Läheisyys on etu myös IT-palvelujen ulkoistamisessa. ”Useimmat yritykset arvostavat palveluntarjoajaa, jonka kanssa voi viestiä nopeasti ja helposti. Kaikilla on oma ydinliiketoimintansa, ja IT halutaan hoitaa mahdollisimman vaivatta”, sanoo North Shoren toim.joht. Robert Ståhl.
Karolina Isaksson

Yhä useammat löytävät North Shoren pilveen

Etätyönteon lisääntyminen on osoittanut, miten ratkaisevia hyvin toimivat ja luotettavat IT-järjestelmät ovat. North Shore näkee sen vaikutuksen. Yhä useammat yritykset hakevat tiedonhallintaansa ulkopuolista palveluntoimittajaa.

Se alkoi pienessä mitassa kaksi vuotta sitten JNT:n ja Herrforsin perustaessa Oy North Shore Datacenter Ab:n, joka suuntautui lähinnä Pietarsaarenseudun yrityksiin. Silloin tavoitteena oli, että North Shore olisi kannattava yritys kahden vuoden kuluessa ja suuri datakeskus kansainvälisine asiakkaineen viiden vuoden kuluessa.

Siitä lähtien asiakaskunta on kasvanut tasaista tahtia, ja yritys on saanut asiakkaita eri puolilta Suomea. Tavoite on siis hyvää vauhtia toteutumassa.

”Aloitimme strategian mukaisesti lähialueelta ja keskityimme ensimmäisenä vuotena Pohjanmaan yrityksiin. Asiakasmäärämme on kasvanut nopeammin kuin uskalsimme toivoa, myös sellaisiin, joiden pääkonttori on kaukana Pietarsaaresta”, sanoo North Shoren toim.joht. Robert Ståhl.

Kaj Kankaanpää rekrytoitiin key account manageriksi viime kesäkuussa. Hän näkee North Shoren palveluille suurta tarvetta Vaasanseudulla.

”Pohjanmaan yrityksissä on yleisesti ottaen patoutunutta tarvetta tiedonhallinnan päivittämiseen. Monet yritykset ja organisaatiot ovat tilanteessa, jossa niiden on päätettävä joko investoida omiin palvelinlaitteisiin ja IT-henkilöstön rekrytointiin tai siirrettävä palvelu ulkopuoliseen hoitoon”, Kaj Kankaanpää sanoo.

Hänellä on pitkä IT-alan kokemus myyjänä, konsulttina ja teknisenä tukihenkilönä niin pienissä kuin isoissakin organisaatioissa. Nyt hän rakentaa laajentuvaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden verkostoa North Shorelle.

 

Oman palvelinsalin rakentaminen kallista

Pohjanmaa tunnetaan suuresta pienyritysten määrästään. North Shoren palvelujen kysyntä kasvaa niissäkin.

”Pienyrityksissä on sama IT-palvelujen tarve kuin suurissakin, mutta niillä on harvoin itsellä alan asiantuntemusta. Tarkoituksenmukaisen palvelinsalin rakentaminen on kallista, sillä siihen vaaditaan jäähdytys, palo- ja murtosuojaus, valvonta jne. Niinpä normaalisti palvelut kannattanee ostaa”, Kaj Kankaanpää sanoo.

”Yhä useammilla yrityksillä on digitalisaation myötä käsiteltävänään yhä suurempia datamääriä, ja samalla turvallisuusvaatimukset tiukkenevat. Se ei useinkaan käy yksiin yritysten ydinliiketoiminnan kanssa”, Robert Ståhl lisää.

North Shore tarjoaa laajan palveluvalikoiman, ja yhtiö suuntautuu kaikentyyppisiin yrityksiin ja organisaatioihin.

”On vaikea kuvailla tyypillistä asiakasta. Meillä on monien eri alojen yrityksiä. Asiakaskoko vaihtelee pienistä insinööritoimistoista suurteollisuuteen ja myös kuntiin”, Robert Ståhl sanoo.

 

Valttina läheisyys

Monet toimijat tarjoavat tietovarastointipalveluja. Robert Ståhl ymmärtää, että suuret kansainväliset jätit, niiden tehokkaat palvelimet ja näennäisesti halvat hinnat voivat houkutella.

”Maksaminen hoituu helposti ja sujuvasti luottokortilla, ja asiakaspalveluun saa sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron. Puhelinnumero johtaa luultavasti johonkin helpdeskiin. Mutta jos tarvitsee tukea tai suoraa kontaktia, hinta on yleensä jotain aivan muuta kuin perushinta.”

Kannattaa siis esittää itselle muutama kysymys ennen kuin antaa arkaluonteista tietoa ulkopuolisen palveluntarjoajan haltuun. Mitä tapahtuu, jos jokin takkuaa? Kehen otetaan yhteyttä, jos jokin ei toimi? Mikä on kokonaiskustannus?

”Meillä asiakas tietää tarkasti, keneen hänen tulee ottaa yhteyttä. Käymme yhdessä läpi asiakkaan tarpeet ja annamme ehdotuksen juuri heitä koskevien edellytysten pohjalta. Kukin maksaa vain käyttämistään palveluista.”

”Niinkin on käynyt, että olemme suositelleet asiakkaita ottamaan yhteyttä toiseen palveluntarjoajaan. Pitkäjänteisen luottamuksen rakentaminen asiakkaan suuntaan on kestävintä liiketoimintaa”, Robert Ståhl sanoo.

 

Vaativat asiakkaat saavat nostamaan rimaa

North Shore sai hiljattain asiakkaakseen suhteellisen suuren rahoitusalan toimijan. Yhtiön pääkonttori ei ole Pietarsaaressa.

”Yhtiöllä oli ensin vain osa datastaan meillä. Sitten meiltä kysyttiin, voisimmeko huolehtia yhtiön kaikista tietovarastointitarpeista. Edellytyksenä oli, että kykenisimme täyttämään suuren finanssiyhtiön toimintaan liittyvät tiukan sääntelyn vaatimukset. Emme heti vastanneet kyllä vaan analysoimme Finanssivalvonnan pitkää vaatimuslistaa.”

Ja kyllä, North Shore pystyi täyttämään esitetyt vaatimukset ja pyysi Finanssivalvontaa tarkastamaan toimintansa. Hyväksyntä tuli, ja yhtiölle avautui uusi sektori ja sen markkinat.

”Se oli virstanpylväs. Korkeita vaatimuksia esittävät asiakkaat ovat hyväksi kehitykselle. Ne auttavat meitä pitämään riman korkealla”, Robert Ståhl sanoo.

 


Nämä ovat North Shoren vetovoimatekijöitä


• IT-henkilöstön ei tarvitse huolehtia palvelinten rutiinitöistä ja pystyvät keskittymään toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
• Kaikki modernin datakeskuksen tarjoamat edut: nopeat verkkoyhteydet, hyvä suojaus sähkökatkojen, vesivahinkojen, murtojen, tulipalon ja ylikuumenemisen varalta.
• Kaikenkattava palvelu kuukausimaksulla, yrityksen ei tarvitse investoida tiloihin tai sitoa pääomaa IT-laitteisiin.
• Yritykselle räätälöidyt palvelinratkaisut. Co-location-ratkaisussa yrityksen fyysiset palvelimet siirretään ilmastoystävälliseen datakeskukseemme, ja ne saavat käyttöönsä kaikki tarjoamamme palvelut. Virtuaalisten palvelinten avulla kapasiteetti voidaan sovittaa yrityksen tarpeiden mukaisesti.
• 100 % vihreä sähkö.
• Virheilmoitukset vuorokauden ympäri.
TEKSTI: Johan Svenlin