Lämmin edellisvuosi

Ilmatieteen laitoksen mukaan v. 2015 oli Suomen mittaushistorian lämpimin. Lämpöhuiput (keskilämpötilaan verrattuna) osuivat helmi-maaliskuulle ja marras-joulukuulle. Kesä-heinäkuussa oli selvästi keskimääräistä kylmempää.

Lähes vuoden loppuun asti vaikutti siltä, että myrskypäiviä olisi harvinaisen vähän, mutta marras-joulukuun 11 myrskypäivää tasasi tilanteen tavanomaiselle 21 myrskypäivän tasolle.

Puolangalla mitattiin Suomen uusi sade-ennätys, 1242 mm vuodessa. Vuosi oli keskimäärin tavallista hiukan sateisempi.

Maailmanlaajuinen lämpötila nousi meneillään olevan El Niño -sääilmiön takia loppuvuodesta. Tämä toistuva sääilmiö perustuu meriveden lämpenemiseen ja kylmenemiseen Tyynenmeren päiväntasaajan tienoilla.

Vuosi 2015 oli maailmanlaajuisesti nykyajan lämpimin – tai kolmanneksi lämpimin. Se riippuu käytettävästä lämpötilasarjasta. Kahden satelliittihavaintosarjan (RSS ja UAH) mukaan vuodet 1998 ja 2010 olivat lämpimämpiä. HADCRUT-, GISS- ja NCDC-sarjojen mukaan v. 2015 oli lämpimin.

Mittaussarjojen yhä suuremmat erot aiheuttavat kasvavia uskottavuus-ongelmia. Uskottavuus kärsii entisestään, kun erityisesti GISS- ja NCDC-sarjat toistuvasti ja taannehtivasti korjailevat lämpötiloja kauas ajassa taaksepäin. Tämän takia myös historialliset viitearvot muuttuvat koko ajan.

GISS on muuttanut aiempia lämpötilasarjoja 35 kertaa pelkästään v. 2010 jälkeen. Tämän seurauksena esimerkiksi v. 1910 on tilastoissa muuttunut 0,25 astetta kylmemmäksi vuoteen 2000 verrattuna (ero on viiden vuoden aikana kasvanut 0,45 asteesta 0,7 asteeseen).

Nämä ”hallinnolliset” kajoamiset sarjoihin lisäävät lämpötilan nousua 1900-luvun aikana 56 %, toteaa professori Ole Humlum, joka on kirjannut lämpötilakorjailuja vuodesta 2008 lähtien.

Humlumin mukaan on ymmärrettävää, että joissain tilanteissa vanhoja tietoja joudataan oikaisemaan, jos jälkikäteen on löytynyt virhelähde. Mutta sitä hän ei ymmärrä, että korjailuja tehdään sata vuotta ajassa taaksepäin, eikä sitä, että korjailuja tehdään vain yhteen suuntaan.

 

Varmt-fjolar-fi

Fyysisen maantieteen professori Ole Humlum on laatinut pallokuvat GISS:n tietojen pohjalta. Pallot osoittavat lämpötilan keskipoikkeaman vuosien 2005–2014 keskiarvosta.