Peter Chudi teki v. 1985 opinnäytetyötään Ruotsin Kungliga Tekniska Högskolan -yliopistossa. Aihe liittyi kantaverkon syöttötehoon Tukholmaan. Syöttöteho oli liian pieni ja muodosti pullonkaulan kaupungin laajentumiselle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli ratkaista, voitaisiinko pohjois-eteläsuuntaisen linjan jännitettä nostaa Tukholmassa 220 kilovoltista 400 kilovolttiin.
”Se oli mukava tehtävä, ja mielestäni ratkaisin sen opinnäytteessäni hyvin. Mutta on kovin merkillistä, että Tukholmaa vaivaa edelleenkin sama ongelma kuin silloin. Nyt 35 vuoden jälkeenkin syöttöteho Tukholmaan on alimitoitettu”, hän sanoo.
Sen seurauksena Tukholman sähkönsaanti ei ole turvattu, riski on erityisen suuri kylminä talvipäivinä, eikä kaupungissa voida toteuttaa energiaintensiivisiä uusia teollisuusinvestointeja.
Peter Chudi on toiminut nyt 13 vuotta Svensk Kraftmäkling -yhtiössä, joka on suuri energiameklarifirma ja välittää erilaisia sähkökauppaan liittyviä sopimuksia, esim. sähkösertifikaatteja ja alkuperätakuita. Tätä ennen hän työskenteli mm. Graningessa, joka oli yksi Alholmens Kraftin perustajista. Hän otti Graningessa käyttöön ”vihreän energian” käsitteen yhtiön vesivoiman markkinointiin.
Peter Chudi on osallistunut uusiutuvan sähkön edistämiseen sähkösertifikaattijärjestelmän käyttöönotosta lähtien toukokuussa 2003. Kuten niin usein, Ruotsi valitsi tällä järjestelmällä muista poikkeavan linjan.
Pontimena oli EU:n uusiutuvan energian direktiivi. Euroopassa yleisimmäksi malliksi tulivat syöttötariffit – siis että sähköalan toimijoille taattiin etukäteen tietty sähkönhinta – ja myös Suomi valitsi tämän mallin.
Ruotsi sen sijaan päätti tukea uusiutuvaa sähköntuotantoa markkinalähtöisellä sähkösertifikaattijärjestelmällä. Vaatimukset täyttäville sähköntuottajille myönnettiin 15 vuodeksi lisätulonlähde sähkösertifikaateilla, joita voitiin myydä ja ostaa markkinoilla.
”Oli täysin ratkaisevaa, että sähköntuottajat saattoivat luottaa näihin 15 vuoden lisätuloihin. Sijoittajat uskalsivat sen myötä tehdä laskelmia riittävän pitkällä aikajänteellä”, Peter Chudi sanoo.
”Muistan yhdet pääomamarkkinapäivät Lontoossa, jossa epäluuloiset sijoittajat sanoivat, että asia olisi ollut paljon yksinkertaisempi, jos valtio olisi asettanut kiinteän hinnan sähkölle. Mutta Ruotsin markkinakonsepti sai sittemmin tunnustusta, ja järjestelmä on säilynyt muuttumattomana finanssikriisistä, valtionvelkakriiseistä ja useista, blokkirajat ylittäviin hallituksiin johtaneista vaaleista huolimatta.”
”Markkina on saanut päättää, missä määrin uutta sähköä tuotetaan vedellä, tuulella, auringolla tai biomassalla”, Peter Chudi sanoo.
Ruotsin sertifikaattijärjestelmä sisältää nykyään yhtä paljon sähköä kuin niiden kuuden ydinreaktorin tuotanto, jotka tulevan vuodenvaihteen jälkeen ovat Ruotsissa toiminnassa, nimittäin noin 46 TWh vuodessa.
Järjestelmää voidaan näin ollen pitää infrastruktuurisektorin kaikkien aikojen onnistuneimpina poliittisina instrumentteina. Poliittisessa energiasopimuksessa (2016) asetettu sähkösertifikaattijärjestelmän tasonkorotus saavutetaan jo tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Siis 10 vuotta aiemmin kuin tavoitteena ollut vuosi 2030.
Ruotsi tulvii uusiutuvaa sähköä, ja sähkösertifikaatin hinta lähenee nollaa. Kuluttajille ja energiaintensiiviselle teollisuudelle tämä on merkinnyt miljardien säästöä.
”Markkina kulkee 10 vuotta politiikkaa edellä. Kukaan ei olisi edes villeimmissä unelmissaan osannut ajatella tällaista kehitystä”, Peter Chudi toteaa. Hän näkee tähän kaksi pääsyytä.
”Ensimmäinen on pääomamarkkinan äärimmäisen alhainen korkotaso. Sijoittajat hakevat suurennuslasin kanssa hankkeita, joista saa kohtuullista tuottoa, ja siinä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden tuulivoima on ollut houkutteleva kohde. Etenkin valtavia pääomia hallinnoivat kansainväliset eläkerahastot ovat lähteneet alalle.”
”Toisena syynä on tuulivoimatekniikan erittäin nopea kehitys. Suorituskyky, koko ja huipunkäyttöaika ovat ampaisseet korkeuksiin, kustannus tuotettua megawattituntia kohti on romahtanut. Tekniikka ja rakennusprosessi ovat teollistuneet.”
Kuten aina, pelissä on myös häviäjiä. Niitä ovat sijoittajat, jotka olivat varhain liikkeellä ja investoivat kalliisiin hankkeisiin. Monet energiayhtiöt ovat joutuneet tekemään tuulivoimapuistoihinsa suuria arvonalennuksia.
Toisinaan keskustelussa kuulee väitteen, että valtion pitäisi vastata järjestelmän ”tasapainosta”. Miten Peter Chudi näkee asian?
”Markkinalähtöisen järjestelmän tunnuspiirteenä on, ettei sitä voi lukita tasapainoon”, hän sanoo. ”Markkina perustuu riskinottoon, ja markkinatoimijoiden on huolehdittava riskien arvioinnista ja käsittelystä.”
”Kaikki tuulivoima-alalle lähteneet sijoittajat ovat tehneet arvionsa. Ylipäätään koen, että he ovat viime aikoina laskeneet sen mukaisesti, ettei vain sähkösertifikaattien vaan myös sähkön hinnat pysyvät matalalla. Mutta monet ovat siitä huolimatta tehneet investointipäätöksiä.”
Svensk Vindenergi -yhdistyksen lukujen mukaan Ruotsissa on tähän mennessä investoitu tuulivoimaan 8–10 miljardia euroa. Chudi uskoo, että ainakin 70 % summasta on ulkomaista pääomaa.
Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?
”Sähkön hintakehitys on tärkein tekijä. Olemme tänä vuonna nähneet kaikkien aikojen alhaisimmat sähkönhinnat. Monet tuulivoimaan investoivat toimivat kuitenkin pitkällä aikajänteellä. Vaikka sähkönhinta on matala 2–3 vuotta, sen ei tarvitse olla ratkaisevaa. Sähkönhintaan vaikuttaa suuri joukko tekijöitä, ehkä näemme vähitellen taas korkeita hintoja”, Peter Chudi sanoo.
Hän toteaa lyhyesti, että ”tuulivoima-alalla ollaan todella pettyneitä” liikalaajentumiseen, mutta lisää: ”Se ei ole järjestelmän vika, vaan toimijat ovat arvioineet asian väärin. Voi olla niinkin, että joillain tahoilla on luotettu siihen, että Ruotsin hallitus olisi ’kiltti’ ja auttaisi pulaan joutuneita yrityksiä. Mutta mitään sellaista hallitus ei ole luvannut.”
Sen sijaan Ruotsin hallitus joutuu nyt pohtimaan lähestulkoon päinvastaista ongelmaa. Säästä riippuvaisen tuulivoiman suuri osuus on nopeasti tehnyt sähköjärjestelmästä haavoittuvamman. Kireillä talvipakkasilla tuulimyllyt usein seisovat – juuri kun sähköntarve on suurimmillaan. Kun puolet Ruotsin alun perin 12 ydinvoimalasta poistetaan vuodenvaihteessa käytöstä, Ruotsissa ei voida enää luottaa maan selviävän sähkönsaannistaan kaikissa tilanteissa itse.
Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei sähköverkko pysty likimainkaan siirtämään kaikkea nyt Pohjois-Ruotsissa tuotettavaa tuulivoimasähköä Etelä-Ruotsiin, jossa sähköä tarvitaan. Ja tämän ongelman ratkaisemisessa Peter Chudi ei jaksa uskoa poliittiseen järjestelmään.
”Ruotsin sähköjärjestelmän infrastruktuurissa on massiivisia parannustarpeita. Mutta valitettavasti uskon, ettemme näe tekoja ennen kuin koemme todellisen kriisin. Tarvitsemme ehkä kerran-sadassa-vuodessa superkylmän talven, sähköpulan joka sammuttaa Ruotsin, jotta asiaan tartutaan tosissaan. Tällaisen kriisin sattuessa ongelmia ei saada ratkaistua heti paikalla, mutta ehkä silloin syntyisi sitä ymmärrystä ja yhteistä muutosvoimaa, jota tarvitaan todelliseen muutokseen.”
Ja mitä tämä tarkoittaa Suomen kannalta?
Että ongelma on täällä vieläkin suurempi kuin Ruotsissa. Suomi ei pysty tuottamaan kaikkea talvipakkasilla tarvittavaa sähköä vaan on jättäytynyt tuontisähkön varaan. Kun Ruotsin sähkö ei riitä maan omiin tarpeisiin, sähkönvienti Suomeen putoaa nollaan.
