Laajemman kuvan saadakseen on nostettava katsetta. Miltä Kyrönjokilaaksossa muuten näytti? Anna Wessman ei säästele siinä sanoja:
”Pohjanmaa oli tuolloin, kansainvaellus- ja merovingiaikana, keskeinen paikka Suomessa [sellaisena kuin se nykyään tunnetaan], ja alueella on runsaasti rikkauksia ja monia paikkoja, jotka ovat kuin arkeologien eldorado.” Hän mainitsee Vöyrin Gulldyntin ja Kaparkullenin, joista suuri osa maassamme kaivauksissa löydetystä kullasta on peräisin. Kyrönjoki oli valtaväylä, ydinalue ulottui pohjoisessa suunnilleen Vöyrin pohjoisosiin ja etelässä Maalahden eteläosiin.
Turkiskauppa oli varmasti tärkeää, tästä kulkeneella kauppareitillä oli idässä kaukaisena solmupisteenä Kamajoki ja lännessä nykyinen Trondheim. Luultavasti myös Varsinais-Suomeen ja osiin Satakuntaa oli hyvät yhteydet, siitä todistavat tämän ajan runsaat hautalöydökset, samoin Tornionjokilaaksoon.
Vaikka Levänluhta oli siis syrjäinen, se sijaitsi vauraalla alueella, jossa kaupankäynti oli vilkasta.
Tämä on saanut Anna Wessmanin tutkimaan tarkemmin Pulkkisen talon löydöksiä. Talo on edelleen paikallaan, joten uusia kaivauksia ei sinne ole suunnitteilla. Anna tutkii sen sijaan löydöksiä nykytietojen ja -osaamisen pohjalta. Kaikki viittaa siihen, että paikalla on asunut päällikkö.
”Pukkilassa vainajat on poltettu veneessä yhdessä völva-sauvan, rengasmiekan sekä kypärältä ja kilveltä vaikuttavien esineiden kanssa. Lisäksi sieltä on löydetty hevosvarusteita, esim. kuolaimet, ohjainten hihnanheloja ja ns. rasseli, ja myös keittiötarvikkeita, esim. rautakattila ja halsteri/lihahaarukka. Kaikki nämä suuressa palokuopassa palaneiden veneniittien seassa.”
Völva-sauvan, kattilan ja halsterin yhdistelmä on tyypillinen Skandinavian merovingi- ja viikinkiajan soturihaudoissa sekä Ruotsissa että Norjassa ja viittaa Anna Wessmanin mukaan siihen, että kyseiset henkilöt ovat kuuluneet johtavaan perheeseen, jolla on täytynyt olla yhteyksiä mm. Ruotsin Mälarinlaaksoon. Kiinnostusta lisää entisestään se, että osa esineistä voidaan yhdistää myös itään: haarateräisiä nuolenkärkiä ja hihnanheloja Permin alueelta Kamajoelta nykypäivän Venäjältä.
”On selvää, että kyseisillä henkilöillä on ollut tiivis verkosto sekä länteen että itään”, Anna Wessman sanoo.
Völva-sauva on meidän oloissamme ainutlaatuinen. Muinaisislannin ”völva” tarkoittaa ennustajatarta tai shamaania, joka profeetallisessa ekstaasissa näkee tulevaisuuteen. Kirjallisuudesta tunnetuin völva on Vǫluspán, Vanhemman Eddan ensimmäisen runon näkijätär. Vanhempi Edda kuvaa maailman syntyä ja tuhoa.
Perinteen mukaan völva oli erittäin kunnioitettu nainen, joka kierteli eri taloissa ja vaipui loitsimalla transsiin. Siten hän sai yhteyden henkimaailmaan ja pystyi ennustamaan tulevaisuutta. Arabimatkailija Ahmad ibn Fadlan, joka oli rusien viikinkiheimon panttivankina 920-luvulla, kuvailee ”Kuoleman enkeliä”, jota pidetään völvana ja joka johti päällikön hautajaisseremonioita.
Vuonna 2019 julkaistiin Levänluhdan vainajien DNA-analyysien ensimmäiset tulokset. Analysointia oli johtanut Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila. Uusi ns. sekvensointitekniikka oli mahdollistanut lyhyiden DNA-sekvenssien analysoinnin ja sitten niiden liittämisen jälleen yhteen.
Neljästä ensimmäisestä naisesta, joiden koko genomi selvitettiin tällä tavoin, kolme on suoraa äitilinjaa sukua nykypäivän saamelaisille, yksi on skandinaavi. Vainajien hammaskiilteen strontiumisotooppien analyysi paljasti, että saamelaisnaiset olivat viettäneet lapsuutensa Levänluhdan seudulla ja että heidän ravintonsa oli lähtöisin sekä maasta (karja, riista) että merestä, kun taas skandinaavinaisen ravinto oli ollut merivaltaista (kala, hylje).
”Se ei ole uutta tietoa, että Lounais-Suomessa on ollut saamelaisasutusta, paikannimien tutkijat ja kielitieteilijät ovat tienneet sen jo pitkään. Saamelaishautoja on Ruotsin puolella löydetty jopa Uppsalan seudulta. Kiinnostavinta tässä on se, että tämä tapahtui ennen viikinkiaikaa. Tietomme aineellisesta saamelaiskulttuurista alkaa oikeastaan vasta 800-luvulta”, Anna Wessman sanoo.
Samalla on merkillistä, ettei Isonkyrön esineillä ole yhteyttä saamelaiskulttuuriin.
”Ne jotka ovat viljelleet maata ja polttaneet vainajansa Kyrönjoen alueella, olivat luultavasti jotain toista väkeä. DNA-näytteet eri puolilta Suomea viittaavat sekakulttuuriin.”
On mielenkiintoista, muuttuiko ravintokoostumus Levänluhdassa ns. Fimbul-talven jälkeen, joka puiden vuosirenkaista päätellen vallitsi vuosina 536–537 ja jota seurasi pitkähkö kylmä kausi. Analyysit osoittavat, että enimmäkseen meriravinnolla eläneiden ryhmä pieneni, kun taas eläinravinnon osuus kasvoi muilla ehkä, koska he panostivat enemmän karjanhoitoon. Mitään nälkäkatastrofia ei kuitenkaan ole havaittavissa.