Maailman ensimmäisen ydinpolttoaineen loppusijoitustilan louhintatyöt edistyvät syvällä Olkiluodon peruskalliossa. Sinne rakennetaan 30 kilometrin pituinen tunnelijärjestelmä, jossa paksut kuparikuoriset kapselit ovat suojassa ulkoisilta vaaroilta samalla kun kallioseinämät vaimentavat kapseleiden radioaktiivisen sisällön kehittämää lämpöä. Posiva tekee työn kuluessa kokeita ja arvioi kykenevänsä aloittamaan radioaktiivisen ydinpolttoaineen loppusijoituksen vuonna 2024.
”Olemme louhineet Onkalon tiloja vuodesta 2004 ja päässeet nyt 430 metriin. Meillä on toimiva infrastruktuuri, ja jatkamme tunneleiden louhimista kapseleiden sijoituspaikoiksi”, kertoo Posivan geologi Juhani Norokallio, kun ajamme ajotunnelia alas Onkaloon.
Olemme pukeneet pakolliset varusteet, päästä varpaisiin, ja katsoneet turvallisuusfilmin ennen kuin asetumme Norokallion nelivetoiseen autoon. Pääsemme aina kymmenen metrin matkalla metrin syvemmälle. Jotta pääsemme 430 metrin syvyyteen, joudumme siis ajamaan lähes 4,5 kilometrin matkan.
Kello on 9 aamulla, ja luolassa on täysi työntouhu menossa.
”Joka päivä, seitsemänä päivänä viikossa, luola kasvaa vähä vähältä. Vuorokausi on jaettu eri työtehtäviin. Päiväaikaan rakennetaan infrastruktuuria, klo 17–21 tehdään räjäytyksiä ja sen jälkeen tuuletetaan tunti. Kuorma-auto toisensa perään ajaa louhittua materiaalia yön tunteina maanpinnalle”, Juhani Norokallio selittää.
Joka halkeama mitataan ja dokumentoidaan
Ohitamme matkalla alaspäin useita työporukoita, jotka neuvottelevat pysäköityjen työajoneuvojensa luona. Reitti on vähän liian kapea ohittamiseen, mutta tasaisin väliajoin on selkeästi merkittyjä paikkoja, joissa kaksi ajoneuvoa mahtuu kulkemaan toistensa ohitse.
Luolan pohjalla tuntuu heikko märän saven ja pakokaasun haju. Imuauton vaimea surina tunkeutuu tunneleista. Hetken etsimisen ja radiopuhelimilla viestittelyn jälkeen löydämme Henrik Wikin hiljattain räjäytetystä tunnelista. Katto on varmistettu, ja siihen on ruiskutettu kerros betonia, mutta seinämät ovat vielä karkeita ja teräväreunaisia. Wik seisoo nosturiauton korissa ja mittaa kallioseinämän halkeamia.
”Minä ja Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n kollegani kartoitamme tunneleiden kaikki pinnat. Olemme kiinnostuneita luonnollisista halkeamista ja niiden liittymisestä toisiinsa. Teemme myös havaintoja lukuisista muista kallioperän rakenteista ja tietenkin eri kivilajeista”, hän kertoo.
Runsaan 20 vuoden geologiuransa aikana hän on työskennellyt monissa jännittävissä paikoissa eri maissa.
”Työskentelen nyt kolmatta vuotta Onkalossa, ja minusta tämä on mielenkiintoinen hanke. Täällä yhdistyvät uusi tutkimus ja vakiintuneet työmenetelmät. Käytännössä ei ole kovin suurta eroa siinä, työskenteleekö 400 m maanpinnan alapuolella vai maan tasalla.”
Henrik Wik tekee Onkalon kartoitustyötä kahden GTK-kollegan kanssa, joten hän viettää Onkalossa keskimäärin viikon kuukaudessa. Osa työtehtävistä hoituu GTK:n toimistossa Kokkolassa, mutta geologin työtä tehdään pitkälti kentällä, myös muissa hankkeissa.
”Täällä Onkalossa työpäiväni noudattavat hyvin selkeitä rutiineja. Aloitan työt klo 7:ltä ja lopetan yleensä iltapäivällä hyvissä ajoin ennen räjäytystöiden alkua.”
Ammeessa välivarastossa
Ydinvoima herättää ihmisissä erilaisia tunteita, mutta siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että radioaktiivisia aineita on käsiteltävä hyvin huolellisesti. Aikaperspektiivi ulottuu monen vuosisadan päähän aineiden pitkän puoliintumisajan vuoksi. Henrik Wik pitää silti ydinvoimaa välttämättömänä energiapaletin osana.
”Yhteiskuntamme on riippuvainen luotettavasta sähkönsaannista, ja silloin ydinvoima on hiilen polttamista parempi vaihtoehto. Tuulivoima on hyvä mutta ei yllä lähellekään sitä tehoa, jota tarvitaan pitämään teollisuuden pyörät pyörimässä. Aurinkoenergiasta voi pitkällä aikavälillä kehittyä varteenotettava uusiutuva energianlähde, mutta vielä emme ole siinä”, Henrik Wik sanoo.
Ydinvoimaa on käytetty Suomessa sähköntuotantoon vuodesta 1977, jolloin Loviisa 1 otettiin käyttöön. Kaksi vuotta myöhemmin käynnistyi Rauman pohjoispuolella sijaitsevan Olkiluodon ensimmäinen reaktori. Loviisa 2 käynnistyi v. 1980 ja Olkiluoto 2 kaksi vuotta myöhemmin. Loviisan ydinjäte lähetettiin Venäjälle vuoteen 1994 saakka, mutta silloin astui voimaan uusi ydinenergialaki, joka kieltää ydinjätteen tuonnin ja viennin.
”Kaikki Olkiluodossa käytetty ydinpolttoaine säilytetään altaassa tuossa rakennuksessa”, sanoo Posivan tutkimus- ja kehityskoordinaattori Johanna Hansen ja osoittaa ulos ikkunasta.
Olemme siis nousseet maan pinnalle ja istumme Olkiluodon Vierailukeskuksen kokoushuoneessa.
Myös Loviisassa on allas ydinjätteen välivarastointia varten. Loviisan ja Olkiluodon neljän reaktorin tuottama 6000 tonnin erä käytettyä ydinpolttoainetta odottaa siis tällä hetkellä loppusijoitusta.
Henrik Wik huolehtii kallioperän luonnollisten halkeamien kartoituksesta tunneleissa, joihin ydinjäte aikanaan loppusijoitetaan.
”Teemme myös havaintoja lukuisista muista kallioperän rakenteista ja tietenkin eri kivilajeista.”
Ensimmäisenä maailmassa
Loppusijoituslaitoksia suunnitellaan ja rakennetaan tällä hetkellä usealla taholla maailmassa, mutta Posiva on Onkalollaan pisimmällä.
”Monet maat, etenkin Ruotsi, ovat erittäin kiinnostuneista hankkeestamme, ja teemme niiden kanssa tiivistä yhteistyötä. Olemme kansainvälisessä vertailussa etulinjassa ja voimme myydä osaamista, jota Posivalle on kertynyt yhdessä mm. GTK:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Säteilyturvakeskus STUKin kanssa.”
Onkalosta ei voi myydä varastotilaa muiden maiden ydinjätteen sijoittamiseen.
”Ei, lainsäädäntö kieltää meitä ottamasta vastaan muiden maiden ydinjätettä ja samoin lähettämästä omaamme muihin maihin.”
Maailmalla on esitetty teknisiä visioita, joiden mukaan käytettyä ydinpolttoainetta voidaan hyödyntää lähitulevaisuudessa, ja joissain maissa sitä prosessoidaan, jotta siitä saadaan enemmän energiaa. Miksi Suomi on päättänyt loppusijoittaa ydinjätteen?
”Käytämme suhteellisen pieniä määriä ydinpolttoainetta, ja siksi meille on helpointa loppusijoittaa ydinjäte kallioperään. Prosessoitukin ydinjäte on edelleen radioaktiivista ja vaatii myös turvallisen varastoinnin”, Johanna Hansen selittää.
Ensimmäiset kapselit siirretään suunnitelmien mukaan loppusijoitustunneleihin kuuden vuoden kuluttua, v. 2024. Kukin tunneli on 4 m korkea, 3,5 m leveä ja enintään 300 m pitkä. Tällaiseen tunneliin sijoitetaan 25 kapselia sopivin välimatkoin. Tähän saakka kertynyt ydinjäte vastaa 3000 kapselia.
”Arvioimme, että loppusijoitukseen siirretään keskimäärin 40 kapselia vuodessa. Näin ollen jatkamme vielä sata vuotta ennen kuin voimme sulkea tunnelit”, Johanna Hansen sanoo.
Suomen ydinjätteen loppusijoitukseen tarvitaan liki 3000 kapselia, joista kukin painaa 20 tonnia.
”Teemme vielä kokeita, joissa mm. mittaamme, miten paljon lämpöä suljetut kapselit luovuttavat ympärilleen”, sanoo Posivan tutkimus- ja kehityskoordinaattori Johanna Hansen.
