Gustaf Mauritz Armfelt – kaksi kertaa valittu ja suljettu Ruotsin akatemiasta
Sisarusparvi seisoo isän arkun äärellä. Christina on vanhin, 8 vuotta, vieressä ovat Clara, Anna ja Elisabet, 4, 3 ja 2 vuotta ja äidin sylissä juuri vuoden täyttänyt Lovisa. Sisarussarjaan kuuluu myös veli, Carl Christian, 5 vuotta. Eletään heinäkuun loppua v. 1791, ja paikka on Castinin talo (vanhassa) Vaasassa.
Vainaja on Petter Elias Böcker, 59 vuotta. Hän oli 14 vuotta aiemmin muuttanut Vaasaan Ruotsista ryhtyäkseen Pohjanmaan salpietarikeittimön ylijohtajaksi. Anna-vaimo, syntyään Castin, oli juuri täyttänyt 30 ja oli siis miestään 29 vuotta nuorempi. He ehtivät olla naimisissa vajaat 10 vuotta, ja Annan kysymys kuului, mitä hänen ja lasten tulevaisuus nyt pitäisi sisällään.
Perhe kuului Vaasan varakkaimpiin. Petter Böcker oli johtajakaudellaan ehtinyt saada komean Åminneborgin kartanon rakennustyöt melkein valmiiksi Maalahdessa, salpietaritoiminnan keskuksessa. Vaasan talo oli päätynyt perheen omistukseen Annan isältä Paul Castinilta. Nauvolainen Paul Castin oli v. 1763 tullut Vaasaan lääninsihteeriksi, siis maaherran kanslian päälliköksi.
Paul Castin oli muutamaa vuotta aiemmin solminut avioliiton Eva Hastin, Pohjanmaan lääninvälskäri Herman Henrik Hastin tyttären, kanssa. Anna, siis myöhemmin rouva Böcker, oli ensimmäinen Paulin ja Evan lapsikatraasta. Kun Eva kuoli synnytettyään vielä kolme lasta, Paul Castin avioitui pian uudelleen pedersöreläisen papintyttären Clara Munseliuksen kanssa, ja he saivat viisi lasta. Paulin kuoltua Clara avioitui nopeasti vaasalaisen apteekkarin Joachim Kantzaun kanssa.
Sukulaisuussuhteiden selvittely näin tarkasti tuntuu ehkä liioittelulta, mutta 200 vuotta sitten perheen ja suvun rooli oli toinen kuin nykyään. Hyvät sukusiteet toivat turvaa, jos elämä koitteli. Kuolema oli aina läsnä. Monet lapset kuolivat varhain, nykyään arkisina pidetyt sairaudet veivät usein hautaan, monet naiset kuolivat synnytyksissä.
Oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että vastikään leskeksi jääneet alkoivat heti etsiä uutta kumppania elantonsa turvaamiseksi. Harvinaista kyllä, Anna Böcker ja lapset pystyivät perheen varojen turvin jäämään taloonsa. Ensimmäisenä kotoa muutti 10-vuotias Carl Christian, sillä Vähänkyrön kappalainen Gabriel Rein – 12 lapsen isä – otti Carl Christianin kasvattipojakseen v. 1796.
Carl Christian Böcker, tämän tarinan päähenkilö, sai ilmeisen hyvän kasvatti-isän. Vuonna 1801 Carl Christian lähetettiin 15-vuotiaana Turun Akatemiaan. Filosofian tutkintoon tähdänneet opinnot etenivät hyvin, kunnes Carl Christian sairastui vakavasti v. 1803 ja joutui keskeyttämään lukunsa.
Syynä oli, paljon myöhemmän muistokirjoituksen mukaan, raju vilustuminen, ”josta seurasi verensyöksyä ja monivuotista kärsimystä”, kunnes Carl Christian ”ihmeellistä kyllä” sai vaikean hermokuumeen jälkeen terveytensä takaisin ja pystyi seitsemän vuoden jälkeen, v. 1810, jatkamaan opintojaan.
Sillä aikaa oli käyty sota ja Suomesta oli tullut Aleksanteri I:n alainen suuriruhtinaskunta.
Carl Christian suoritti v. 1811 sekä kameraalitutkinnon että oikeustieteen tutkinnon ja sai työpaikan uuden hallituskonseljin talousosaston kopistina. Hallitus istui tuolloin Turussa, varmasti Carl Christian seurasi uteliaana Aleksanteri I:n ja Ruotsin uuden kruununprinssin Kaarle Juhanan historiallista tapaamista Turussa elokuussa 1812.
Miten sitten Carl Christian Böckerin äidille ja siskoille kävi? Neljä siskoista saavutti aikuisiän.
Vuonna 1799 Christina-isosisko, 16 v, avioitui 35-vuotiaan kapteenin ja Kuninkaallisen Miekkatähdistön ritarin Gustaf Adolf Hobinin kanssa. Hobin oli syntynyt Sulvalla v. 1764 ja omisti tuolloin Tainuksen ja Wuorusluoman yhdistetyn perintötilan Jurvan kappeliseurakunnassa. Omaisuus sisälsi paikkakunnan suurimman maatilan ja osuuden kahden, yhteensä yli 1000 tynnyrinalan suuruisen järven lohkomattomasta kuivatushankkeesta. Nuorikko muutti Tainukseen ja v. 1806 myös hänen äitinsä ja tuolloin vielä kotona asuneet siskot.
Heistä Clara avioitui 20-vuotiaana v. 1807 yhdeksäntoista vuotta vanhemman kaskislaisen kauppiaan, Jacob Erik Högmanin kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi leskenä kahden pikkulapsen kanssa Tainukseen.
Anna-sisko ei mennyt naimisiin. Hän asui Tainuksessa 35-vuotiaaksi, muutti sitten tuolloin Tohmajärvellä asuneen Elisabet-siskonsa luo ja sen jälkeen Outamon ratsutilalle Lohjalle, jossa hän ”demoisellena” (naimattomana aatelittomana naisena) työskenteli Kaskisissa syntyneen pikkuserkkunsa, tilanomistaja Herman Carlingin palveluksessa.
Elisabet-sisko avioitui 26-vuotiaana myös Kaskisissa syntyneen varatuomari Johan William Forsmanin kanssa, joka oli vain vuoden morsiantaan vanhempi. Puolisosta tulisi aikaa myöten senaattori, samoin kuin kahdesta pojasta, Vilhelmistä ja Paulista. He ovat kaikki sukua sille Georg Forsmanille, joka otti nimekseen Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja josta myös tuli senaattori.
Anna Böcker kuoli 53-vuotiaana keuhkopussintulehdukseen Tainuksessa v. 1814.
Nyt kun tämä on selvitetty, kertomus Carl Christian Böckeristä voi tosissaan alkaa. Tarina voisi alkaa vaikka siitä, kun hän tapasi Gustaf Mauritz Armfeltin Pietarissa v. 1813.
Armfeltin, tuolloin 56 v, uraan ei kukaan muu suomalainen ole yltänyt ennen eikä jälkeen. Kustaa III oli hukuttanut hänet titteleihin ja kunnianosoituksiin ja muun muassa nimittänyt hänet Kuninkaallisen Draama-teatterin ja Oopperan johtajaksi sekä Musikaalisen akatemian ja Ruotsin Akatemian jäseneksi, jossa hän oli 29-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin.
Kustaa III:n murhan jälkeen v. 1792 Armfelt tuomittiin kuolemaan juonittelusta kuningasta seurannutta holhoojahallitusta vastaan. Häneltä riisuttiin kaikki kunnianosoitukset ja hän lähti pakoon Kalugaan Venäjälle. Armfeltin kunnia palautettiin Kustaa IV:n noustua valtaistuimelle ja Armfelt valittiin uudelleen Ruotsin Akatemiaan, mutta v. 1811 hänet jälleen erotettiin, koska hän oli astunut Aleksanteri I:n palvelukseen vastalauseena Napoleonin kenraalin Bernadotten nimittämiselle Ruotsin kruununperilliseksi. Armfelt on näin ollen ainut, joka on kahteen kertaan sekä valittu Ruotsin Akatemiaan että suljettu siitä pois.
Tsaarin palveluksessa Armfeltista tuli tämän kenraaliadjutantti, Suomen Asiain Komitean puheenjohtaja, virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri ja Turun Keisarillisen Akatemian, aiemman Turun Akatemian, kansleri.
Carl Christian Böcker hakeutui Armfeltin puheille koska tähtäsi Finska Hushållningssällskapetin (Suomen Talousseuran) sihteerin virkaan. Talousseuran puheenjohtaja, talouden ja luonnonhistorian professori Johan Fredrik Wallenius oli kehottanut häntä siihen.
Suomen Talousseura oli perustettu 16 vuotta aiemmin, v. 1797, tarkoituksenaan ”tukea ja suunnata kansakunnassa heräävää taloudenpidon henkeä rahvaan parhaaksi edistymiseksi” – siis levittää koulutuksella, neuvonnalla ja erilaisilla aloitteilla uutta tietoa viljelymenetelmistä ja muista taloudellista toimeliaisuutta edistävistä asioista. Seura sai v. 1809 oikeuden kutsua itseään keisarilliseksi.
Carl Christian kirjoittaa asiasta äidilleen:
”Pietariin lähtiessäni olin surullinen, ettei Wallenius ehtinyt kirjoittaa hänen ylhäisyydelleen [Armfeltille], sillä hän sai tietää matkastani vasta muutamaa tuntia sitä ennen; olin kuitenkin päättänyt siitä huolimatta vierailla hänen ylhäisyytensä luona. Minulla oli siihen lisäksi syy, 12000 ruplaa, jotka minulla oli [kuriirina] mukanani hänelle. Kun sanoin nimeni ja aioin lisätä, mikä asemani oli, hän sanoi ’kyllä, tiedän teidät’. Hän puhui niitä näitä ja lisäsi, kun tein lähtöä: ’Kai te käytte tervehtimässä minua täälläolonne aikana, rakas Böcker.’”
Armfelt kutsui Carl Christianin luokseen pari päivää myöhemmin, johti keskustelun Talousseuran asioihin ja totesi, että uuden sihteerin pitäisi matkustaa eri puolilla Suomea oppiakseen tuntemaan taloudenpitoa eri paikkakunnilla. Carl Christian antoi ymmärtää, ettei hän varmaankaan saisi siihen tilaisuutta, sillä hänen täytyi ajatella uraansa Talousseuran ulkopuolella – selkokielellä siis, että hän katsoi sihteerinviran palkkion riittämättömäksi. Armfelt kysyi, olisiko Böcker halukas omistautumaan täysin Talousseuralle, jos hänelle taattaisiin palkka, johon hän voisi olla tyytyväinen tulevaisuutensa turvaksi.
Carl Christian vastasi myöntävästi ja sai jatkokysymyksen: ”Haluatteko omistaa elämänne ja sielunne Suomen taloudenpitoon ja tilastoihin?” Carl Christian selitti, että hän pitäisi itseään äärimmäisen onnekkaana, jos hän voisi elää pelkästään tieteelle. ”No, sitten järjestetään asia niin”, Armfelt totesi lopuksi.
Palkaksi tuli sihteerinpalkkion lisäksi 500 hopearuplaa vuodessa, ei ihan täysi professorin palkka. Armfelt lupasi järjestää asian paroni [Carl Erik] Mannerheimin kanssa, joka oli seurannut Walleniusta Talousseuran puheenjohtajana.
”Pidän tarkkaa maan tuntemusta senaatille niin tärkeänä, ettei uhraus siihen voi mitenkään olla liikaa”, Armfelt selitti sen mukaan, mitä Carl Christian kirjoitti äidilleen.
