Esse Elektro-Kraft
Jokien vedenpinnat olivat viime kesänä matalalla, joten se oli sopiva ajankohta vesivoimaloiden koneiden huoltoon. Ähtävänjoen voimalaitosten, Hattarin ja Värnum 2:n koneistot valmistettiin 1980-luvulla, ja kesällä ne tarkastettiin läpikotaisin. Viisi tonnia painavat vaihteistot irrotettiin ja lähetettiin Jyväskylään, kun taas seitsemän tonnin painoiset generaattorit rahdattiin Ouluun asiantuntijahuoltoa varten.
”Suunnilleen kymmenen vuoden välein tehdään huolellinen tarkastus, jossa vaihdetaan laakerit ja muut tärkeät osat. Nämä huoltotoimet oli suunniteltu kauan etukäteen ja ajoitus osoittautui hyväksi, sillä voimalat olisivat joka tapauksessa olleet kesällä pysähdyksissä vähäisen vedenkorkeuden takia”, kertoo Esse Elektro-Kraftin asentaja Tommy Sassila.
Raskaat koneenosat asennettiin syyskuussa paikoilleen ja voimalat käynnistettiin sopivasti runsaampien syysvirtaamien aikaan.
”Kun kaikki on jälleen paikallaan, koneet koeajetaan eri tehoilla ennen loppuraportin laatimista. Sen jälkeen ne kestävät taas kymmenen vuotta tavallisilla, säännöllisillä huolloilla”, Sassila sanoo.