Ensimmäinen yö ahtaassa huoneessa on sietämätön. Eric Gustafin makuupaikka on huoneen ainoan pöydän alla, huone on kylmä ja lattia vetoinen. Vaikka muut vetelevät sikeitä unia, hänen on vaikea nukahtaa. Hän käyttää aikansa kuvailemalla päiväkirjaansa venäläiskyliä ja talonpoikien vaatetusta, tapoja ja kanssakäymistä yksityiskohtaisesti:
Asuinmökin oleskelutilat ovat lähes aina puhtaat ja siivotut. Pöytä, penkit, seinät – kaikki on kuurattu puhtaaksi, etenkin läheltä pyhimyskuvaa, joka muutoin toisi onnettomuutta taloon. – Vaikka muutoin kokonainen torakka-armeija marssii seiniä edestakaisin, sille emme pane painoa. – Sama koskee asukkaita itseään; pyhimyksen vihastumisen pelossa he pesevät kasvonsa ja kätensä monta kertaa päivässä.
Eric Gustaf panee merkille, että maaorjien ainoana velvollisuutena valtion suuntaan on kyytivelvollisuus. Maaorjien maailma loppuu heidän omistajansa valtapiirin rajaan.
Kun keskustelin minua kyydinneen maaorjan kanssa, tulin kysyneeksi jotain keisarista. Kyytimies ei tiennyt, ketä tarkoitin. – Koko Venäjän keisaria, Pavlovitšiä, minä sanoin. – En tunne, hän vastasi, emme tunne ketään muuta kuin herramme, Pjotr Ivanovitšin. Hänellä on Moskovassa talo, jossa hän asuu talvisin. – Keisari Aleksanteri Pavlovitš asuu Pietarissa ja on kaikkien herra, myös sinun Pjotr Ivanovitšin herra. – Niin, häntä emme tunne, emme tiedä, kuka se sellainen on. – Kruunun talonpoikien herra. – Jassoo, no mitä tekemistä meillä on hänen kanssaan, me emme ole kruunun talonpoikia, me olemme herran talonpoikia.
Eric Gustaf ja Ottelin joutuvat toisinaan maidonhaussaan silmäkkäin sen kanssa, että uskonnon mukaan maito ei ollut sallittua ravintoa keskiviikkoisin ja perjantaisin. Keskustelu saattoi kulkea näin:
Voisinkohan saada ruukun maitoa iltapalaksi, täti rakas? sanoin lähestyessäni emäntää. Hän katsoi minua silmät suurina. – Jos oletkin niin harkitsematon, että haluat juoda maitoa perjantai-iltana, hän vastasi, niin minä en ainakaan vedä päälleni sitä syntiä, että antaisin sitä sinulle. – Ei matkalaiselle ole syntiä juoda maitoa perjantaina, väitin vastaan; eikä Jumala suutu sinulle siitä, että annat minulle maitoa, päinvastoin hän katsoo sinua suopeasti, kun autat lähimmäistäsi hädässä.
Yksi seurueen ylioppilaista tulee Eric Gustafin avuksi:
Kyllä täti voi ilman syntiä antaa hänelle maitoa, vaikka onkin perjantai; hänhän on kristitty ja lisäksi herra ja oppinut ja tietää paremmin, mikä on syntiä ja mikä ei, kuin sinä maalaiseukkona.
Talon isäntä:
Herrat ovat oikeassa; voit kyllä antaa hänelle maitoa. Jopa omat herramme syövät maitoa ja lihaa perjantaisin, niin jopa paaston aikana.
Kyytimiehen kommentti ratkaisee lopullisesti kiistan.
Niin, maito ja liha voivat vielä sopia, mutta (osoittaen kymnaasilaisia) minä näin yhden näistä pojista syömässä taskussa säästämiään kananmunia matkalla ja ne munat kyllä varmuudella koituvat hänelle kiroukseksi. – Kymnaasilaiset katsoivat häntä nauraen. – Emäntä haki maitoa ja Ottelin ja minä ryhdyimme sitten tekemään iltapalaamme.
Eric Gustaf arvostaa venäläisten tapaa puhutella toisiaan. ”Monien, usein naurettavien titteleiden sijaan, joita käytetään toisissa kielissä ja ehkä eniten ruotsissa [—], niin ylhäisellä kuin alhaisellakaan ei ole muuta titteliä kuin nimensä ja isänsä nimi.” Niinpä esimerkiksi keisari kulkee nimellä Aleksanteri Pavlovitš.
Sitä vastoin venäjän kielessä on runsaasti erisävyisiä kohteliaisuussanoja. Sanaa isvoltes, jota on mahdoton kääntää, Eric Gustaf kuvailee ”maailman kohteliaimmaksi sanaksi”. Se tarkoittaa suunnilleen ”mielihyvänne mukaan” mutta sitä käytetään niin monissa käänteissä, ettei sitä voi kuvata venäläistä keskustelukieltä tuntemattomalle.
Kuten sanottua, Eric Gustaf ja Ottelin joutuvat yöpymään ahtaassa huoneessa. On löydettävä toinen majapaikka, Eric Gustaf ja Ottelin muistavat tutustuneensa Moskovassa kahteen ylioppilaaseen, Georg ja Alexander Eveniukseen, joiden isä on apteekkarina Nižni Novgorodissa. He tiedustelevat apteekkarin osoitetta ja löytävät kauniin kivitalon.
Kumpikin Eveniuksen veljeksistä on kotona, he olivat sotatapahtumien vuoksi joutuneet kääntymään takaisin kotiin ollessaan lukukauden alkaessa matkalla Moskovaan. He syleilevät Eric Gustafia ja Ottelinia kuin veljiä, ja Eveniuksen perhe ilmaisee ilonsa siitä, että kohtalo oli heittänyt tulijat Nižni Novgorodiin.
Apteekkari on 60-vuotias kunnon mies, hänen vaimonsa kohtelias ja järkevä rouva. He tapaavat esikoispojan Christianin, joka toimii proviisorina isänsä apteekissa, tyttäret Julien ja Marien ja sukulaistytön Charlotten, ihastuttavia ja valloittavia tyttöjä. Isä saapui Saksasta Venäjälle 38 vuotta aiemmin, mutta kukaan perheenjäsenistä ei ollut omaksunut venäläisiä tapoja. ”He ovat täysin saksalaisia, ja saksalaiset ja ruotsalaisethan ovat veljiä tai ainakin velipuolia”, Eric Gustaf toteaa.
Hän ja Ottelin saavat välittömästi kutsun päivälliselle, josta tulee hilpeä ja puhelias, varsinkin kun seurue on nauttinut isäntäväen verratonta olutta ja erinomaisia viinejä. Pöydässä istuu muitakin Moskovasta saapuneita pakolaisia sekä Räävelistä kotoisin oleva mamselli Albom, joka on vanhaa ruotsalaista sukua.
