Rauli Partanen tunnetaan energia- ja ilmastoasioihin keskittyvänä kirjailijana ja yrittäjänä. Hänen kirjansa Suomi öljyn jälkeen, 2013, oli ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi ja on julkaistu myös englanniksi ja saksaksi. Kirja Climate gamble: Is anti-nuclear activism endangering our future? kertoo, kuinka liki 90 % maailmassa käytetystä energiasta on yhä edelleen peräisin fossiilisista polttoaineista, ja käsittelee tämän aiheuttamia ongelmia.

”Uusiutuva energia löyhä käsite”

Uusiutuva energia on liian löyhä käsite, tätä mieltä on joukko suomalaisia
tutkijoita, jotka ovat nyt käynnistäneet kriittisen keskustelun asiasta.

 

Keskustelun alkulaukauksena toimi viime joulukuussa Energy Policy -tiedejulkaisun artikkeli, jossa Atte Harjanne, väitöskirjaa valmisteleva Vihreiden kansanedustajaehdokas Helsingissä, ja Janne M. Korhonen, Aalto-yliopiston tekniikan tohtori, pitävät ”uusiutuvan energian” käsitettä monin tavoin ongelmallisena.

Se ei ole tieteellinen eikä tarkka, mutta silti sitä käytetään politiikassa ja julkisessa keskustelussa ikään kuin se olisi. Käsitteeseen sisällytetään joukko toisistaan merkittävästi poikkeavia energialähteitä, esim. aurinkoenergia, tuulivoima ja geoterminen energia, ja myös monenlaisia biopolttoaineita, vesivoima, aaltovoima ja vuorovesienergia.

Jopa jätteenpoltto luetaan osin uusiutuvaksi, vaikka jäte on ehkä alkuaan valmistettu fossiilisilla polttoaineilla.

Energia- ja ilmastoasioista kirjoittava Rauli Partanen on nyt tarttunut kysymykseen. Partanen on kirjoittanut aiheesta useita teoksia, muun muassa Energian aika: avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen, jonka hän laati yhdessä Ari Suokon kanssa (Suokko toimii lehtorina Centrian Ylivieskan yksikössä). Kirja sai Suomen tieteellisten seurain valtuuskunnan
myöntämän Vuoden 2017 tiedekirja -palkinnon.

 

Rauli Partanen nostaa esiin mm. yllä olevan kaavion, joka antaa osviittaa siitä, miten paljon materiaalia eri sähköntuotantomenetelmiin kuluu, jos materiaalin määrä lasketaan tuotettua sähkön TWh:a (terawattituntia) kohti laitosten koko elinkaaren aikana.

Vertailun on laatinut USA:n energiaministeriö v. 2015. Vastalauseena voidaan tietenkin sanoa, että materiaalimenekki voi vaihdella huomattavasti paikallisten olosuhteiden ja sääntelyn mukaan. Ja toki tuulivoima pystyy nyt, suurempien voimaloiden myötä, tuottamaan enemmän sähköä materiaaliyksikköä kohti kuin vielä neljä vuotta sitten.

Taulukon suuruuserot ovat kuitenkin riittävän selkeitä.

”Aurinko- ja tuulivoima vaativat valtavasti materiaaleja sekä laitoksiin tarvittavaan infrastruktuuriin että vaihtoehtoiseen sähköntuotantoon, jota on oltava kattamassa ne ajat, jolloin aurinko- ja tuulivoima eivät tuota sähköä”, Rauli Partanen sanoo.

”Paikasta ja tuotetusta sähkömäärästä riippuen nämä energialähteet voivat olla ympäristö- ja materiaalivaikutuksiltaan varsin maltillisia – tai sitten ei. Tämä ei selviä kutsumalla energialähteitä uusiutuviksi, vaan ainoastaan niin, että tehdään elinkaarianalyysit, joissa todellista tuotantoa verrataan yhteenlaskettuun ympäristövaikutukseen.”

Kun ilmastopolitiikan ja yhteiskunnan tavoitteeksi otetaan uusiutuvan energian lisääminen, voidaan myös saada jotain, mitä ei ehkä tilattu, Rauli Partanen sanoo.

”Vesivoiman jälkeen käyttökelpoisin uusiutuva energialähde on usein biomassa, joka ei ole riippuvainen tuuli- ja aurinko-olosuhteista. Mutta biomassaa on monenlaista ja se, missä määrin biomassan käyttö on kestävää, vaihtelee todella paljon.”

 

Rauli Partasen mukaan keskustelua ovat pitkälti ohjanneet mielikuvat ja käsitykset, jotka ovat mustavalkoisen keskusteluilmaston vuoksi juurtuneet ihmisten mieliin. Hän ottaa esimerkiksi Equinorin, joka vielä hiljattain tunnettiin Statoilin nimellä, siis jättimäinen öljy- ja kaasuyhtiö, jonka pääomistajana on Norjan valtio.

”Yhtiö on vuosikaudet markkinoinut Brysselin lentoasemalla maakaasua energialähteenä, joka kulkee käsi kädessä uusiutuvan energian kanssa, vaikka maakaasu on fossiilista. Kun sitten maakaasun infrastruktuuri on rakennettu, siitä ei kovin helpolla päästä eroon.”

Suuri osa ongelmaa liittyy siihen, että energialähteille lyödään ”hyvän” ja ”pahan” leima sen perusteella, pidetäänkö niitä uusiutuvina vai ei, Rauli Partanen sanoo:

”Mutta valitettavasti uusiutuvuus on surkea mittari energialähteen ympäristö- ja ilmastovaikutukselle. Se asia on ratkaistava tapauskohtaisesti.”

”Jos tavoitteena on vähäiset kasvihuonepäästöt ja energiantuotannon mahdollisimman pieni ympäristöjalanjälki, meidän on tartuttava siihen usein monimutkaiseen työhön, jota faktojen huomioiminen tarkoittaa, eikä annettava epäselvien iskulauseiden ohjata meitä, vaikka ne ehkä ovat iskeviä ja trendikkäitä.”

Suosittu aurinkovoima vaatii eniten materiaaleja, jos menekki lasketaan tuotettua energiayksikköä kohti. Aurinkovoimaan tarvitaan suuret määrät terästä, sementtiä ja lasia sekä huomattavat määrät harvinaisia maametalleja, tässä luokassa ”Muut”. Vesivoima vaatii paljon betonia patorakennelmiin. Vähemmän tunnettua on ehkä, että tuulivoimaankin tarvitaan suuret määrät betonia ja terästä, etenkin tuulivoimaloiden perustuksiin. Ydinvoima on materiaalimenekin mukaan tarkasteltuna ylivoimainen tuottamansa suuren energiamäärän ja
voimaloiden pitkän käyttöiän ansiosta.

TEKSTI: Svenolof Karlsson