Pietarsaaren alamaailmassa liikkui kyberavaruuden varjoja. Kaikki vaikutti ulospäin rauhalliselta, mutta tukevan kellarinoven takana käytiin kuumeista toimintaa.
Täällä – Alholminkatu 4:n hylätyssä kellarissa – oli tietokonenörttien linnake ja nörttien joukossa tämän tarinan päähenkilö, Simon Finne. Kellarista alkoi polku, jota pitkin Simon myöhemmin kulkisi elämässään.
Pietarsaaren maanalaisen nörttikeskuksen tarinan mahdollisti JNT:n (Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy) kuitukaapelin veto v. 1992 pohjoisesta Kokkolasta eteläiseen Vaasaan, josta yhteys jatkui Helsinkiin. Kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin Vaasan ja Uumajan välinen Botniakaapeli.
Kuitu tarjosi nopean viestinnän moottoritien maailmalle. Haasteena oli saada pääsy kuituyhteyteen ja oppia käsittelemään uutta, digitaalista viestintätekniikkaa.
Pietarsaaren alamaailman nuoret järjestivät asian 10/10 Mbps -yhteydellä JNT:n taloon, joka sijaitsi parinkymmenen metrin päässä. Nuoret opettelivat kaiken itse tietokoneidensa äärellä. Jotta prosessi ei olisi turhan yksinkertainen, monet suihkuttivat näppäimistönsä mustalla maalilla. Käyttöjärjestelmänä oli alussa Linux.
Sateisena loppukesän iltana 1996 eräät näistä varhaisista tietokonenörteistä perustivat verkoston, jonka nimi saavutti jälkeenpäin lähes legendaarisen maineen: Shadows of Cyber Space (SoCS), kyberavaruuden varjot. Useimmat olivat 15–20-vuotiaita, ja Alholminkadun kellarista muodostui monille toinen koti. Koulu ei aina tullut ensin.
Simon Finne, kotoisin Pedersören Sandsundista, suhtautui palavasti kahteen asiaan: lentokoneisiin ja tietokoneisiin. Hän oli lapsesta asti piirrellyt erilaisia lentokoneita, rakentanut isänsä kanssa balsapuisia pienoismalleja, lentänyt pieniä radio-ohjattavia lennokkeja ja haaveillut hävittäjälentäjän urasta.
Simon sai 7–8-vuotiaana ensimmäisen koneensa, Commodore 64:n. Pian hän kyllästyi tietokonepelien pelaamiseen, sillä kiinnostavampaa oli selvittää, miten tietokone toimi. Kun ihmiset alkoivat muutama vuosi myöhemmin puhua Internetistä, Simon astui rohkeasti tähän uuteen maailmaan – alussa äärimmäisen hitaan modeemin kautta.
Sitten hän kuuli ystävältään vastaperustetusta ”tietokonekerhosta”, jolla oli väitetysti suora yhteys Internetiin.
”Liian hyvää ollakseen totta”, ajatteli silloin 14-vuotias Simon, mutta huhu piti paikkansa. Hänet hyväksyttiin jäseneksi SoCS:iin. Kellarissa vietetyt tunnit tietokoneen edessä kehittivät kykyjä, joita ei koulusta saanut.
Simon kertoo ajastaan tietokonekellarissa:
”Tämähän oli ennen matkapuhelinten aikaa, joten oli paljon helpompi keskittyä siihen, mitä halusi saada aikaan. Kukaan ei soittanut ja häirinnyt kesken kaiken. Muistan ensimmäisen kerran, kun onnistuin ohjelmoimaan tekstuurimappauksen [tietokonegrafiikassa tekstuuri on tietomäärä, joka määrittelee pinnan ulkonäön ja laadun], kun yhtäkkiä isäni ilmestyi kellariin. Luulin, että olin istunut tietokoneen äärellä vain hetken, mutta ilmeisesti olin ollut poissa kotoa 30 tuntia, joten vanhempani olivat huolestuneet.”
SoCS-aika antoi poikkeuksellisten IT-taitojen lisäksi myös tavan kommunikoida koko maailman kanssa, pääsääntöisesti englanniksi. Yhteenkuuluvuus ei rajoittunut pelkästään SoCS-piiriin vaan käsitti myös suuren joukon tietokoneista kiinnostuneita nuoria muualtakin.
”Teini-ikäisenä oli upeaa istua perjantai- ja lauantai-iltaisin yhdessä samanhenkisten kanssa eikä vain kotona tai norkoilla kävelykadulla”, Simon kertoo.
Yrittäjähenkinen Simon perusti ensimmäisen yrityksensä 16-vuotiaana v. 1999.
”Ohjelmoin Ekoportti-startupin tilaamana ratkaisun verkkokaupoille. Startupin taustalla olivat mm. Chydenius-instituutin tutkijat. Se ei ikinä menestynyt, mutta sen idea oli oikeilla jäljillä. Tarkoituksena oli myydä luomutuotteita netissä ja perustaa kimppakyytipalvelu. Olimme vain liikkeellä kymmenen vuotta liian aikaisin.”
”Sain myöhemmin asiakkaakseni joitain paikallisia yrityksiä. Opin monia asioita, joista on ollut hyötyä.”
Simonin elämään vaikutti ratkaisevasti sähköposti 28.5.1998 eräältä samanikäiseltä, tietokoneohjelmoinnista kiinnostuneelta pojalta Göteborgista. Pojan nimi oli Julien Aubert, ja hän oli saanut tietää, että ruotsia puhuva poika Suomesta ohjelmoi parhaillaan tietokonepelejä, aivan kuten hänkin.
