Kruunupyyn sähkölaitos
Kruunupyyn sähkölaitoksella olisi ollut juhlavuosi, mutta avoimia ovia ei ole voitu järjestää pandemian takia.
”Minkäänlaisen yleisötapahtuman järjestäminen on ollut tänä vuonna hankalaa”, toteaa Kruunupyyn sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jim Sandbacka.
Satavuotispäivä osui viime kesälle. Kruunupyyn sähköosuuskunta muutettiin Kruunupyyn kunnan sähkölaitokseksi 23.7.1921. Tätä ennen sähköosuuskunta, joka perustettiin v. 1918, oli huolehtinut koko Kruunupyyn keskustan sähkönjakelusta.
Anders Svenfeltin kirjoittamasta historiikista Kronoby Elverk 70 år 1921–1991 käy ilmi, että osuuskunnassa oli tuolloin satakunta jäsentä, joilla oli yhteensä 550 sähkölamppua.
Sähkölaitos kasvoi merkittävästi v. 1971 yhdistyessään Alavetelin kunnan sähkölaitokseen, joka oli perustettu osuuskuntana v. 1938. Kruunupyyn sähkölaitos muutettiin osakeyhtiöksi v. 2015, ja nykyään yrityksellä on yli 3 100 asiakasta pääasiassa Kruunupyyn kunnassa mutta myös Lepplaxissa ja osissa Kokkolaa.