Susien vastustajat puolestaan väittävät usein, että Suomessa on vain koirasusia. Niiden prosenttiosuus on kuitenkin osoittautunut pieneksi. En epäile, etteikö susipopulaatiossamme olisi pieni osuus koirageenejä ajalta, jolloin susi oli maastamme lähestulkoon kadonnut. Se ei kuitenkaan ole niin vakavaa kuin voisi luulla, koska nämä geenit katoavat populaatiosta muutaman sukupolven jälkeen.
Sekään ei ole totta, että vain koirasudet hakeutuisivat asutuksen luo. Susi on luonnostaan utelias ja nopeaoppinen. Jos ihminen ei pelota sitä pois, se alkaa aika pian etsiä ruokaa ihmisen luota. Sudella ei ole geneettistä ihmisen pelkoa. Historiallisista lähteistä voi nähdä, että tiiviistä vainosta huolimatta aina oli susia, jotka alkoivat hakeutua asutusten lähelle etsimään ruokaa.
Jos minä saisin määrätä, siirtäisin merimetson välittömästi metsästyslaissa ei-rauhoitettujen lintujen joukkoon ja merimetsoa saisi pyytää vapaasti pesimäajan ulkopuolella. Sudelle määräisin 250 suden enimmäisrajan Suomessa, sen ylityttyä susipopulaatiota saisi rajoittaa tarkasti säädellyllä metsästyksellä.
Kokemus osoittaa, että kun susipopulaation koko alkaa olla yli 250 yksilöä, maaseutuväestölle koituu niin vaikeita seurauksia, että ihmiset ottavat lain omiin käsiinsä. Valitettavasti viranomaisemme ja poliitikkomme ovat kansallisesti ja kansainvälisesti kietoutuneet niin moniin erilaisiin lakeihin ja sopimuksiin, ettei se tällä hetkellä ole käytännössä toteutettavissa.
Sudet ja merimetsot aiheuttavat suuria ristiriitoja myös tulevaisuudessa. Vaarana on, että useampiakin lajeja päätyy vähitellen samaan hankalaan tilanteeseen, kun poliitikot sotkeutuvat biologiaan ja kaikki katsovat olevansa asiantuntijoita.
