Anders Chydenius uskoi nörttiydestään huolimatta oman aikansa arvoihin – se käy ilmi eräästä tapahtumasta 12. huhtikuuta 1786 Kruunupyyssä. Chydenius oli silloin 57-vuotias, häntä kuvattiin vanhaksi miehestä ja hän oli jo pitkään toiminut Kokkolan kirkkoherrana isänsä jälkeen. Kruunupyyn matkan syynä oli kolmen kuolemaantuomitun mestaus. Andersin oli virkansa puolesta seurattava tuomittuja mestauspölkylle ja pidettävä ruumissaarna.
Vaasan hovioikeuden tuomio koski sotamiehiä Mathins Hjelt, Abraham Frod ja Petter Lindström, jotka olivat Teerijärvellä ryöstäneet, murhanneet ja murhapolttaneet lasten-opettaja Johannes Matinpojan ja tämän vaimon.
Kruunupyyn mestauspaikalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko, joka uteliaana seurasi, miten pyöveli katkaisi tuomituilta yksi kerrallaan oikean käden ja kaulan. Sen jälkeen väkijoukossa kävi kohahdus, kun ”mestauspölkylle tuli 60-vuotias harmaatukkainen pappi, joka alkoi puhua mielenliikutuksesta vapisevalla mutta selkeällä äänellä”.
Puhuja oli Anders Chydenius, joka aloitti näin:
”Nyt on näiden kolmen murhamiestn weri wuotanut. Se höyryää vielä waikittaksens murhatuiden weren kosto, huutoa: Maan, joka wiattomalla werellä on saastutettu, pitää lainehtiman Murhaitten werta, että se kirouresta puhdistettaisiin.”
Sitten seurasi murhateon tarkka kuvaus. Murha oli ollut hyvin kylmäverinen. Ensin oli murhattu opettaja, joka oli yrittänyt paeta tuvasta. Vaimo oli anellut armoa, mutta Hjelt, joka ”oli lumonnut korvansa ja paaduttanut sydämensä, pisti häntä hirviämmällä asehella: bajunetillä, joka oli tehty waltakunnan wihollisia wastaan”.
Ryöstettyään rahat, sormukset ja kellot surmaajat sytyttivät tuvan palamaan ja pakenivat. Mutta ”Herran suuri nimi olkohon ijankaikkisesti kiitetty ja kunnoitettu! joka pienten asian haarain kautta ilmi saatti nämät kauhistawat pahantegot, ja valmisti pahantekiöille ansaitun rangaistuksen”.
Erään kertomuksen mukaan ”vanhus vapisi ajatellessaan, mitä kaikkea murha sisälsi. Se sisälsi monen kalliin liiton ja monen kalliin valan rikkomisen”, kuten kasteliiton, ripin ja uskollisuusvalan.
”Niinkuin Sotamiehet owat he awatun fanun alla walalla wannoneet: niin totta kuin heitä Jumala auttakoon sielun ja rumihin puolesta; niin tahdoit he myös olla Kuningaalle ja Isänmaalle uskolliset ja warjella heitä wijmmeiseen weripisaraan saakka. Mutta o! hirviätä walanpattoisuutta! nämät rauhan ja wapauden wartiat, he itse pistäwät puukon heidän syyttömän kanssaweljensä sydämehen.”
Anders Chydenius viittasi useisiin raamatunkohtiin, joissa määrättiin murhasta kuolemanrangaistus: ”Maa ei taida puhdistua werestä joka siihen wuodatettu on, muutoin kuin sen weren kautta joka sen wuodattanut on.” Hän nosti kätensä ja osoitti mestattujen jäännöksiä, jotka höyrysivät varhaiskevään ilmassa:
”Nämät poikki hakatut kädet ja päät pitä nytt naulittaman steilin nenään ja heidän rumihinsa pitä runkorattahille asetettaman, että heidän werta janowat silmänsä korppeilta ulos kaiwetaisihin ja heidän rungonsa tulis kotkille ruaksi. Kauhittawa paikka matkamiehille!”
Tämä mestauspaikka, kuten kaikki muutkin, sijaitsi yleisen maantien varrella ohikulkevien näkösällä.
Saarna piteni pidentymistään. Seurasi tarkka kuvaus siitä, miten Jumalan sana oli näissä murhaajissa käynyt toteen: He olivat näpistelleet lapsina, juopotelleet nuorukaisina, olleet holtittomia ja laiskoja. Kuritta kasvaneista nuorukaisista tulee vähä vähältä pahantekijöitä ja murhaajia.
Anders Chydenius kääntyi vanhempien puoleen:
”Teitä manaan minä: älkät pitäkö teidän lastenna ja käskyläistenne ensimmäisiä rikoksia halpana ja tyhjän werosa, ehkä kuinga wähäiset ne itsesäns olis. Nuria niska pitä piennä sujutettamaan. Ei ikään sulku tulwille tulleita wesiä sulje, eikä hengi torehisintulleita enä auta läkityret.”
Viesti seurakunnan nuorille miehille:
”O, te nuorukaiset! Oleskelkat hywäin tapaisten ihmisten parisa; wältäkät synnin seuroja ja kirotkat joka askeleen jonga te astutte juomareitten, korttinpokoin ja pilkaitten seurasa.”
Vanhemmille talonpojille:
”Mitäs taidaisin minä tänäpäiwänä sanoa teille waroitukseksi? Minä epäilen teidän parannuksestanne, koska minä näin teidän mennehellä wijkolla seisowan Kokkolan kaupungin torilla ja te ilman wähindäkän sydämmen liikutusta kuuldelewan näiden kurjain hutoa: ja mikä wielä hirwiämpi on, teidän paatumuksenne oli nijn suuri, että te juuri samoina päiwänä mieletöinnä juowuksisa ajelitta kaupungin kaduilla.”
Loppusanat koko väkijoukolle:
”Tutki tätä hirwiätä weren wuodatusta ja kuinga julma syndi on ja sen surkiata loppua. Puhukat tästä hirwiästä tapauksesta kotona olewille: Kertokaat siellä sitä usiasti teidän lapsillenne ja lastenna lapsille, että hekin ymmärräisit mikä onnettomuus noudatta kaikkia laiskoja, tottelemattomia ja pahanilkisiä. Wältäkäät nijtä pieniä rikoksia joista suuremmat tulewat nijnkuin itte helwettiä, ja ne wähemmätkin synnit olkohon aina nijn kauhittawat teidän tunnoisanne kuin pöwelin kirwes!”
Lopuksi Anders Chydenius aloitti virren ja pyöveli alkoi käsitellä ruumiita ohjeidensa mukaisesti.
Perustuu Georg Schaumanin v. 1908 laatimaan Anders Chydeniuksen elämänkertaan ja Kansan Kuvalehdessä v. 1929 julkaistuun artikkeliin. Kiitokset Elof Granholmille, joka palautti kertomuksen unohduksista.
Suomenkieliset puhekatkelmat ovat peräisin vuonna 1786 tehdystä suomennoksesta ”Pyhän Ramatun doctorin : prowastin ja kirkkoherran Kokkolasta, Andreas Chydeniuxen puhet. Julkaisija: Fondicer, Georg Wilhelm (kirjapaino Vaasa 1776-1804).
