Eveniuksen kodin ovet ovat tämän jälkeen avoinna Eric Gustafin ja Ottelinin kulkea ja toimii tärkeänä tukikohdana heidän sopeutuessaan uuteen yhteisöön.
Eric Gustaf oppii vähitellen tuntemaan Nižni Novgorodin joka kolkan. Hän vaeltelee päivät kaduilla, oppaanaan Julie Eveniukselta lainaamansa kaupungin historiikki. Kaupungissa on 8000 asukasta, suuruudeltaan 2/3 Turusta. Erityisen mieluisaa on käyskennellä Volgan rannalle ja vuokrata vene.
Koska olen syntynyt ja varttunut kauppaa käyvässä merenrantakaupungissa, olen aina nauttinut sataman vilskeestä. Uneksin hiljaisen ihastuksen vallassa Pietarsaaresta – kaupungista, joka on minulle niin arvokas. Parkit ovat matalia ja molemmista päistä tylppiä, niiden masto sopii huonosti runkoon ja ne ovat aika rumia aluksia, vaikkakin minulle kauniita. Parkkien matruusit eivät täällä kuitenkaan ole yhtä taitavia kuin Pietarsaaressa [—]
Mutta toinen asia alkaa vähitellen kiinnostaa Eric Gustafia enemmän. Toisinaan hänen palatessaan kotiin kävelyltään sama ikkuna on avoinna kuin hänen saapuessaan kaupunkiin, ja joskus ikkunassa näkyy kaksi naista, toinen heistä on sama tyttö kuin ensimmäisenä iltana. Eräänä iltana Eric Gustaf ottaa hatun päästään ja tervehtii tyttöjä. He vastaavat tervehdykseen ja katsovat, kun hän jatkaa matkaansa.
Seuraavalla kerralla ohi kulkiessaan Eric Gustaf aloittaa keskustelun, jonka hän merkitsi muistiin näin:
Minä: Kaunis kuutamo varmaankin miellyttää teitä.
1. tyttö: Ja te varmaan nautitte kuunpaisteessa kävelemisestä, sillä olemme joka ilta nähneet teidät täällä.
Minä: Enkö nauttisi kävelystä, joka sallii minun nähdä niin paljon kauneutta?
2. tyttö: Kyllä, kuu on niin kaunis, niin surumielisen lempeä.
Minä: Ja surumielisyys puhuttelee sydäntä niin mahtavasti, niin ilmeikkäästi.
2. tyttö: Ja muistuttaa ystävistä, jotka eivät ole täällä.
Minä: Ah niin! – Ja avaa sydämen uusille myötämielisille siteille toisten sydänten kanssa, jotka ymmärtävät omaamme.
2. tyttö: Ah niin!
1. tyttö: Tulette varmaan Moskovasta, hyvä herra?
Minä: Kyllä.
2. tyttö: Mutta ette varmaankaan ole alun perin venäläinen, ääntämyksenne kertoo sen.
Minä: Ei, olen ruotsalainen, olen syntynyt Ruotsissa enkä ole ollut Venäjällä vielä seitsemää kuukautta.
1. tyttö: Seisovatko naiset Ruotsissakin ikkunassa kuten me?
Minä: Ruotsalaisetkin naiset ymmärtävät luonnon kauneutta.
1. tyttö: Mutta – Anna Semenovna, meitä odotetaan.
Molemmat tytöt: Hyvästi, hyvä herra!
Etenkin Annaksi kutsuttu tyttö tekee vaikutuksen Eric Gustafiin: ”Hänen kasvonsa olivat kauniit, katse lempeä ja ääni koskettava ja ilmeikäs.” Muutamat Eric Gustafin asuintovereista olivat todistaneet keskustelua ja halusivat tietää, mitä he olivat puhuneet. Kävi ilmi, että pari tovereistakin oli ehtinyt puhella näiden tyttöjen kanssa.
Seuraavana päivänä Eric Gustaf näkee tytöt kävelyllä kaupungissa kahden vanhemman naisen seurassa. Kun ikkuna jälleen avautuu illalla ja tytöt kurkistavat ulos, hän astuu empimättä esiin. Keskustelu jatkuu aiempaan kohteliaaseen sävyyn:
Eric Gustaf: Ah, jos minulla olisi onni sulkeutua tuttavuuteenne ja tilaisuus seurustella kanssanne, en enää valittaisi kohtaloa, joka on heittänyt minut Nižni Novgorodiin.
Tytöt: Mekin olisimme iloisia tuttavuudestanne.
Eric Gustaf saa tietää, että hänen ensiksi näkemänsä tyttö on Matrona Andreevna ja tytön isä on Andrei Ivanovitš Jagodinski, joka on nimineuvos ja suolakonttorin virkamies. Anna Semenovna on tilapäisesti vierailulla perheessä. Eric Gustaf esittäytyy nimellä Gustaf Andrejevitš Ehrström, joka on venäläisille niin vaikea muistettava, että hän joutuu kirjoittamaan nimensä paperilapulle.
Anna matkustaa pois seuraavana päivänä. Kun tyttö näkee Eric Gustafin, hän kumartaa kohteliaasti.
