Uusi keskus sähköasentajille

HERRFORS

Pietarsaaren Energialaitoksen vanha kiinteistö Victor Schaumaninpuistikolla kumisee tyhjyttään. Uudet herrforsilaiset muuttivat Energialaitoksen ja Herrforsin yhdistymisen jälkeen Campus Allegroon ja Isokadun kiinteistöön, joka aiemmin toimi Katternö-ryhmän pääkonttorina.

”Saimme kaikki linja-asentajat ja kaukolämpöasentajat Isokatu 8:aan ennen joulua, ja olemme perustaneet sinne uuden keskuksen Herrforsin huoltohenkilöstöä ja asentajien kannettavia varusteita varten. Painavat varusteet ovat Itälän varastossa”, kertoo Herrforsin (? titel) Glenn Vikström.

Vanhoissa tiloissa sijaitsi aikoinaan myös kaupungin sauna, ja talon tyhjentäminen on ollut iso urakka. Energialaitokselle oli kertynyt rutkasti tavaraa, sillä yhtiö oli muuttanut taloon v. 1901, ja teknologinen kehitys on – kuten tiedetään – harpponut hurjasti eteenpäin.

”Olemme antaneet osan tavaroista museolle ja pitäneet itse joitain historiallisia aarteita, mutta suurimman osan veimme suoraan kierrätyskeskukseen.”
sid55_bild2

UUSI LUKU. Glenn Vikström on raivannut muuton jälkiä.