaan luonteeseeni.

Sen sijaan jännitin, ehtisinkö paluulennolleni Suomeen. Koska kyseessä oli illan pääottelu, se oli sijoitettu mahdollisimman myöhäiseksi. Aamun paluulentooni ei ollut enää monta tuntia. Asiaa ei helpottanut se, että lentokentälle oli sadan kilometrin matka ja että järjestäjät olivat kaiken lisäksi kaavailleet kymmenen erän ottelua. Ei hemmetti, nyt siihen ei olisi aikaa! Vastustaja olisi tyrmättävä nopeasti. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Iskostin itselleni, että tyrmäämisen on onnistuttava – ja heti alkuerissä. And in the blue corner, all the way from Finland, Jarkkooo Jussilaaaa! Hetkeni oli tullut. Löin rintaani ja samalla huusin kuskilleni, että käynnistä auto! I come soon running and then we go to airport! Nyt ei ollut aikaa ottaa turpiin.

Vastustaja hyökkäsi ylimielisesti kotiyleisön kannustaessa hurmiossa sankariaan. Kävin siinä nyrkkien ja jalkojen tuulimyllyssä kaikki tunneskaalat läpi. Afrikkalaisen hurjat iskut tulivat solkenaan kohti. Tarkkailin häntä kylmähermoisesti väistellen, kun hän kulutti voimiaan nopeaa vauhtia kotiyleisön paineen alla. Kaksi ensimmäistä erää olivat tasaväkisiä, mutta sitten minulle alkoi tulla kiire. Pam, iskin kaverin tajuttomaksi kolmannen erän lopussa! Olin uusi mestari. Tv-kamerat piirittivät minut välittömästi, mutta kommentit saivat jäädä. I’m sorry, I have to run. My flight is waiting for me! sanoin ja juoksin käynnissä olleen auton takapenkille mestaruusvyö olalla. Vruum… Kuski kaahasi minut kentälle, ja ehdin koneeseen nipin napin. Olin varmaan huvittava näky lähtöselvityksessä: kasvoissani oli vuotava haava, silmäni oli musta ja paisuksissa, ja pipon alla suuri jääpussi kylmetti otsakuhmua. Koneessa tuli heti nukkumatti.”

 

Jarkko Jussila

Jarkko Jussila pitää kuntopotkunyrkkeilykursseja ympäri Pohjanmaata. Tässä hän seuraa oppilaiden harjoittelua Vöyrillä.
Kuva: Jan Sandvik

 

Vastuullinen nuori
Jarkko Jussila varttui laihialaisessa yrittäjäperheessä. Isä oli aiemmin asunut Vaasassa, ja äiti oli kotoisin Haminasta. Perheellä ei ollut sukua Pohjanmaalla.

”Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Meillä oli taloudellisesti aika tiukkaa”, Jarkko kertoo.

Perhe asui maatilalla, jossa oli paljon eläimiä. Jarkko oli villi lapsi, jonka oli vaikea noudattaa sääntöjä.

”Parasta oli se, että sain jo varhain oppia, että tulosta tulee vain työtä tekemällä. Pesin omat pyykkini jo seitsemänvuotiaana. Sain myös ottaa nuoresta pitäen vastuuta.”

Jarkko hoiti vanhimpana lapsena usein nuorempia sisaruksiaan.

”Jotkut ovat sanoneet, etten ehtinyt elää lapsuutta, mutta olen toista mieltä.”

Naapurinpojat harrastivat kartingia, joten Jarkolle jäi kaksi vaihtoehtoa: paini tai nyrkkeily. Hän kokeili molempia, mutta nyrkkeily vei voiton. Jarkko teki isän ja pikkuveljen kanssa oman treeninurkkauksen navettaan.

”Se oli alkeellinen, mutta nyrkkeilysäkki sai siellä kyytiä.”

Vanha sähköjohto sai toimia hyppynaruna.

”Harpoin kouluun talvisin umpihangessa, ja jos sain kyydin, pyysin nousta pois autosta ja juosta loppumatkan. En ollut niitä poikia, jotka haaveilivat moposta.”

Jarkko teki liikunnanopettajan kanssa sopimuksen: jos hänen nimensä näkyisi sanomalehdissä, hänen ei tarvitsisi osallistua liikuntatunneille. Ja niin kävikin. Jarkko sai vetää omia treeniohjelmiaan.

 

Siivoushommista suoraan treeneihin
Jarkko liittyi 12-vuotiaana Laihian Lujan painijaostoon. Jo 14-vuotiaana hän harrasti samanaikaisesti potkunyrkkeilyä Vaasan Budokanissa sekä nyrkkeilyä Power Team Boxingissa. Hän kehittyi nyrkkeilijänä nopeaa vauhtia.

”Aloin kilpailla maajoukkuetasolla ja menestyä. Minulla ei ollut ketään esikuvaa. Riitti, että lähipiiri kehui ja taputti olalle. Niinpä ilmoitin perheelleni ja suvulleni, että tämä poika ei yliopistoon lähde vaan keskittyy kamppailulajeihin.”

Jarkko teki treenien ohessa siivoojan töitä nyrkkeilysalia vastapäätä.

”Usein menin vessojen jynssäämisen jälkeen suoraan treenaamaan. Joskus tuli yövyttyäkin treenisalilla, josta menin suoraan siivoushommiin.”

Jarkko kisasi 17-vuotiaana ensimmäisessä potkunyrkkeilyottelussaan. Kyseessä oli Pohjoismaiden juniorimestaruuskisat, jotka Jarkko voitti. Hän pääsi alaikäisenä maajoukkueeseen.

”Sillä hetkellä sain nimeni esille. Lehdet kirjoittivat, että tästä pojasta kuultaisiin vielä.”

Jarkko suoritti lukionsa Laihialla hyvin arvosanoin ja mietti poliisin uraa. Hän kuitenkin löysi itsensä Raumalta merikapteenilinjalta.