Tuonelan porteilla

Voisiko Levänluhta olla saivo, järvi joka on symboloinut verta ja elämää

Anna Wessman

Anna Wessman on vastikään nimitetty Bergenin yliopistomuseon rautakausiarkeologian apulaisprofessoriksi ja hän on vastaava tutkija Levänluhdan aineiston jatkoanalyyseissa hankkeessa, jonka on nyt saanut liki miljoonan euron rahoituksen.
Kuva: Karl Vilhjálmsson

 

Voidaanko joitain Levänluhta-mysteerin tulkintoja pitää toisia uskottavampina?

On selvää, että nuijasodan, epidemian jälkeisen joukkohaudan, ihmissyönnin ja rikollisten hautapaikan kaltaiset selitykset voidaan jättää laskuista. Paikkaa on yhdessä suositussa selityksessä kuvattu uhripaikaksi, tähän tulkintaan on antanut innoitusta mm. Adam Bremeniläinen. Hän kuvaili 1070-luvulla, miten Uppsalan pakanatemppelissä uhrattiin ihmisiä ja eläimiä, jotka sitten laitettiin puihin riippumaan miellyttämään jumalia.

”Mutta Levänluhta on hautapaikka – ei uhripaikka”, Anna Wessman selittää. ”Ja tärkeänä kysymyksenä on, minkä vuoksi nämä vainajat olivat erityisiä? Olivatko nämä naiset uskonnollisia erityisosaajia, parantajia, kätilöitä tai ehkä rakastajattaria?”

Eräs Annan tutkimista jäljistä johtaa vanhaan saamelaisuskomukseen, saivoon. Suomen ja Ruotsin Lapissa lukuisat järvet ovat nimeltään Saivo tai Saiva, mutta saivo tarkoittaa myös paikkaa, jossa vainajat jatkavat elämäänsä perheidensä ja esi-isiensä parissa, metsästävät, kalastavat ja asuvat kodissa heidän kanssaan aivan kuin maan päällä. Norjan puolella saivon ajateltiin olevan vuoressa, Suomen puolella saivo usein sijaitsi kaksipohjaisissa järvissä, joita yhdisti kapea kanava. Saivot olivat pyhiä paikkoja ja saamelaisnoitien voimanlähteitä. Jos noita halusi vaipua transsiin, hän kutsui saivosta suojelushenkeään, saivo-sarvaa.

Tällaisten uskomusten valossa voisi tuntua siltä, että monet palapelin palaset loksahtavat kohdalleen.

Voisiko Levänluhta olla saivo, järvi joka jo punaisen värinsä puolesta on ollut veren ja elämän symboli? Onko punavetisiä lähteitä pidetty kanavina kuoleman valtakuntaan? Onko näillä naisvainajilla ollut erityisasema näkijöinä, ja onko heidän siksi koettu toimivan yhdyslinkkinä järven alla olevaan maailmaan? Onko heidän tyttärensä, jotka on nähty samojen ennustajankykyjen perijöinä, haudattu kuollessaan samalla tavoin kuin äitinsä?

Ehkäpä Levänluhdan yksittäisillä miehilläkin on katsottu olevan noidan kykyjä? Onko Pukkilasta löytynyt völva-sauva toiminut ehkä välineenä ennustustilaisuuksissa? Miten pitäisi tulkita se, että völva-sauva, selvästi naisen ennuskalu, on laitettu päällikön hautaan? Oliko sen tarkoitus ohjata päällikköä matkalla kuoleman valtakuntaan? Oliko päällikkö nainen?

”Emme voi tietää mitään varmaksi. Mutta jatkotutkimukset vievät meitä askel askeleelta lähemmäksi arvoituksen vastausta”, Anna Wessman sanoo.

 

Levänluhta työllistää häntä vielä pitkään. Koneen Säätiö päätti hiljattain rahoittaa DNA- ja isotooppitutkimusten jatkohanketta 436 000 eurolla. Levänluhta on korkealla tutkimuskohteiden priorisoinnissa, siitä saatiin todiste, kun Suomen Akatemia päätti rahoittaa hanketta runsaalla 500 000 eurolla.

Hanketta johtaa Antti Sajantila, ja Anna Wessman toimii vastaavana tutkijana. Hankkeessa keskitytään sekä Levänluhdan että Käldamäen DNA-, C14-, isotooppi- ja virusanalyyseihin.

Uusia kenttätöitä ei sen sijaan ole tulossa. Levänluhdassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään jäljellä.

Anna Wessman osallistuu hankkeeseen uudesta tukikohdasta. Hän muuttaa vuodenvaihteen jälkeen perheineen Bergeniin astuakseen yliopistomuseon rautakausiarkeologian apulaisprofessorin virkaan.

 

Levänluhdan kirjoitusasusta esiintyy kahta muotoa – usein näkee myös muodon Leväluhta. Elina Wihuri Kotimaisten kielten keskuksesta toteaa, että suositeltavana muotona on Levänluhta, jota on käytetty myös peruskartassa vuodesta 1986. Keskuksen nimiarkiston mukaan tämä genetiivimuoto on yhdenmukainen paikallisten murteiden kanssa.

TEKSTI: Svenolof Karlsson