Christian Irjala syntyi Pietarsaaressa v. 1961. Elämä oli silloin toisenlaista.
”Kun neuvolantäti tuli kotikäynnille Raatihuoneenkadulle, näky oli aikamoinen. Asuimme nimittäin isän ateljeessa. Kotimme tulvi luovuutta. Boheemi-isäni maalasi tauluja ja teki mainostekstejä. Samaan aikaan äitini keitti vaippoja hellalla niin, että ikkunat huuruuntuivat.”
Christianin Terttu-äiti oli 20-vuotias pojan syntyessä, Leo-isä muutaman vuoden vanhempi.
”He tapasivat, kun äitini esiintyi Teater Jacobin Utsikt från en bro -näytelmässä, johon isäni teki lavasteet.”
Christianin isänpuoleinen suku tuli Pietarsaareen v. 1908 ruoveteläisen isänisänisän Frans Wiktor Irjalan muuttaessa paikkakunnalle; isänisänäiti Amanda (o.s. Sandström) varttui Postimäellä Ilolassa entisessä Porvoon maalaiskunnassa. Frans Wiktor perusti Kanavapuistikolle puusepänverstaan, josta sitten aikaa myöten kehittyi tunnettu Irjalan Huonekaluliike.
Frans Wiktorin Eetu-veli perusti Vaasan puusepänverstaan, josta muodostui aikanaan Kalustetalo Arne Berg.
Christianin isänisä Kurt Wiktor Irjala ja isänäiti Gunvor (o.s. Lillkåll, mikä tietenkin johtaa Kolpin kylään) jatkoivat huonekaluliikkeen pitoa.
Äidinpuoleisen suvun juuret olivat pitkälti Lapualla. Äidinäiti (o.s. Rantamäki) muutti Pietarsaareen ja työskenteli apuhoitajana Malmin sairaalassa. Hän avioitui Ähtävässä syntyneen Emil Kortteisen kanssa. Emil piti vaatimatonta osto- ja myyntiliikettä Skatassa. Emil kärsi lähes koko elämänsä tuberkuloosin jälkitaudeista sairastuttuaan tautiin kaivaessaan sodassa juoksuhautoja.
Christian kiinnostui sisustamisesta kotonaan. Hän piirsi jo viisivuotiaana talojen pohjapiirroksia ja kalusteita, ja 12-vuotiaana hän meni kesätöihin sukunsa huonekaluliikkeeseen. Hän auttoi aina perjantaisin isänäitiään somistamaan liikkeen ikkunat, joita ihmiset kävivät ihastelemassa viikonloppuisin.
”Selaillessani isoäitini ruotsalaisia naistenlehtiä tajusin, että elämää oli myös Pietarsaaren ulkopuolella. Aloin kaivata pois,” hän kertoo.
Pietarsaaren pienet piirit, katuralli ja diskot eivät häntä kiinnostaneet.
Christian Irjalan suku oli sekä porvarillinen että kommunistinen. ”Se oli aika ristiriitaista mutta henkisesti hyvin rikasta. Isäni suomenruotsalainen suku on aina ollut materialistisempi ja bisneshenkisempi kuin äidin vasemmistolaisuudesta ja körttiläisyydestä kumpuava suku.”
”Isän kauppiassuvun perinteisiin kuuluivat metsästys ja riistan syönti. Äidin maanläheisessä perheessä puhuttiin suomea ja syötiin läskisoosia.”
”Voimakastahtoinen äitini rakasti balettia ja piti ruotsinkielisistä. Hän arvosti sitä, etteivät ruotsinkieliset yleensä puhuneet selän takana pahaa, mutta joskus häntä ärsytti tietynlainen hienostelu. Suomenkielinen kulttuuri on erilainen. Siinähän juuri mistään ei oikein tehdä numeroa,” tuumii Christian.
Äidinpuoleisen mummon valokuva-albumi teki nuoreen Christianiin suuren vaikutuksen.
”Siellä oli kuvia körttiläisten häistä ja hautajaisista. Körttiläisyydessä vainaja tuotiin taloon avoimessa arkussa, jotta läheiset saivat sanoa jäähyväiset. Se oli kiehtovaa.”
Christianin kasvatuksessa painotettiin rehellisyyttä ja kunnioitusta. Kahdessa eri kulttuurissa kasvaminen istutti Christianiin sopeutumisen ja suvaitsevuuden siemenen, mutta ei hän helpolla päässyt.
”Uskonto hallitsi kodin hyvää mutta tiukkaa kasvatusta. Äitini oli sotalapsi, ja sen ajan kokemukset tulivat hänen kauttaan myös minun ja pikkuveljieni maailmaan. Äiti lähetettiin kolmevuotiaana Ruotsiin ja hän palasi takaisin Suomeen vasta viiden vuoden jälkeen. Kaikki sotalapset saivat luultavasti traumoja,” Christian toteaa.
Christian oppi jo varhain, ettei mitään itsestään selvää ole olemassakaan – ja että kaikki kokemukset vaikuttavat ihmisen reaktioihin.
”Lapsuuteni ei ollut mutkaton. Minua kiusattiin koulussa, koska olin erilainen.”
Niinpä Christian pinnasi usein koulusta. Hän pakeni kirjallisuuteen ja loi oman sisäisen maailmansa lukemisen avulla.
”Luin ihan hulluna kaikkea ranskalaisklassikoista dekkareihin ja isoäidin naistenlehtiin. Minua kiinnosti jopa egyptiläinen muinaiskulttuuri.”