Seuraava haastattelu romuttaa Matin ennakkokuvaa Pohjanmaasta entisestään. Haastateltavana on Kenneth Myntti, Österbottens Tidning -lehden entinen päätoimittaja ja pääkirjoitustoimittaja.
Kennethin perhehistoria osoittautuu kielen osalta Matin peilikuvaksi – Kennethin äiti oli nimittäin suomenkielinen mutta kotikielenä oli valtaosin ruotsi, mikä aiheutti lapsille myöhemmin turhia ongelmia suomen opiskeluun. Juuriltaan osin vähäkyröläinen Myntin suku oli sata vuotta sitten jyrkästi suomenmielinen ja teki aloitteen Suomalaisen Klubin perustamiseksi Vaasaan.
Kenneth Myntti selventää, että Pohjanmaa eroaa tasa-arvoihanteensa kautta olennaisesti Uudestamaasta. Herroilla ja aatelisilla ei ole koskaan ollut tilaa Pohjanmaalla eikä kenenkään ole näin ollen tarvinnut kumarrella heille. Sukuomaisuudet ovat harvinaisia. Pohjalaisena on saanut oppia, että ainoa tie eteenpäin on oma työnteko.
Vaasassa Matti on saanut kuulla RKP:n toimistossa, että ruotsin kieli on ”liima, joka pitää puolueen koossa” ja että siksi puolueessa on tilaa monille maailmankatsomuksille, talousliberalismista sosialismiin. Mutta Kenneth Myntti ei ole vakuuttunut siitä, että Ruotsalainen kansanpuolue säilyisi ikuisesti.
”Pohjanmaalla äänestäjiä virtaa Kristillisdemokraatteihin, Etelä-Suomessa ruotsinkielisiä siirtyy Vihreisiin ja Kokoomukseen. Arvopohjan ja identiteettipolitiikan kannalta varmasti myös Perussuomalaiset löytäisi hengenheimolaisia Pohjanmaan ruotsinkielisistä, jos puolueen kielipolitiikka ei olisi ruotsi-vastaista”, Matti saa kuulla.
Kun Matti Pohjanmaan kiertueensa jälkeen kokoaa vaikutelmiaan, esiin nousee näennäisesti ristiriitainen kuva. Yhtäältä Pohjanmaa näyttäytyy ilmeisen samankaltaisena kuin juuri se Gallia, jonka lippua Asterix ja Obelix niin menestyksekkäästi puolustivat. Rantaruotsi näyttää maantieteellisesti selvärajaiselta alueelta, jolla on oma kulttuuri, oma kieli ja omat tavat. Vain omat lait puuttuvat.
Mutta omat laitkin olivat aikanaan poliittisena pyrkimyksenä, aivan tosissaan. Vuoden 1918 sisällissodan jälkeisenä poliittisesti sekasortoisena aikana, kun Suomella ei ollut vielä hallitusmuotoa (heinäkuussa 1919) ja ennen kuin kielilaki oli säädetty (kesäkuussa 1922), vallitsi vahva yleinen mielipide, että ruotsinkieliselle Pohjanmaalle pitäisi antaa Suomessa autonominen asema. Asia eteni niin pitkälle, että hallitus valmisteli lakiesityksen asiassa ja Pohjanmaalta lähti delegaatio Ruotsin hallituksen puheille pyytämään saada päästä osaksi Ruotsia, yhdessä Ahvenanmaan kanssa, jos Suomen hallitus ei suostuisi autonomiavaatimuksiin.
Koko juttu valui lopulta hiekkaan, osin käytännön ongelmien vuoksi. Miten hoidettaisiin se, että ruotsinkielisiä asui kuitenkin suomenkielisillä alueilla ja suomenkielisiä ruotsinkielisillä alueilla?
Toinen esiin nouseva kuva paljastaa loputtoman määrän lankoja, jotka sitovat ruotsinkielisen Pohjanmaan suomenkieliseen Suomeen. Pinnan alla on lukemattomia yhteisiä tekijöitä. Yksi jatkuvasti toistuva sellainen liittyy sukulaisuussuhteisiin. Kummassakaan kieliryhmässä ei tarvitse kovinkaan usein hakea pitkälle sukuhistoriaan ennen kuin löytää esi-isän tai esiäidin, jolla oli ollut eri äidinkieli kuin itsellä nyt on.
Matinkin osalta se varmistuu heti, kun tämän lehden pitkäaikainen avustaja Ulf-Peter Granö on viettänyt hetken analysoiden tärkeimpiä sukutietokantoja. Matti osoittautuu polveutuvan monista ruotsinkielisistä suvuista, jotka ovat historian saatossa hallinneet politiikkaa ja kulttuurihistoriaa niin Suomessa kuin Ruotsissakin.
Matti nimittäin sisältyy vanhimpien säilyneiden aatelisukujen sukupuihin sekä Suomessa (Blåfield) että Ruotsissa (Natt och Dag). Maantieteilijä-Matin riemuksi hän on sukua myös Suomen kuuluisalle tutkimusmatkaajalle Adolf Erik Nordenskiöldille. Toinen Matille löytyneistä sukulaisista on Sanna Marin, kolmas Jörn Donner (Rehbinderin suvun kautta). Myös Ulf-Peter Granö itse on sukua Matille.
