Kaksi muuta peruskysymystä oli, miten järjestelmä pystyisi paikantamaan, missä käyttäjä oli, ja miten menossa oleva puhelu voitaisiin automaattisesti kytkeä tukiasemalta toiselle. NMT-ryhmä kutsui tukiasema-alueiden välillä liikkuvia käyttäjiä ”vaeltajiksi”; heitä oli 10–20 % niistä, jotka 1970-luvun alussa käyttivät silloisia manuaalisia matkapuhelujärjestelmiä.
NMT-ryhmä kehitti ensin mainittuun ongelmaan ratkaisuksi sittemmin roaming-termillä tunnetun tekniikan (engl. roam = vaellella, kuljeskella), eli että järjestelmä etsisi automaattisesti sen mobiililaitteen, johon soitto kohdistui. Sitä varten oli luotava tietokanta, joka pystyisi paikantamaan kaikki järjestelmän käyttäjät.
Ruotsin telelaitos oli vain kolme vuotta aiemmin päätynyt laajassa selvityksessä pitämään tällaista toimintoa tarpeettomana: lähtökohtana oli, että kutsu puhelun vastaanottajalle lähtisi pääasiassa ”etukäteen tunnettuun paikkaan”. Oletuksena oli, että matkapuhelimella varustetut autot kuuluisivat yrityksille ja ”silloin matkareitti useimmiten tiedetään” ja sen myötä myös vastaanottajan suuntanumeroalue.
Jälkimmäisen ongelman NMT-ryhmä ratkaisi handover-tekniikalla (tai handoff), eli että puhelu voitaisiin automaattisesti kytkeä toisille tukiasemille meneillään olevan puhelun aikana. Tätä ongelmaa ei ollut ratkaistu missään maailmassa.
Nykyään roaming ja handover nähdään itsestäänselvyyksinä, mutta 1970-luvun alussa ne olivat siis tuntematonta maastoa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa amerikkalaisten 1970-luvulla kehittämä AMPS-mobiilijärjestelmä ei sisältänyt roamingia. Amerikkalainen puhelinjätti Motorola väitti vielä v. 1974, ettei roaming voisi toimia. Sen sijaan fiksut bisnesmiehet laativat USA:ssa Roamers Guide -luettelon, joka maksoi 200 dollaria ja opasti, miten matkapuhelimella soitto ja muut toiminnot voitaisiin toteuttaa kaikilla niillä 734 markkina-alueella, joihin USA oli jaettu. Luettelo oli ”USA:ssa yhtä tärkeä matka-asiakirja kuin luottokortti”.
Edelleen yhtenä peruskysymyksenä oli, voisivatko mobiililaitteet olla kannettavia (eikä siis kiinteästi autoihin asennettuja). Kannettavat mobiililaitteet oli kielletty Tanskassa, perusteluna oli, että niistä ”voisi käytännössä tulla paikallaan pysyviä” ja näin ollen ne voisivat häiritä TV- ja radiovastaanottoa. Norjassa sitä vastoin katsottiin, että kannettavat laitteet olivat tärkeitä tunturipelastuspalvelussa.
NMT-ryhmä piti itsestään selvänä, että se pyrkisi eroon mahdollisimman monesta hallinnollisesta rajoituksesta ja esteestä. Mutta edes NMT-ryhmä ei aluksi osannut ennakoida, että matkapuhelimista voitaisiin tehdä niin pieniä, että niitä voisi helposti kantaa yhdellä kädellä.
Ehkäpä tärkein hetki matkapuheluliikenteen historiassa osui tammikuun 1971 iltaan, jolloin NMT-ryhmän puheenjohtaja Håkan Bokstam laati oslolaisessa hotellihuoneessa tulevan järjestelmän 14 operatiivista perusvaatimusta kokoavan asiakirjan.
Nämä 14 perusvaatimusta, ”14 käskyä”, olivat NMT-ryhmässä käytyjen keskustelujen tulosta, ja niitä voi nykyään kuvata rungoksi, jonka varassa koko maailman matkapuhelinliikenne, myös myöhemmät sukupolvet, lepäävät.
Yllä olevassa kuvassa näkyvät NMT-kokouksen koneella kirjoitetun pöytäkirjan ensimmäiset kohdat. Tässä on muutamia keskeisiä kohtia:
1. Järjestelmän on voitava valittujen numeroiden perusteella kytkeytyä mobiiliasemaan ja mobiiliasemalta sekä hoitaa taksoitus.
2. Puhelujen tulee olla mahdollisia mobiiliasemalta mihin tahansa lankanumeroon saman maan tai toisen maan sisällä, ja lankanumerosta mobiiliasemaan.
4. Kahden ajoneuvon välisten puhelujen tulee olla mahdollisia riippumatta siitä, ovatko ne saman tukiaseman piirissä tai eri tukiasemilla, vaikka ne olisivat eri Pohjoismaissa.
7. Järjestelmän tulee, mikäli se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista, sallia mobiilitilaajan automaattinen haku kotimaassa ja mielellään myös muissa osallistujamaissa, sekä myös voitava rekisteröidä, minkä tukiaseman piirissä tilaaja on.
8. Järjestelmän tulee, mikäli se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista, sallia meneillään olevan puhelun automaattinen siirto tukiasemalta sen viereiselle tukiasemalle, kun ajoneuvo siirtyy niiden välillä.
