“Jokin naksahti päässäni. Eläisinkö kuin piiskattu ravihevonen elämäni loppuun asti?”
Tragedia
Jarkkoa ja hänen perhettään kohtasi käänteentekevä tragedia Jarkon ollessa 20-vuotias: hänen rakas Matti-veljensä kuoli liikenneonnettomuudessa.
“Matti oli minulle kaikista läheisin ihminen, aisaparini. Hänen autonsa syttyi palamaan eikä häntä saatu irrotettua autosta ajoissa. Palokunnan ja ambulanssin tullessa paikalle oli jo liian myöhäistä”, Jarkko kertoo.
Matti oli aina kannustanut Jarkkoa kaikista eniten. Hän oli videoinut kaikki Jarkon ottelut ja kulkenut mukana ottelumatkoilla.
”Minulla oli ottelu veljen kuoleman jälkeisenä päivänä Turussa, ja päätin otella sen. Se oli elämäni kovin matsi. Näin jälkikäteen ajateltuna oli ihme, että pystyin siihen. Vielä suurempi juttu oli se, että voitin.”
Jarkko omisti voiton Matin muistolle. Hän keskeytti merikapteeniopinnot veljensä kuoleman jälkeen, ja treenit ja ottelut auttoivat häntä purkamaan tuskaa ja surua.
”Myöhemmin, käsiteltyäni veljeni kuoleman, osasin antaa arvoa elämälle eri näkökulmasta ja pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Kamppailulajeista tuli vieläkin suuremmin sykkivä intohimo.”
Ottelut eivät kuitenkaan liiemmin tarjonneet elantoa. Jarkko teki treenien ohessa työtä portsarina, siivoojana ja grilliyrittäjänä.
”Innostuin myös remppaamaan asuntoja. Ostin paremmat päivänsä nähneen asunnon, jota aloin kunnostaa. Sen jälkeen myin sen. Pian ostin toisen asunnon ja toistin kuvion. Tästä heräsi kiinnostukseni kiinteistöbisnekseen.”
Muutakin kuin näkkileipää
Vaasassa ei ollut Jarkon armeijan jälkeen enää potkunyrkkeilyseuraa, joten Jarkko ryhtyi itse vetämään halukkaille treenejä. Kohta seura olikin Suomen parhaita. Jarkko ryhtyi myös järjestelemään itselleen matseja ulkomaille. Hän imi teoriatietoja itseensä kuin sieni ja luki kirjaston kaikki aiheeseen liittyvät kirjat. Reppuun mahtui teoksia niin psykologisesta valmennuksesta kuin ravinnostakin. Koko elämä rakentui nyrkkeilyn ympärille, ja Jarkko eli täysin omassa kuplassaan.
”Kävin vuosittain Suomen potkunyrkkeilyliiton järjestämissä EM- ja MM-turnauksissa, mutta lopetin, kun halusin ammattilaiseksi. Tavoitteenani oli otella 20–30 matsia vuodessa, ja halusin myös tienata otteluista.”
Joskus Jarkko kävi euroopanmestaruuskisoissa “harjoittelemassa”, kun taas muut ottelivat tosissaan.
”Totuus on se, että jos haluaa takoa nyrkkejä suomiverkkarit päällä, saa tyytyä näkkileipään. Mutta jos lentää vaikkapa Meksikoon ottelemaan itse järjestämissään matseissa omilla verkkareillaan, saa jo hiukan leveämpää leipää. Tämä onnistuu, jos on tarpeeksi kontakteja ja rohkeutta”, Jarkko sanoo.
Langat omissa käsissä
Jarkko sopi itse otteluista promoottoreiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Hänen mukaansa kamppailuväki on luotettavaa ja reilua porukkaa.
”Loin valtavan verkoston matkustaessani huimaa tahtia ympäri maailmaa. Tein niin sihteerin, promoottorin, managerin, urheilijan kuin matkanjärjestäjänkin työt.”
Jarkko kertoo kuitenkin ymmärtävänsä, mikseivät useimmat tee kuten hän. Monesti oli mentävä läpi harmaan kiven.
”Minulla on ollut aina kova tarve saada pitää kaikki langat omissa käsissäni. Polkuni on ollut kivinen ja mutkikas, mutta hyvin antoisa. Siinä on vaadittu taitoa, tuuria, päättäväisyyttä sekä suhteita, periksiantamattomuutta, terveyttä, järkeä ja fysiikkaa. Yhdenkin palasen puuttuessa homma olisi voinut päättyä sekunneissa.”
Ammattiurheilijan arki on äärimmäistä. Jarkko on kuitenkin säästynyt vakavammilta loukkaantumisilta, vaikka hänen nenänsä onkin murtunut muutaman kerran.
”Vietin hyvin askeettista elämää 20 vuotta. En seurannut tv-ohjelmia eikä minulla ollut minkäänlaista sosiaalista elämää. Majapaikan puuttuessa nukuin joskus pommisuojassa.”
Nyrkkeilijöiden ympärillä pyörii paljon kauniita naisia, mutta Jarkolla ei ollut heille aikaa.
”En voinut edes kahvilla käydä, sillä se olisi sotkenut aikatauluni.”
45-vuotias urheilulaji
Kickboxing eli potkunyrkkeily sai alkunsa 1970-luvulla, kun USA:ssa järjestettiin kilpailuja maan parhaiden karatekoiden ja yhden seuran parhaiden nyrkkeilijöiden kesken. Ottelut käytiin nyrkkeilykehässä, ja ottelijat saivat käyttää oman urheilulajinsa tekniikoita. Nyrkkeilijät voittivat tyrmäyksellä kaikki ottelunsa. Siitä syntyi ajatus nyrkkeilyn käsitekniikan ja karaten jalkatekniikan yhdistämisestä uudeksi lajiksi, jolle annettiin ensin nimeksi Full Contact Karate, sittemmin kickboxing, potkunyrkkeily. Professional Karate Association järjesti ensimmäiset maailmanmestaruuskisat v. 1974.
Suomeen potkunyrkkeilyn toi Auvo Niiniketo 1980-luvun alussa. Suomen Potkunyrkkeilyliitto perustettiin v. 1994. Suomalaiset ovat voittaneet lajissa useita EM- ja MM-mitaleita.
Potkunyrkkeilyä voidaan otella useilla erilaisilla säännöillä, esim. Full Contact, Low Kick, Semi Contact, Light Contact ja K1. Suomessa käydään eniten Full Contact -kisoja, joissa tyrmäys on sallittu.
Amatööripotkunyrkkeilyssä ottelut kestävät joko 3 x 2 minuuttia tai 5 x 2 minuuttia. Ammattilaisottelu voi kestää jopa 12 x 2 min. K1:ssä erät ovat 3 x 3 min. tai 5 x 3 min.
Naiset ja miehet kilpailevat potkunyrkkeilyssä samoilla säännöillä. Monissa kerhoissa on naisille oma harjoitusryhmä, mutta lajissa pidemmälle edistyneet naiset harjoittelevat usein miesten kanssa.
Potkunyrkkeilijöiden taso näkyy vyön väristä. Mitä tummempi väri, sitä korkeampi taso, aloittelijoiden valkoisesta vyöstä ylimmän tason mustiin vöihin.
Potkunyrkkeily on fyysisesti monipuolinen laji, ja sitä voi harrastaa kilpailemattakin. Lajia voi harrastaa kunnon kohottamiseksi, koordinaatiokyvyn parantamiseksi, itsepuolustuskyvyn rakentamiseksi sekä mukavana vapaa-ajan harrastuksena.
