Uudenkaarlepyyn voimalaitos tuottaa vesivoimalassaan vuosittain noin 20 miljoonaa kWh:a päästötöntä sähköä, mikä vastaa neljäsosaa yhtiön 5 000 asiakkaan sähkönkulutuksesta.
Kuten muutkin vesivoimalayhtiöt, myös Uudenkaarlepyyn voimalaitos on velvoitettu istuttamaan kalanpoikasia hyvityksenä siitä, että voimalaitokset sulkevat kutevien kalojen vaellusreittejä. Uudenkaarlepyyn tapauksessa velvoite on suhteellisesti ottaen suurimpia koko maassa. Mereen lasketaan joka syksy 400 000 istukasta.
”Istutuskustannus vastaa noin 10:tä %:a vesivoimalan liikevaihdosta. Olemme ylpeitä siitä, että pystymme nyt laskemaan jokeen paikallista kantaa olevia siianpoikasia ja näin entisestään edistämään paikallista kalastusta”, sanoo Uudenkaarlepyyn voimalaitoksen toim.joht. Tony Eklund.
Istukkaat ovat tähän saakka olleet sekalaista siikakantaa, mutta viime syksynä yli puolet siianpoikasista oli paikallista kantaa, jonka on tarkoitus löytää lisääntymisaikana takaisin Uuteenkaarlepyyhyn.
”Vaellussiikakanta on sekoittunut viime vuosikymmeninä. Aiemmin joka joessa oli paikallisia siikakantoja mutta 1970-luvulla ja sen jälkeen jokiympäristöt ovat muuttuneet ja aidoista kannoista on nykyään jäljellä vain rippeitä”, Birthe Wistbacka sanoo.
Hän on vuodenvaihteesta lähtien ollut eläkeläinen mutta työskenteli monet vuodet Pohjoisen Rannikko-Pohjanmaan kalatalousalueen toiminnanjohtajana. Hän oli ammattiuransa aikana mukana monissa alueen kalakantaan liittyneissä hankkeissa.
Työ paikallisen kannan vahvistamiseksi alkoi Uudenkaarlepyynjoesta otetun emokalaston kehittämisellä.
Paikallisia vaellussiikoja pyydystettiin Uudenkaarlepyyn vesivoimalan alapuolelta vuosina 2013–2015 yhteistyössä kalastaja Rolf Bomanin kanssa, sillä hän tiesi, mistä niitä löytyisi. Siioista lypsettiin mäti ja maiti, hedelmöitys hoidettiin muovisangossa ja sitten munat kuljetettiin Kalankasvatus Vääräniemen kalanviljelylaitokseen Taivalkoskelle.
”Emokalastosta tuolloin saamamme jälkeläiset ovat kasvaneet näiden vuosien aikana sukukypsiksi. Nyt istutetut poikaset ovat puolestaan niiden jälkeläisiä.”
Emokalasto on edelleen kalanviljelylammikossa Taivalkoskella ja jatkaa lisääntymistä siellä.
”Viime syyskuussa istuttamamme poikaset olivat kuoriutuneet keväällä, suunnilleen jäidenlähdön aikaan, ja ne saivat kasvaa luonnonravintolammikoissa noin 10-senttisiksi istukkaiksi valmiiksi päästettäviksi mereen”, Birthe Wistbacka kertoo.
Uusvanhan kannan ensimmäinen sukupolvi näytti oikein hyvältä. Päinvastoin kuin esim. luodonsiika, joka on uskollinen kotipaikalleen, vaellussiika ui pitkiä matkoja.
”Nämä uivat Saaristomerelle tai Ahvenanmerelle ja syövät ja kasvavat kokoa. Sitten 4–6 vuoden jälkeen ne palaavat alkuperäiseen jokeensa lisääntymään. Vaellussiika on uskollinen joelleen, se palaa samaan jokeen, josta se on itse lähtöisin. Siikojen paluu on hyväksi Uudenkaarlepyynseudun kalastukselle”, Birthe Wistbacka selittää.
Niin hämmästyttävää kuin se onkin, vaellussiiat löytävät takaisin täsmälleen samaan paikkaan, josta ne lähtivät monta vuotta aiemmin. Kalojen hajuaisti on tutkimusten mukaan erittäin herkkä, ja sen avulla ne pystyvät suunnistamaan meressä ja tunnistamaan kotijokensa.
”Ankeriaat löytävät Sargassomereltä saakka meidän vesiimme lisääntymään. Vaellussiika palaa kotiin samojen mekanismien avulla.”
Työ paikallisen Uudenkaarlepyyn siikakannan vahvistamiseksi jatkuu. Viime kesän 400 000 siianpoikasesta 240 000 oli paikallista kantaa. Tavoitteena on, että koko istutus voidaan muutaman vuoden kuluessa tehdä paikallisella kannalla.
”Se riippuu myös emokalaston kyvystä tuottaa uusia poikasia. Tähän saakka näyttää lupaavalta”, Birthe Wistbacka sanoo.
